Minne katosi (jalka)päivät?

Totta puhuen mä en ole varma onko jalkapäivät kadonneet yhtään minnekkään vai onko nykyään (lähes) joka päivä jalkapäivä. Mutta kylläpä te taidatte tietää, mitä jalkapäivillä tässä yhteydessä tarkoitan? Niitä päiviä, kun treenataan jalkoja ja vain jalkoja, failureen asti. Lähdetään salilta jalat tutisten kotiin ja seuraavana päivänä alakerrassa tuntuu, mutta vielä karmeampi todellisuus odottaa sitä seuraavana päivänä. Nämä tälläiset jalkapäivät ovat pääosin kadonneet, vaikka kyllä jalkatreeni ajoittain alakerrassa tuntuu ja övereitäkin on tullut vedettyä.

Tässä viimeisen reilun vuoden aikana mun suhtautuminen näihin ihaniin kamaliin jalkapäiviin on himpan verran muuttunut. No aika järkeenkäypää, sanoisin, jos jalka on lähes kolmasosa vuodesta jonkinlaisessa kipsissä. Tämä johtaa automaattisesti siihen, että jalkatreeni on hyvin pitkälle kuntouttavaa treeniä. Onko mitään järkeä kyykätä maksimisarjoja, jos vasemman jalan tasapaino on ihan onneton? No eipä taida olla. Laitetaan noita perusasioita kuntoon ensin ja nostellaan sitten niitä isompia rautoja.

Viimeiset viikot salikäyntejä on tullut kolme per viikko ja jalkatreenejä oon ujuttanut joka treeniin mukaan enemmän tai vähemmän. Usein kuitenkin vähemmän. Aika pitkälle kuntouttavaa toimintaa, mutta nyt olen pikkuhiljaa ruvennut lisäilemään painojakin. Siitä huolimatta oon miettinyt, että onko varsinaiset jalkapäivät siltikään tarpeellisia? Ensinnäkin, ne vie jalat moneksi päiväksi niin tukkoon ja näillä liikuntamäärillä ja harrastusinnolla mulla ei ole vaan varaa tai haluakaan olla montaa päivää viikossa pökkelöjaloin. Toisenna jalat (perinteisessä merkityksessään, en nyt tässä varsinaisesti puhu lantion hallinnasta jne. jne.) on ollut aina mun vahvin lenkki ja kehitystä tulee nopeasti, joten varmaan riittää pienempikin panostus?

Mitä sä oot mieltä jalkapäivistä? Teetkö jalkapäiviä, riittääkö kevyempikin panostus vai onko sullakin joka päivä jalkapäivä?

Yhtenä kesäpäivänä

Kirjoittelen tätä postausta satamassa. Ravintolalaiva Gaian terassilla. Ihan niin näppärä en ole, että osaisin liittää kuvia tähän, joten julkaisu jäänee iltaan. Kaikki äitit hengaa tänään lapsien kanssa taikka lapset äitien kanssa. Oma äiti (ja varsinkin se lapsi) on tänään aika kaukana joten päädyin omassa seurassani kaupungille. Jarppakin kun on iltayöhön saakka töissä. Aamuvuoro sekä treenit takana ja ulkona niin kertakaikkisen ihana kesäkeli, että oli pakko päästä vähän ulos ja kaupungille hengailemaan.

Missä vaiheessa tässä sitä ikää on tullut niin paljon, että lähes kaikilla mieleen tulevilla kavereilla on omia äitienpäivämeininkejä meneillään? Entäpä sitten niin paljon, että voi ihan yksikeen pysähtyä hetkeksi terassille ja juoda omassa seurassaan siiderin? Koska omasta seurastaan on alkanut nauttia näin tolkuttoman paljon ja milloin tämän yhden siiderin jälkeen matka on ruvennut jatkumaan esimerkiksi anopin luo iltakahville ja siitä ajoissa kotiin nukkumaan, kuten tänään? Milloin se oli kun alkoi tuntea olonsa niin kovin seesteiseksi? Mihin on kadonnut kaikki nuoruuden ahdistus ja myrsky? Toisaalta eikö vielä tähänkään ikään mennessä ole oppinut, että kesäkenkiä ei suoriltaan kannata laittaa paljaaseen jalkaan ja kävellä pitkin katuja, jos ei halua jalkoihinsa ihan törkeän kipeitä rakkoja? Milloin sitä muistaa, että polvien yläpuolelle ylettyvässä mekossa ei kannata harppoa useampia rappusia kerrallaan? Istunko vielä kymmenen vuoden päästä betonirappuselle odottamaan bussia ja kuuntelenko nappikuulokkeista musiikkia ihan liian kovaa? Kai vielä silloinkin tekee kävellessä mieli laulaa ja tanssia sen musiikin tahdissa?

Rakastan aurinkoa! Ja se valon määrä! Olen ollut uudessa työpaikassani nyt reilun kuukauden. Alussa virittelin iltavuoron jälkeen päälleni merinovillaisia kerrastoja ja pyörään lamppuja. Toissapäivänä hölkkäsin valoisassa illassa t-paitasillani kotiin. Ei ole kauaa, kun kollega tuumaili hiihtäneensä kauden viimeisen lenkin ja eilen toinen kollega kertoi olkapäidensä kärähtäneen auringossa. Ihan parhaita on nämä ensimmäiset lämpöiset päivät ja nyt niitä on ollut monta! Näinä päivinä on helppo samaistua siihen tunteeseen, joka lapsena jatkui aina elokuun alkuun saakka. Tämä kesä kestää vähintään puoli elämää!

Hyvää äitienpäivää kaikille! Kaikille äideille ja äitien lapsille!

Meitsi ja Focus = hyvä pari!

Pyöristä on niin monta mielipidettä kuin on pyöräilijää, eli tämäkin on vain yksi mielipide muiden joukossa. Sen kunniaksi, että meitsin ja Focuksen tiimityö on kestänyt aika tasan vuoden, ajattelin vähän avata kuinka tämä vuosi on mennyt. Mun pyörähän on Focus Mares AX  2.0 Ultegra ja vuosimalli 2014. Siihen, että pitkällisen arpomisen päätteeksi päädyin hankkimaan cyclon on oikeastaan vain yksi syy. Halusin pyörän, jolla voi ajaa sekä maantieajoa että hyötyajoa. Hankintaan olen edelleen erittäin tyytyväinen. Oikeastaan päivä päivältä tyytyväisempi. Hankkiessani tuota pyörää konsultoin osasarjoista sun muista Jtä, jolla on kokemusta maantiepyöräilystä. Tai oikeastaan pyöräilystä ylipäätään. Konsultoin häntä edelleen, sen verran huollossa ynnä muussa on tekemistä.

Pyörän lisäksi samoihin aikoihin hankin tai puhuin kauppaan mukaan:

• kaksipuoleiset polkimet
• satulanaluslaukun, työkalusarjan, vaihto sisureita
• pari juomapullotelinettä
• uuden pyöräilykypärän
• 2x lukkoja (Abuksen rautaisen taiteltavan ja Bilteman testivoittajan)
• pumpun pyörään

Ennestään omistin:

• ns. "ison" pumpun, joka näyttää barit
• kengät (spinningiin hankitut)

Aika nopeasti lisähankintoina tuli:

• jotain vaatteita
• maantierenkaat
• ketjuöljyjä ja jotain pesuaineita ja sen sellaista

Myöhemmin oon hankkinut:

• nastarenkaat
• etu- ja takavalon
• jotain heijastimia, heijastinliivin
• pikalokasuojan
• lisää vaatteita ja jotain "krääsää", esim. tuulensuojuksen kypärään
• toiset vanteet pakkoineen ja renkaineen (viimeisin hankinta fillaritorilta)

Hintaahan tuossa kertyy, mutta onneksi asioita voi hankkia pikkuhiljaa. Toiset vanteet on kyllä ollut hyvä hankinta. Nekin hankin Jn avustuksella ja hyvään hintaan yksityiseltä myyjältä. Kieltämättä helpottaa saamaan pyörästä enemmän irti, kun hyötypyöräilyt voi heittää cyclon renkailla ja lenkit maantierenkailla helpolla vanteiden vaihdolla. Luulen, että hankinta lisää myös ihan sitä itseään eli cyclo crossailua hiekkapätkillä. Viime kesänä kun nuo maantierenkaat roikkui läpi kesän siinä pyörässä. Talveksi ajattelin maantierenkaat vaihtaa nastoihin, eli nastoja ei sitten tarvi vältämättä kuluttaa, kun kuukauden pakkasten jälkeen on kaksi kuukautta sulaa, kunnes taas alkaa pakkanen ja talvi. Omaan käyttöön cyclo nastarenkailla oli ihan riittävä myös talvikeleillä, eli ei valittamisen sanaa siitäkään. Varsinaisessa kaupunkiajossa pystympiajoasento olis tietysti näppärämpi, mutta Jyväskylässä on onneksi kohtalaiset , jopa kohtalaista paremmat (joitain lapsuksia lukuunottamatta) pyöräilyreitit, joten puhdasta kaupunkiajoa omassa käytössä on melko vähän.

Peruslenkit oli tuossa viime kesänä sellainen 40-50km ja vapaapäivinä sitten satasen molemminpuolin. Liikun, edelleenkin, pääsääntöisesti pyörällä. Salimatka (2,5km) ja työmatka (3km) sais mun puolesta olla vähän pidempikin. Hyötypyöräilyä tulee toki muuallekin. Ainoita miinuksia onkin ehkä se, että pyörä on liian mukava lyhyelle työmatkalle, heh! Toinen miinus on se, kun pyörää saa olla hirttämässä kahdella lukolla kiinni telineisiin ja silti välillä ahdistaa ajatus, että joku paskapää sen varastaa. Kaupunkiin en mielelläni pyörää jätä ja usein vienkin sen veljen kämpälle. Tai no, usein ja usein, kun aika harvoin käyn siellä keskustassa ylipäätään.

Vertailukohtiahan mulla ei käytännössä ole. Jos nyt ei milloin mistäkin vuosikymmeneltä olevia romupyöriä lasketa. Siitä huolimatta fiilis on tällä hetkellä erittäinkin tyytyväinen, enkä usko, että se hetkeen tulee muuttumaan. Taannoisella parilla vapaalla tuli poljettua eka pitkä lenkki. 117km/4h45min.+ yksi evästauko ja pari pienempää pysähdystä ja suuntana Etelä-Pohjanmaa. Postauksen kuvat kyseiseltä pyöräilyltä. Illalla vaihdoin nopsaan maantiekiekot alle ja seuraavana päivänä cyclon kiekot takaisin ja niin odottaa fillari työmatkapyöräilijäänsä. On se(kin) siisti laji. Pyöräily nimittäin!

Henkinen failure

Takana pieni blogihiljaisuus ja halusinkin näin pikaisesti tulla kertomaan, että hengissä täällä ollaan. Pikaisesti, koska kohta on mentävä nukkumaan. Aamulla on taas aikainen herätys.

Viimeiset pari viikkoa on mennyt lentäen, matalalentäen. Oon sahannut Jyväskylä-Alavus-Ähtäri-Alavus-Jyväskylä-Ähtäri -väliä enemmän kuin laki sallii. Tehnyt työpäiviä, joista osa on ollut todella haastavia. Hoitanut siviiliasioita ruokatunnilla puhelimessa. Ollut järjettömän huolissani. Järkännyt, funtsinut ja miettinyt. Kantanut lenkkareita mukana vain todetakseni, etten sittenkään kerinnyt lenkille. Nukkunut paskoja yöunia ja potenut karmivaa väsymystä. Nyt alkaa kuitenkin akuutti tilanne olemaan ohi, vaikka paljon on varmasti vielä tehtävää edessä päinkin. Toisaalta oon myös ollut iloinen, huojentunut ja toiveikas. Monessakin mielessä. Olen onnistunut klaaraamaan haastavat päivät huolimatta siitä, että siviiliasiat puskee päälle ja oon onnistunut ja jaksanut tehdä voitavani myös toiseen suuntaan. Tiedän, että on jossain määrin ärsyttävää lukea asioita, joissa kierrellään suoraan puhumista. Nämä jutut kuitenkin koskettaa sen verran paljon myös muita, joiden yksityisyyttä haluan kunnioittaa, joten en sen enempiä tätä aihetta jaksa avata. Sen haluan kuitenkin kertoa, että kaikki on ihan hyvin ja ennen kaikkea, jokainen päivä on edellistään parempi!

Keski-Suomi - Etelä-Pohjanmaa.
Vaikka matka ei ole pitkä, täytyy aina hetkeksi pysähtyä Palsankoskelle, eli palsalle. Hetki rauhaa!

Tämmöisinä hetkinä huomaa sen, kuinka sisäänrakennettua liikunta on. Edellisviikolla kerkesinkin ihan ookoosti liikkua ja cyclo crossailu pitkin hiljaisia ja mäkisiä hiekkateitä maalaismaisemassa oli parasta terapiaa ikinä. Viime viikon liikunnat oli taas aikataulullisista syistä aika vähänlaista ja sen kyllä huomaa. Ennen kaikkea siinä, että oma pääkoppa ei ole tuntunut ihan samalta, mitä se tuntuisi, jos olisi päässyt liikkumaan vähän enemmän. Terapiaa, sitä se on. Hetki, jolloin päässä pyörivät asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin ja oikeille paikoille. Harmi, että liikuntaa ei voi harrastaa nukkumisen sijasta. Etenkään, jos yöunet on jo valmiiksi kehnon laatuiset. Totta puhuen suhtaudun kyllä yöuniin ja nukkumiseenkin suurella kunnioituksella.

Blogiinkin olisi ollut satamiljoonaa (okei, vähän liioittelua) asiaa, mistä kirjoittaa. Ajatuksissa on ollut kirjoittaa cyclocrossista ja pyörävalinnasta, suunnistuksesta (oon kuulkaa käynyt kurssilla), kuntoutumisesta nilkan suhteen, onnistuneesta vapaauintikokemuksesta (kyllä, luitte oikein). Niistä nyt ainakin. Yritän pitää asiat tuoreessa muistissa ja palata niihin, kun on enemmän aikaa istahtaa koneelle. Ja eiköhän tuota aikaa ala lisääntyvässä määrin olemaan, kun asiat tästä järjestyvät taas uomiinsa. Ja yleensä niillä on tapana järjestyä.

P.S. Onhan nyt toki pakko, ihan pakko, yks urheilujuttu (vai lesoilujuttu?) kertoa. Viime viikolla punttisalia tasan nolla kertaa. Leuanvetoa viimeksi joku pari viikkoa sitten ja tänään kymmenen leukaa. Duunipäivän päälle huonokulkuisena päivänä. Oon ehkä vihdoin ja viimein tilassa, jossa voin rehdisti sanoa leukoja menevän vähintään sen kymmenen päivänä kun päivänä. Jee!

Mitä mä en (juuri) harrasta, mutta kohta harrastan... (Osa 1)

Joku ehkä saattaa muistaa, kun kirjoitin postauksen liikunnoista, mitä en harrastaisi. Klik, tässä linkki jos kiinnostaa. Sarja nimittäin saa jatkoa ainakin kahdella osalla. Ensimmäinen, eli tämä osa, tulee käsittelemään liikuntoja mitä en harrasta, mutta ehkä kohta saatan harrastaa ja toinen osa sitten mitä en harrasta, mutta harrastaisin, jos olisi yltiöpäin aikaa (ja rahaa). Kaikkeen ei (valitettavasti) vaan pysty repeämään. Eilen tavattiin mun pikkuveljen ratsastusta harrastava tyttöystävä ja meitsin ja Jarpan keskustelu meni suurinpiirtein näin:

Mä: "Meidänhän piti viime kesänä käydä kälyn kanssa ratsastamassa jossain, mutta se sitten jäi. Ei vitsi, olis niin siistiä kyllä kokeilla pitkästä, pitkästä aikaa ratsastusta".
Jarppa: "Joo. Oliko se nyt toissapäivänä kun katottiin Fitnesspäiväkirjoja, niin sä olit menossa tankotanssikurssille."

Niin. Kuvastaa hyvin mua. Jos olis loputtomasti aikaa ja rahaa, harrastaisin ja kokeilisin varmaan vaikka mitä. Paljon voi onneksi harrastaa, mutta paljon asioita jää myös kokeilematta. Toki voisin tänäkin päivänä harrastaa paljon useampia liikuntoja, mutta oon myös ihminen, joka tykkää kehittyä (no kukapa ei) ja harrastaa sitä harrastustaan sillätavoin "vakavasti". Omalla tasolla vakavasti siis. Joku homma kun vie mukanaa, niin kerta viikossa kyseistä lajia kun ei vaan riitä mulle.

No mutta nyt niihin liikuntoihin, mitä en harrasta, mutta ehkä tosi pian ainakin vähän harrastan.

• Suunnistus. To do -listalla on jo ihan tosi kauan ollut suunnistustaidon alkeiden opettelu. No nyt on ruvettu tuumasta toimeen ja tänään ilmoitin mut ja Pn paikallisen suunnistusseuran Jukola-kouluun. Itse Jukolaviikonloppuna kalenteri on jo täynnä, mutta ehkä ensi vuonna? Anyway, haluan oppia lukemaan karttaa ja ottamaan suuntaa. Sitä en tiedä kuinka paljon tulee iltarasteilla hypättyä, mutta taito palvelee monessakin mielessä. Tästä oon ihan superinnoissani ja kiitos itseasiassa kuuluu eräälle tämänkin blogin seuraajalle, joka ystävällisesti vinkkasi paikkallisten trail runnereiden Facebook-yhteisöön tästä mahdollisuudesta. Kiitos, jos olet linjoilla :).

• Painonnosto. Ennen nilkkaleikkausta mä kävin kolme vai peräti neljä kertaa painonnostokoulussa. Olin ihan vaikuttunut lajista ja aion kyllä hommaa vielä jatkaa. Sitä en tiedä tapahtuuko se nyt jo keväällä, kesällä vai onko se syksyn juttuja. Ainaskin täytyy vähän nyt päästä sisään näihin duuneihin ja jalkaakin täytyy vielä kuntoutttaa ennen painonnoston pariin palaamista. Siisti laji ja toimii varmana tukiharjoitteluna ihan mille tahansa lajille!

• Triathlon. Jonkinlaista triathlonkokeiluakin mieli tekis jo ensi kesälle. Sellaista pientä, missä ei oo pakko osata vaparia ja minkä jalka (ehkä?) kestää juosta. Katsotaan nyt. Uinnin opettelu on työnalla. Hidas, hidasta ja hidasta. Tottapuhuen en kovin paljoa ole asian eteen tehnyt. Kertaluontoisessa uintiopetuksessa käytyyn Pn kanssa muutama viikko sitten ja siinäpä se. Tällä viikolla on ehkä joku aamu väännettävä itsensä sinne uimahalliin.

• Soutu. No en mä nyt soutua ehkä ihan harrastamalla rupea harrastamaan, vaikka muutama sisäsoutusessio on tässä viime kuukausina tullutkin vedettyä. Meillä oli Pn kanssa ajatus mennä ensi kesänä Sulkavan suursoutuihin, mutta se nyt siirtyy, koska mun pikkusisko täräyttää miehensä kanssa naimisiin juuri samaan aikaan. Mahdollisesti mennään kuitenkin Päijänne-soutuun jotain etappia soutamaan. Siellä käy mun naapuri, joka on jo muutamana vuonna houkutellut joukkoon mukaan. Aina on ollut kuitenkin jotkut häät, mutta nyt ne kesän häät on sitten muuna ajankohtana. Jarpalle uhosin, että rupeen sitten treenaamaan Venholla, eli hänen vanhalla soutuvenepolollaan.

• Vaellus/Retkeily. Ajokortti on aukaisuut ihan uudenlaisia mahdollisuuksia tämänkin harrastuksen suhteen. Viime kesän vaeltelut jäi jalan (yllättäen) vuoksi päiväretkeilyiksi, mutta nyt on taas suuria suunnitelmia siskon kanssa ensi kesälle taikka syksylle. Lisäksi aion retkeillä entiseen malliin pienillä retkilläni, mutta sen lisäksi voin ja todennäköisesti myös lähden itekseni jollekin yön taikka kahden yli vaellukselle jonnekin tänne lähialueille.

Tämä postaus tulee saamaan vielä jatkoa lajien muodossa, joita ei ainakaan nyt hetimmiten ole suunnitelmissa harrastaa, mutta joita voisin kyllä harrastaa. Oikeastaan niitä saattaa tulla vielä parikin kappaletta ja aina vaan haihattelevampaan suuntaan. Mutta olkoon tämä nyt tässä tällä kertaa.

Ootko sä nopea innostumaan? Entä toteutuuko ne innostumiset heti, hetkenpäästä vai laantuuko innostus ja koko juttu unohtuu? Entä onko sulla uusia harrastuskokeiluja tiedossa?

After work -mäkitempo ja varustelusuunnitelmia

Torstaina tyrkättiin pyöräilykausi käyntiin Pn kanssa. Neljän kympin after work -pyöräily lenkillä, joka paikallisen pyöräilyseuran sivuilla on nimetty mäkitempoksi etenkin lenkin alkupäässä olevien pitkien ja tiukkojen nousujen vuoksi. Garmin Connect kertoo noususummaksi 273m. Tottapuhuen mulla ei ole hajuakaan miten tuo sykemittari (Forerunner 610) korkeutta mittaa ja kuinka luotettavasti. Aika vähän korkeuseroja seuraan, enkä asiaan ole toistaiseksi jaksanut perehtyä. Kyllä ihmisenlapsi tien päällä tietää, onko mäki iso vai pieni. Mutta kertokaa silti, jos tiedätte?

Mulle kyseessä oli vuoden eka "pyöräilypyöräily". Lisäksi kyseessä oli myös after work -lenkki cyclon renkailla ja paaaljon toimitettavaa asiaa, niin chillisti mentiin ja käytiin ihan muuramen uudella ostarilla kahvilla. Tai tottapuhuen toiseksi uusimmalla, koska samana päivänä aukaistiin myös se ihan uusin ostari. Siellä oli kuitenkin niin paljon "ilmaisen ämpärin hakijoita", kuten P tuumaili, ettei menty sinne ollenkaan.

Vaikka siis yritti tosiaan ihan rentoa pyöräilyä, niin kyllä sen huomasi, että kyseessä oli eka pyöräily. Vähän myös kaipailin maantierenkaita pyörään. Oon nyt kuitenkin kulkenut työmatkaa ja muutakin matkaa tuolla cyclolla ja tienpientareillakin ja kävelyteillä näyttää aika huolella olevan hiekkaa edelleen, niin renkaat taidan vaihtaa vasta myöhemmin. Sitten, kun päähän ei enää käy kova kylmä viima radiomäeltä laskettaessa, puissa on vihreää ja vaatteita saa reippaasti vähentää.

Vielä ei ole ihan optimikelit (eikä maisemat)!

Edelleen olen ihan supertyytyväinen pyörävalintaani. Muutamia isompia lisähankintoja mulla on kuitenkin mielessä. Ensinnäkin toiset vanteet, joihin voisi vaihtaa kesäksi maantiekumit ja näin ollen olisi iisimpää ajella sekä cyclon renkailla ihan sitä itseänä, eli hiekkapätkiä ja muuta. Myös hyötypyöräilyssä nämä renkaat olisi käytössä. No sitten maantielenkeille ne omat vanteensa renkaineen vaan alle. Talveksi vaihtaisin nastarenkaat niihin vanteisiin ja niimpä näissä tämänpäivän viikon liukkaiden jälkeisellä lumettomalla plussakelillä voisi nastat vaihtaa helposti takaisin cycloon ja sitä rataa.

Toinen juttu mitä oon miettinyt, oon yhtä lyhyempi stemmi. Ei mulla mitään varsinaista valittamista ole ajoasennossa, mutta toisaalta ei myöskään ole muutakaan kokemusta. Mieleen on kuitenkin tullut, että saisiko sillä kuitenkin ajoasentoa himpan verran paremmaksi. Ja intuitiota kannattaa aina kuunnella, varsinkin kun ei mistään mitään oikeasti ymmärrä! Niinpä jos tätä lukee ihan oikeat pyöräilijät, niin esimerkiksi hyviä kauppoja, mistä edellä mainittuja osia saa, voi vinkata ja muutenkin ottaa kantaa näisihn ajatuksiin.

Liikaa kierroksia lepoon, liian väsynyt treeneihin?

Mikähän kumma siinä on, että toisinaan työpäivän päätteeksi sitä on ihan liian kierroksilla levätäkseen, mutta toisaalta taas ihan liian väsynyt treenaamaan? No joo, ehkä tää kyseinen tila liittyy enimmäkseen siihen, että uudet työt on alkanut ja tuonut paljon uudenlaista vastuuta ja opettelua. Se on kuulkaa yllättävän uuvuttavaa puuhaa. Pelkästään jo itse työhön perehtyminen ja uudenlaisen ammantti-identiteetin omaksuminen vie veroja. No siihen päälle on sitten vieras toimintaympäristö (missä on se ja tämä ja tuo, kuinkas tuonne mentiin ja sitä rataa..) ja uudet työkaverit, joiden nimet yrittää muistaa mahdollisimman oikein puhumattakaan kaikista ATK-skillsseistä. Noin niinkuin pääsääntöisesti työpäivän jälkeen ei ainakaan ihan vastaavilla kierroksilla tule oltua, millä viime ajat on mennyt. Vaikka tuleehan niitä päiviä tutussakin työssä ja ihan varmana jokaiselle ja sopivassa määrin se on jopa ihan jees.

Kuvituskuvina pari safkakuvaa instasta.
Silmusalaatti, suosittelen!

Mä en todellakaan ole parhaimmillani silloin, kun menen vaikkapa salille suoraan töistä. Urheilun pitäisi tapahtua joko aamulla tai sitten pienen huilin jälkeen alkuillasta. Kaikista mieluiten tietysti aamulla tai aamupäivällä. Ihan niin aamuvirkku en kuitenkaan ole, että jaksaisin ennen seiskan aamuja urheilla (noin niinkun pääsääntöisesti), niin aamuvuoropäivinä treenit on sitten töiden jälkeen. Tämän hetkinen tilanne on kuitenkin se, että kaipaan työpäivien jälkeen jotain nollausta ja mikäpä onkaan parempi keino siihen kuin liikunta.

Aika usein tuo liikunta saa myös aikaan riittävän piristeen alkuiltaan. Tai sanotaanko, että sellaisen seesteisen olon. Vaikka alku kangertaa, niin treenikin sujuu sen takkuilevan alun jälkeen. Mukaan on kuitenkin mahtunut niitäkin treenejä, kun penkkisarjojen välissä olisi tehnyt mieli ottaa päiväunet. Ehkä siis itse treenin laatu ei aina ole ollut paras mahdollinen. Toisaalta, jos menisin töistä kotiin, "lepäisin" (eli olisin kotona kierroksilla) tunnin tai pari ja menisin tämän jälkeen treeneihin, niin lopputuloksena olisi todennäköisesti laadultaan heikkenevät yöunet. Niinpä olen todennut tämän töistä suoraan salille menetelmän tällä hetkellä sopivaksi. Työasiat saa nollattua ja alkuiltaan rauhallista aikaa omassa pääkopassa.

Luulen myös, että ennen pitkää kroppa myös oppii ottamaan treeniä vastaan myös näin. Tässä puhuu kuitenkin nyt entinen iltatreenaaja ja aamutreenien vihaaja, joka sittemmin vaihtoi vuorotyöhön ja oppi ensin tykkäämään ja sitten jopa rakastamaan aamutreenejä. Jotain kokemusta siis löytyy. Vuorotyössä oppii kummasti kuuntelemaan itseään. Sitten on tietysti myös nämä jo ennakkoon kompastuskiviksi tunnetut kohdat, kuten ilta-aamu vuoroyhdistelmät, joiden jälkeen treeniltä on turha odottaa mitään kovin suurta. Lisäksi meillä tavallisilla harrastajilla liikunta on usein se, josta on helppo antaa siimaa muuten haastavaan elämän tilanteeseen. Toisaalta taas osa ei osaa antaa siimaa, vaan puskee harrastuksiaan samalla intensiteetillä eteen päin. Harrastaminen ei myöskään tavallisella työssäkäyvällä ole läheskään aina mahdollista silloin, kun se oman kropan tai mielen kannalta olisi optimaalista.

Ja wasabirucola, oijoi! Suosittelen myös!

Oppia ikä kaikki, näköjään. Oma ajatus on tällä hetkellä se, että liikunnasta en mielellään tingi. Ja se ei johdu siitä, ettäkö tulisi huono oma tunto tai jotain, vaan siitä, että koen sen oikeasti parhaaksi rentoutumiskeinoksi. Toisaalta taas en jaksa tehdä mitään kovin jäykkiä suunnitelmia (mistä taas normaalitilanteessa kyllä tykkään), vaan menen vähän enemmän fiiliksen mukaan. Tykkään tilastoida ja analysoida myös harrastamista, mutta en tee enää nykyään sitä aikoina, jolloin muussa elämässä on kuormitusta, hyvää tai huonoa sellaista.

Vähän hölkkäsin!

Sunnuntaina, pitkästä pitkästä aikaa, kävin vähän hölkkäilemässä. Maaliskuun 9. pvä mulle sanottiin, että voisin aloitella juoksemista kuukauden kuluttua sikäli, että jalka tuntuu hyvälle. Mun mittapuulla se tuntuu kohtalaisen hyvälle ja niinpä käytiin mun kälyn kanssa lenkkeilemässä 8km rantaraitilla. Ei toki juosten, vaan 2/3 osaa kävellen ja yksi osa hölkäten. Kilsa kävelyä ja puoli kilsaa hölkkää. Reippaaseen kahdeksaan kilometriin hölkkäpätkiä tuli siis neljä kappaletta.

Siitä, oliko aloitus riittävän rauhallinen, voi olla montaa mieltä. Itse olen kyllä sitä mieltä, että oli. Olen siis sitä mieltä myös näin day after -päivänä. Mitään huonoja tuntemuksia ei nimittäin ole ollut nyt seuraavanakaan päivänä. 500 metriä on jopa näin paskalla juoksukunnolla lyhyt pätkä ja vauhtikin pidettiin hyvin verkkaisena. Tästä on hyvä aloitella ja aionkin näin alkuunsa lenkkeillä ihan sillä kävely-juoksu -yhdistelmällä. Luulen, että se palvelee myös parhaiten tämänhetkistä juoksukuntoakin. En myöskään aio kiirehtiä lisäämään lenkkikertoja viikkoon. Ihan jo siksikään, koska tänä päivänä olen siitä onnellisessa kuntoutuja asemassa, että on paljon, paljon muutakin mielekästä urheilutekemistä.

Kaikenkaikkiaan juoksu tuntui hyvältä, paremmalta kuin kertaakaan sitten nilkkamurtuman. Tiedostan kuitenkin kuntoutumisen olevan viimeisimmästä operaatiosta edelleen kesken, joten jos merkkejä liiasta vauhtisokeudesta ilmaantuu, niin aion kyllä painaa jarrua ajoissa. Siitä huolimatta otin tänään kaupasta kasvisten ja maitotölkkien oheen Juoksija -lehden. Ihan vaan, koska kalenteri! Vaikka tottapuhuen tällä hetkellä on fiilis, että kaikki liikunta, mitä omin jaloin voi tehdä, on kotiin päin ja viis mistään maratoneista tai muustakaan.

P.S. Aloitin kirjoittamaan tätä postausta kännykällä (again, nyt en muuta sähläillyt), mutta mieleeni tuli kappalejaot.. En tiedä lukeeko porukka nykyään enemmän blogeja puhelimella vaiko tietsarilla, mutta tietsarilla saattaa kappaleet muodostua helposti kohtuu pitkiksi kännykkälukijoille. Itsehän kuulun siihen ryhmään, joka lukee pääosin puhelimella, mutta kirjoittaa lähes poikkeuksetta koneella. Mites sä toimit? Ootko huomannut taikka miettinyt samaa asiaa koskaan?

Arkea ja metatöitä

Soittelin tässä yhtenä iltana takaisin äitille, joka oli aamupäivästä yrittänyt soittaa. Mamma tuumaili, että oli jo tottunut ajatukseen, että mä olen joko heti tai tosi pian tavoitettavissa. Useampi viikkohan tuossa taas vierähti hidasta elämää. Tarkalleen ottaen seitsemän viikkoa sairaslomaa + viikko lomaa päälle. Nyt oon toista viikkoa takaisin (vuoro)työ elämässä ja ihmettelen, että mitenkä tämä kaikki yleensä kulkee niin kovin sujuvasti.

Olen myös miettinyt, että kaikenlainen metatyö vie arjessa ihan törkeän paljon aikaa. Jos varsinainen "työ" on pyöräillä töihin, niin sä aluksi pakkaat kamat, puet vaatteet ja remelit, kaivat pyörän varastosta ja pakkaat lukot pyörään/reppuun. Tämän jälkeen tulee vasta se varsinainen homma, eli fillaroi itsesi työpaikalle. Tämän jälkeen alkaa taas sama metatöiden sarja toiseen suuntaan, jonka jälkeen jälkeen voit vasta sanoa hoitaneesi "homman", eli tässä tapauksessa työmatkan.

Sama homma harrastusten kanssa. Uiminen, se vasta metatyötä vaativa harrastus onkin. Ehkä se onkin yksi syy, miksi tykkään juoksuharrastuksesta niin paljon. Helppoa ja nopeeta. Tunnin uintitreeni vie aikaa matkoinen sellaisen kaksi ja puoli tuntia ja kuntosalinkin kohdalla puhutaan parista tunnista. Sen sijaan tunnin juoksulenkki vie aikaa tunnin ja vartin.

Mutta sellaista se on. Arki nimittäin. Ja se kyllä tällä hetkellä maistuu metatöitä myöten. Valehtelisin silti, jos väittäisin, että yhtä-äkkinen pomppaaminen sairaslomalaisesta täyteen arkeen olisi käynyt kivuitta. En mä itseäni kuitenkaan kiireiseksi ole kokenut. Ihan normaalia elämää, mitä jokainen työssä käyvä elää. Kaikenlainen turha on kuitenkin karsiutunut ja esimerkiksi tänään kävin ensimmäistä kertaa puhelimessa facebookissa kello yhdeksän illalla. Saattaa siis olla, että Temptation Islandit jää tänä vuonna seuraamatta. Viime vuonnahan kyseisen sarjan aikaan olin sairaslomalla ja tuli seurattua sitä ja vaikka mitä.

Sanotaanko siis, että priorisointi on himpan verran hakusassa. Viimeisen parin kuukauden aikaisella lunkilla tyylillä ei paljoa saa aikaiseksi. Uudet duunit on tuoneet tullessaan halua ja myös tarvetta opiskella asioita myös vapaa-ajalla. Vielä toistaiseksi ainakin olen osannut olla itselleni armollinen ja stressaamatta liikoja. Liikunta on paras mahdollinen keino nollata välillä pyörällä oleva pää, joka sitten jaksaa ottaa taas vastaan uutta tietoa. Sitä en koskaan ole priorisoimassa pois, päinvastoin. Mitä sitten, jos siivoaminen siirtyy ja pyykkivuori kasvaa? Eiköhän tämä priorisointikin ala pikkuhiljaa luonnistua paremmin sitä mukaa, kun tulee taas luotua uudenlaisia rutiineja uudenlaiseen elämäntilanteeseen.

Sellaisia ajatuksia tähän alkuviikkoon. Millainen elämäntilanne sulla on? Onko tasannevaihe vai meneillään jotain mullistuksia? Miten menee arki? Itsehän siis olen menossa kohti tasannevaihetta ja otan sen kyllä ilolla vastaan. Sitäpä ei kukaan tiedä, kuinka kauan menee ennen kuin löytyy pitkäaikainen työpaikka, mutta toisaalta vastavalmistuneena olen kyllä utelias. Jonkinlainen tasannevaihe on kuitenkin sekin, kun ammatti-identiteetti pikkuhiljaa vahvistuu. Koti, liikunta, perhe ja ystävät on onneksi hyvä turvasatama!

Osavuosikatsaus liikuntoihin 1/4

Mähän kirjoittelin ennen viikon liikunnat postauksia tänne blogiin. Niillä on varmasti oma lukijakuntansa ja osaa taas ei kiinnosta hevonkukkua mitä joku yksittäinen bloggari liikkuu. Kirjoittaminen kieltämättä kokosi mukavasti ajatukset omasta tekemisestä, mutta toisaalta taas kyseiset postaukset oli jonkinlainen taakka. Pelkkien listojen tekeminen, kohdallani vieläpä melko samanlaisten listojen, ei ollut mielekästä eikä koontia saanut aina kirjoitettua näppärästi muun kirjoituksen "oheistuotteeksi". Mun liikunnoissa ei muutenkaan ole viime vuosina juuri muuta fokusta hyvä fiilis ja mahdollisimman paras versio itsestäni, joten siinäkin mielessä viikon liikuntojen postaamiset oli turhia. Eri asia, jos treenaisi vaikka täysimatkan triathlonille tai maratonille. Silloin saattaisikin olla mielekästä seurailla millaisella tekemisellä henkilö x tekee suorituksen x. Toisaalta taas blogimaailmassa saattaa joidenkin kohdalla hämärtyä se, että jokainen on yksilö, arkiaktiviteetti on eri luokkaa ja elämä muutenkin. Syntyy turhaa ja vääristynyttä vertailua, jota ei itse halua kirjoituksillaan olla ruokkimassa. Toisaalta, negatiivisia ajatuksia, vertailua ja ns. "blogikatetutta" on ehkä olemassa joka tapauksessa, eikä sille vaan mitään voi. Tästä ei nyt kuitenkaan enempää.

Koontien kirjoittaminen oli siis myös mukavaa. Niimpä innostuin, kuin luin Satun blogista postauksen vuosineljänneksen liikunnoista. Ehkä kerran viikossa kirjoittelun sijaan voisikin kirjoittaa neljä kertaa vuodessa niin sanotun osavuosikatsauksen? Tämä lienet ihan riittävä määrä myös itselle.

Tammikuu

Voima x 13 kertaa. Monnarilla on tullut siis vietettyä aikaa. Mun punttitreenit kestää yleensä 45-70 minuuttia kerrallaan. Tää 13 kertaa seisältää myös kotona tehdyt coretreenit, jotka on sellainen 30-45min. kerta.

Uinti x 1. Ooooo. Yhden kerran! 30min.

Ryhmäliikunta x 3. Jumppa on tammikuussa (kuten yleensä) tiistain voimastep uimahallilla. Ollaan tavattu käydä siellä mun kälyn kanssa. Vaikka nimi on voimasteppi, niin kyseessä on aerobinen liikunta, joka kestää 55min.

Vesijuoksu x 3. 30 minuuttia kerrallaan. Kuuluu yhteen tuon jumpan kanssa. Tää on sellanen sosialisointireissu aina tiistai-iltaisin.

Hiihto x 4 ja yhteensä 45km, eli olisko sellainen vajaa nelisen tuntia. Luisteluhiihtoa siis hiihdän menemään. Järven jäällä tai tasaisella soidenlammen lenkillä painatin menemään, koska mun silloinen vielä operoimaton nilkka ei kestänyt a) nousujen kuokkaa tai b) laskujen jurrutuksia tai kanttauksia.

Tämmöiset liikunnat löytyy tammikuun tilastoista, eli Garmin Connectista. Sen tilaston mukaan olen liikkunut tammikuussa 26 tuntia, mutta tuo lukema lienet todellisuudessa hieman suurempi. Puuttuvia juttuja on ainakin painonnostotreeni x 3, jotka kesti 90 minuuttia kappale. Sykemittari mulla on ollut tapana ottaa kävelyihin mukaan silloin, kun mukana on myös sauvat. Tammikuussa on tullut kävelylenkkeiltyä varoivaisella arviolla kerta viikkoon, eli laitetaan nyt kävelylenkkeily x 4, niin ei ainakaan isotella. Vähemmän sitä on toki tullut puuhattua, kuin syksyaikaan metsässä. Todelliset liikuntalukemat pyörii siellä 35 tunnin nurkilla. Arkiaktiivisuus on ollut aika korkeaa tasoa, on pistelty menemään fillarilla räntäsateessa ja lumikinoksissa. Sellainen oli tammikuu. Ei mikään massiivinen liikuntakuukausi, muttei nyt mikään umpisurkeakaan. Voimapainotteista touhua selkeästi, eikä yhden yhtä pidempää treeniä tullut tehtyä.

Ykkösliikunnan paikan saa tammikuulta hiihto, vaikkakin tämän talven hiihtäminen oli ihan sitä sun tätä. Mutta on se vaan niin kertakaikkisen hieno laji.

Helmikuu

Voima x 10. Vai olisikohan tähän pitänyt kirjoittaa, että voima vyötäröstä ylöspäin?? Monnarilla ja kotona.

Jumppa x 1 + vesijuoksu x 1. Toinen päivä stepissä ja neljäs päivä leikkuupöydällä.

Liikuntaa yhteensä kymmenisen tuntia. No onhan siinä tullut yläkroppaa tahkottua, kun 4.2. operoitiin nilkka joka toi lähemmäksi parin viikon täydellisen liikuntatauon. Loppukuusta tuli kuitennii reenailtua, mutta olihan tämä(kin) kuukausi vähän sitä sun tätä.

Helmikuun ykkösliikunta on leuanveto. Ehdokkaitahan tähän katergoriaan ei juuri ole ja kuvakin taitaa olla maaliskuun puolelta, mutta menköön!

Maaliskuu

Voima x 15. Alkukuusta tein voimatreenini pääosin Jarpan veljen kellarisalilla, koska asustelin heillä kaksi viikkoa ja salille oli immobilisaation vuoksi sieltä hieman haastavampaa kulkea.

Spinning x 3. Kestoltaan puolesta tunnista tuntiin per treeni.

Uinti, vesijuoksu ja sisäsoutu x 1 per laji ja puoli tuntia kutakin kerrallaan.

Edellämainitut treenit oli yhteensä noin 16 tuntia. Salitreenit oli alkukuusta normaalia lyhyempiä, mutta tein niitä useammin. Maaliskuun 9. pvä sain walkerin pois jalasta ja juuri kun olisin vähän enemmän kyennyt harrastamaan, sairastuin vatsatautiin, jonka kanssa painiessa menikin lähes viikko. Näiden lisäksi tuli enenevässä määrin kävelylenkkeiltyä. Paska liikuntakuukausi siis, mutta sattuuhan noita.

Maaliskuun ykköseksi singahtaa kävelylenkkeily ulkona. Onhan se nyt ihan sairaan upeaa päästä ulos lenkkeilemään, kun jälleen kerran saa tukiortoosin pois jalasta!