sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Liebster Award

Sain tuossa taannoin Niobelta blogihaasteen, jonka säännöt menee näin:

  1. Postaa palkinto blogiisi.
  2. Kiitä bloggaajaa, joka antoi palkinnon sinulle ja linkkaa takaisin hänen blogiinsa.
  3. Kirjoita 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
  4. Vastaa nimeäjäsi 11 esittämään kysymykseen ja aseta 11 kysymystä sinun ehdokkaillesi.
  5. Nimitä 11 bloggaajaa, jolle tahdot tämän palkinnon antaa.
  6. Ilmoita ehdokkaillesi, että olet nimennyt heidät.

Tuo samaisen haasteen oon joskus taannoinkin saanut, mutta silloin oon ehkä unohtanut siihen vastata. Nyt kuitenkin aion, sillä haaste on ihan kiva tällänen pohdiskelu on aina ihan tervetullutta. Ja tässä haasteessa on vielä bonuksena tuo hienon hieno palkin kuvan muodossa tuolla alempana.

1. Mulla on kuusi nuorempaa sisarusta. Äiti oli kai traumatisoitunut ainoana lapsena olemisesta ja halusi ison perheen. Ollaan keskenämme aika tiivis yksikkö, edelleen. Se on hienoa se.

2. En ole koskaan pitänyt synttäribileitä, mutta nyt oli lähellä, sillä täytän kolmen viikon päästä kolmekymmentä. Ehkä juhlistan niitä jotenkin, mutta vielä en yhtään tiedä miten.

3. Edelliseen liipaten: vaikka tykkään juhlia, niin musta on vaikea kuvitella, että olisin itse se juhlien keskipiste. Samaisesta syystä mun on jotenkin vaikea kuvitella kohdalleni sellaisia perinteisiä häitäkään. Jos joskus mentäis naimisiin, niin mentäisiin varmaan ihan hissun kissun.

4. Oon tällä hetkellä päivätyössä, mitä en juurikaan ole elämässäni tehnyt. On tosi hassua olla kaikki viikonloput vapaalla ja kaikki arkipäivät työssä.

5. Oon tosi huono varaamaan aikoja yhtään minnekkään tai lisäämään pakollisia aikatauluja itselleni. Esimerkiksi ripsenpidennykset (sellaiset hillityt) olis tosi kivat, mutta en sellaisia viitsi ottaa, koska niiden huoltaminen säännöllisin väliajoin toisi kohtuuttomasti lisää stressiä mun elämään.

6. Pelkään vähän ahtaita paikkoja. Oon kerran jäänyt hissiin jumiin ja vaikka tiesin, että sieltä pääse kohta pois, niin mua rupes huimaamaan ja pahoinvoimaan. Samaten magneettikuva olka päästä oli tosi karmiva kokemus. Pää edellä sinne ahtaaseen putkeen, huh!

7. Nuorempana olen ajatellut, että vanhempana haluan asua omakotitalossa. Enää en tiedä. Toisaalta kerrostalo ja kesämökki vois olla parempi kombo.

8. Loppuvuodesta lähdetään johonkin matkalle mun anopin kanssa. Jara (veljensä kanssa) toimii sponsoreina, koska se on meidän satavuotismatka. Mun anoppi siis täyttää samoihin aikoihin 70, kun mä sen 30. Matka on tehtävä myöhemmin, koska mulla ei ole sopivasti lomia nytten. Vielä pitäis päättää että minne, mutta varmaan johonkin Euroopan kaupunkiin vaan.

9. Sen lisäksi, että haaveilen omista urheilujutuista, haaveilen myös penkkiurheilujutuista. Neljän vuoden päästä on ihan pakko kyllä päästä katsomaan futista, mieluiten Pietariin. Myös olympiahuuma olis mahtava joskus kokea. Mahtavinta.

10. En ole "tatskatyyppi", mutta aion ottaa yhden tatuoinnin. Mietin tosi tosi kauan, että millaisen, kunnes yhtä-äkkiä tajusin millainen sen pitää olla. Nyt varmaan mietin tosi tosi kauan, että koska sen otan.

11. Oon aika herkkä itkemään. En ehkä julkisesti, mutta kotona. Itke milloin mitäkin, esimerkiksi onnistuneita urheilusuorituksia.

Tähän väliin sitten tää kiva kuva, mikä myös tähän haasteeseen kuuluu.



Ja sitten kysymykset ja vastaukset niihin kysymyksiin:

  1. Mitä ilman ei aamu onnistu?
  2. Mikä on viimeisin korvamatosi?
  3. Kun olit pieni, mikä sinusta piti tulla isona?
  4. Mikä on mukavin ja toisaalta ärsyttävin kotityö?
  5. Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
  6. Mikä on paras leivos?
  7. Millainen olisi unelmiesi treenipäivä?
  8. Näyttääkö ajokorttisi kuva enää lainkaan sinulta?
  9. Nimeä joku huippusuosittu asia, joka ei kolahda sinuun yhtään. Miksei?
  10. Muistatko muita puhelinnumeroita ulkoa kuin omasi (jos sitä...)? Keiden?
  11. Mitä tilasit viimeeksi netistä?

1. Aamu ilman kahvia ei onnistu. Juon sitä muuteskin ihan liikaa, mutta koska siitä nyt ei mitään haittaakaan ole, niin en ole jaksanut asialle tehdä mitään.

2. Viimeisin korvamato on varmaan tämä: (tulipas nähtyä videokin nyt sitten)


3. Kun olin pieni, en yhtään tiennyt mitä musta tulee isona. En oikeastaan tiedä vieläkään, vaikka en oo enää pieni.

4. Tiskaaminen. Ehottomasti. Oon keittiösiisteysfriikki eikä meillä ole astianpesukonetta. Tiskaaminen on just se inhottavin, mutta toisaalta mukavin.

5. Haluaisin matkustaa ihan mihin vaan, mutta ehkä sit seuraavaks se pikkumatka johkin Eurooppaan. Se satavuotisreissu. Ehkä Wienin joulutorille?

6. Unelmien leivoksia on kaikki juustokakut. Voi omnom, mitein hyviä ne onkaan. Vaikka joku suklainen taikka joku tyrnijuustokakku. Puolukkakin on niin hyvää leivoksissa vaikken muuten siitä tykkää.

7. Unelmien treenipäivä koostuu ehdottomasti seuraavista asioista: pitkä juoksulenkki, muuten vapaata, aurinkoinen sää ja hyvää ruokaa. Niin ja hyvää lenkkiseuraa (vaikkapa Jani). Ei sen kummempaa.

8. Ei näytä, koska ei ole ajokorttia. Ilmottauduin 19-vuotiaana autokouluun ja mursin nilkkani. Autokoulu jäi siis aloittamatta, koska jalka oli tosi pitkään kipsissä. Samoihin aikoihin muutin keskustaan ja ajattelin, että ajan ajokortin myöhemmin, koska keskustaan ei olisi voinut ottaa autoakaan eikä sille kortille olisi ollut käyttöä. Nyt olisi tuo Jaran Maserati Mitsubishi tuossa, mutta jotenkin sitä ei vaan ole kokenut tarvetta.

9. Lionel Messi. Kaikki hehkuttaa sitä nytten ja mun mielestä se menee vähän yli. Yhtään en jaksaisi enää kuunnella Messin unelmasta. Messi sitä ja Messi tätä. On siinä Argentiinassa muitakin pelaajia.

10. Muistan mun lapsuudenystävän numeron. Se tais saada kännykän (Nokia 5110? Missä oli matopeli) ensimmäisenä meistä kaikista. Kohta sitten oli kaikilla se samanlainen puhelin. Voi olipa se hyvä peli. Jätin sen kerran mm. auton katolle, josta se sitten lensi kun auto lähti liikkeelle. Puhelimelle ei takahtunut yhtään mitään.

11. En muista. Vaikka kuinka yritän miettiä. Eipäs kun muistan. Piilolinssejä.

Mä en nyt haasta ketään, koska kaikki on varmasti tehnyt tän jo. Taikka ainakin saanut haasteen. Mutta jos ei ole, niin siinä tapauksessa haastan sen kuka haastetta ei ole tehnyt ja haluaa sen tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3