Kuulumisia

Vajaa kolme kuukautta maratoniin ja yhtään pitkää lenkkiä en edelleenkään ole päässyt tekemään. Ehkä tällä viikolla? Toivottavaa olisi. Mitäpä muuten kuuluu? No, ruutuaika on kulunut tehokkaasti jalkapalloa seuraten (miten jäinkään noin koukkuun?) ja väsymys painaa edelleen. Lenkkejä oon tehnyt aika paljon aamuisin, siten että olen juossut suoraan sitten töihin puoli kahdeksaksi. Juoksu kulkee tasaiseen tahtiin, mitään selkeästi kovempia lenkkejä en myöskään ole tehnyt. Silti oon ihan tyytyväinen siihen, että ylipäätänsä voi vähän juosta. Kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska, ehkä annan sen itselleni anteeksi.

Tänään oli mun toinen työpäivä sairaanhoitajan työsuhteessa. Tässä sijaisuudessa olen kyllä jo jokusen viikon ollut, mutta opintopisteiden roikkuessa lehtoreiden takana, oli mun soppari ensiksi lähihoitaja. Työnkuva (sekä epäpätevyysvähennyksineen myös palkka, kuinka kiitollista onkaan opiskelu hoitoalalla) on suurinpiirtein sama, mutta nimike muuttui. Päivätyötä on siis tiedossa tämän kesän ajan. Melko jännää, kun ei pitkään aikaan ole sellaista ollut.

Aiemmin kirjoittelinkin tänne blogiin tuosta kilpirauhasasiasta, jota ajattelin nyt sivuta. Elikä labrojen mukaan kilpirauhasarvot ovat viitteissä, mutta oireilu klassista vajaatoiminnan oireilua. Tyroksiinikokeilusta ei terveysaseman lääkäri maininnut sanallakaan, vaikka yritin vähän kaivellakin. Uudet labrat syyskuussa ja jatkoja katsotaan sen mukaan. Onnekseni sain töiden kautta kyseltyä hieman erikoislääkäriltä asiasta ja kuulemma muutamat labrat kyllä kannattaakin ottaa, mutta uusiin kokeisiin voisin mennä jo heinäkuussa. Toivoisin myös, että vapaa opiskeluista sekä säännöllinen työaika toisi helpotusta oireiluun, mutta vielä ei sellaista ole ollut ilmoilla. Katsotaan. Uskon kyllä, että tämä asia jollain tapaa järjestyy. Armollinen olen kyllä pyrkinyt itseäni kohtaan olemaan ja urheiluissakin keskittynyt vain tuohon lenkkeilyyn.

Tunnelin päässä ON valoa.