Esittelyssä monnari

5. luukku: kuntosali

Kuntosali on ehkä juoksun jälkeen eniten mun lemppari. Kuitenkin. Ennen kuin rupesin eniten juoksemaan, kävin eniten salilla. Maratonien myötä saleilut jäi lähestulkoon kokonaan, kunnes jalkavammauduttua löysin tuon salin uudestaan. Jotain täytyy aina olla, missä toivoo kehitystä ja voi sitä kehitystä myös seurata. Pyrin käymään salilla kolmesti viikossa tehden yläkroppa, alakroppa ja kokokroppa (eli sekametelisoppa) treenin. Aah, miten runollista. Mun salitreeneistä on höpisty tässä blogissa ennenkin, joten tässä postauksessa ajattelin esitellä salin, jossa treenaan ehkä 90% treeneistäni.

"Elikkä tosissaan, heippi vaan kaikille. Mun kotisali on monitoimitalo, elikkä monnari:" (Kissi Vähä-Hiilari äänellä :D)

Monet lajit edustettuina

Liikkahallimainen pukkari. Laukku täytyy ottaa
mukaan salille. Moni jättää myös salin reunoilla oleville
penkeille vaatteet. Niin mäkin teen joskus.

 

Näkymä ylätaljasta. Oikealla nurkassa irtopainot.

Tämmösillä pin-koodeilla kuljetaan porteista.

Leuanvetotankokin päässyt vähän kuvaan.

Paikallista kuntosalitaidetta seinillä.

Kaikki ei tosiaan hohda uutuuttaan.

Ei mikään hifimesta, mutta tykkään siitä monestakin syystä:

• Tunnelma on hyvä! Ihan oikeasti tosi hyvä!
• Siellä käy monenlaista porukkaa: ammattiurheilijaa, harrastajaa, nuorta, vanhaa ja kaikkia kunnioitetaan.
• Se on halpa. JAMKilaiselle, eli mulle, 2€ kerta. Useamman kerran kortin ostajalle hintaa jää myös kohtuu vähän, vaikkei olisi mitään alennustakaan.
• Oon penskana pyörinyt liikuntahallilla puolet elämästäni ja oon enemmän kotonani tuollaisessa liikuntahallimeiningissä, mitä uutuuttaan hohtavassa kuntokeskuksessa. Niin se vaan on.
• Hyvät puitteet treenata. Puntteja ja painoja on riittämiin. Samaten laitteita, mitä ite tarviin. Yleensä on myös tilaa treenata.

Monnarin salihan on kaupungin omistama ja sijaitsee monitoimitalon kellarikerroksessa. Tuossa talossa harjoitellaan myös paljon muutakin: aina telinevoikasta kamppailulajien kautta palloilulajeihin. Fyysinen yhteys on myös hipposhalliin, joka on Jyväskylän yleisurheiluhalli. Sieltä löytyy myös muitakin lajeja, kuin yleisurheilu, mm. lisää pelikenttiä. Samalla alueella on myös jäähalli, uimahalli, tenniskenttiä, harkkakenttä futikseen ja pesiskenttä. Ainakin. Toimistoa ja konttoria on vaikka ja mille seuralle sekä myös liikuntatutkimukselle. Ai niin ja onhan yliopiston liikunnan rakennus ulkokenttineen siinä ihan vieressä. Jyväskylän liikuntaelämän keskus siis ja varmasti jokainen Jyväskyläläinen vierailee jostain syystä alueella ainakin satunnaisesti!

4. luukku: spinning/cycling

Nasta päivä. Auringonpaisteelleekin olisi ollut ainakin teoreettiset mahdollisuudet, kun puoli taivasta oli sinisenä. Ihan piti sen kunniaksi liikkua kävellen matkat aamupäivän salille ja kaupunkiin. Rauta nousi kivasti ja ihmiset ei ilmeisesti sittenkään hukkuneet veronpalautuksiin, koska kaupungilla oli kohtuu hiljaista. Shoppailin itselleni uudet jumppatrikoot, jotka onkin niin pirteet, että ihan silmiä häikäisee. Taas tuli nukuttua sellainen kymmenen tuntia ja sillä voimalla sain yhden kouluhommelinkin kirjoitettua alta pois.  Illalla tuusasin vielä kotihommeleita kävin liikkumassa vähän lisää. Nimittäin...

4. luukku: spinning/cycling

Nyt oltiin meikän mukavuusalueella, totta tosiaan! Sopii tällaiselle junnaavan kestävyysurheilun ystävälle. Okei, onhan siinä spurtteja ja niitä "mäkiä", mutta kuiteskin. Ihan huippukivaa. Viime kevääseen saakka mulla oli kertakortti Killerille ja kävinkin pyöräilemässä jotakuinkin kerran viikossa. Korvatakseni juoksua. Keväällä taisin kuitenkin hämääntyä ja kuvitella, että voin alkaa taas juosta ja niin jäi pyöräilyt. Eikä siitä juoksemisestakaan tullut mitään. No anyway, spinninki on kyllä mulle ryhmäliikunnan kuningas laji, että niin!

(mainitakseni vielä, että tämä Killerin kamppanja ei ole mikään blogikamppanja, vaan sinne voi kuka tahansa mennä testailemaan eri tunteja viikon ajaksi maksutta. En muista kauanko se on vielä voimassa, mutta ainakin kyseisen firman facebookista löytyy tiedot!)

3. luukku: LesMills BodyStep

3. luukku: LesMills BodyStep

Jumppaamaan

Nyt on tällä viikolla LesMillsiä kerrakseen, koska ollaan osallistuttu Killerin liikuntakeskuksen kamppanjaan, jossa voi treenailla viikon ilmaiseksi. Esimerkiksi tässä kyseisessä jumpassa en koskaan ikinä ole käynyt. Taas tuli hiki ja taas menin myös askelissani sekaisin. Olisinkohan enempi ryhmäliikuntaan tykästynyt tyyppi, jos pysyisin rytmissä. Ihan hauskaa tämäkin oli, mutta ihan hauska ei riitä. Tai sitten oon vaan kertakaikkisen paska, että innostus menee heti. Vai mistähän te luulette, että kiikastaa? Toisaalta on mulla ollut muutama tunti, mistä oon ihan tykännytkin. Missä on kanssa jotain koreografiaa, mutta vähän. Eikä tässäkään nyt niin kamalasti ollut. Steppilaudalla hypittiin edestakaisin, kuten nimestäkin voi päätellä. LesMillsiä kyllä tuntuu olevan melkein kaikilla saleilla, onkohan mitään salia, mikä ei kyseistä lisenssiä ole ostanut. Kätevähän se (varmaan?) on.

Ompas mukava tausta tuntikortissa.

Kyllä mä vähän tänään Jn kanssa mietin, että oliskohan se hyvä, jos olis jonkun kuntosalin jäsen. Kun en oikein tiedä. Yhtenä hetkenä se tuntuu ihan jees ajatukselta, mutta sitten aika nopeesti herään todellisuuteen, että meniskö siinä rahat vaan hukkaan. ja sitten kun oon salihommissa niin kiintynyt siihen monnariin. Mutta jos sitä taas vähän harkitsisi. Toisaalta, korkeakoululiikunnan ryhmätunneilla en ole käynyt tänä syksynä kertaakaan, että kertoisko tuokin jotain?

Aamulenkilläkin kävin. Perinteinen vapaiden alotus: 13h yöunet,
siivousta ja liikuntaa...

2. luukku: käsilläseisonta

2. luukku: käsilläseisonta

Meikäläisen ja käsilläseisonnan suhteen taustathan on reilun parin kymmenen vuoden takaa telinevoikka-ajoilta. Tosin se suhde on vuosien mittaan (todellakin) haalistunut, mutta olemassa edelleen. Sen sijaan, että harkkojen päätteeksi seisoisin useita (kymmeniä?) minuutteja käsilläseisontaskabaa treenikavereiden kanssa taikka käsilläkävelykisaa ties montako viivaväliä, on touhu lähinnä ollut kesäaikaista vöyhötystä nurtsilla paljanvarpain kärrynpyörien kera. Viimeaikana oon kuitenkin hoksannut, että voihan tuota hommaa harjoitella talvella kotonakin. Siitä kiittäminen kummityttöä, lapsille kun tulee aina esitettyä kaikenmaailman temppuja. Ei mua suotta nimetty apinaksi, kun viimelauantaina Lotan toimesta jaettiin koko perheelle eläinhahmot.

Jos olisin oikein reipas harjoittelija, niin parinkymmenen sekunnin käsilläseisonnan sijasta voisin ensikesäksi oppia jopa kävelemään muutaman "askeleen". Tiedäppä sitä, mutta hauskaa ainakin on. Oletettavasti myös hyödyllistä. Yhtään lamppua tai muuta tavaraa en ole vielä onnistunut rikkomaan. Harmi vaan, että meillä ei ole tilaa kärrynpyörille ja arabialaisille. Aika coolia olis myös osata aikuisenakin flikki, joskus se oli helppoo kun mikä.

Temppuilkaa aikuiset! Se on ihan parasta! Kyllä kai munkin on päästävä vielä joskus vähän permannolle.

Viikkojen liikuntoja, vitamiinia ja 1. luukku.

Mulla on parin viime viikon liikunnat päivittämättä tänne blogiin, jotenka tässäpä ne.

vko 47

ma: sauvakävely maastossa 1h + core 15min.

ti: kuntosali 1h

ke: kuntosali 1h

to: sauvakävely maastossa 1h30min.

pe: ---

la: juoksu/kävely-yhdistelmä 50min. + kuntosali 1h

su: ---

yht. 6h5min.

vko 48

ma: ---

ti: sali1h5min.

ke: sauvakävely 1h + core 30min.

to: sali 1h

pe: juoksu 50min.

la: ---

su: ---

yht. 4h25min.

Kumpikin viikko oli ihan superkiireinen ja (valitettavasti) joutui priorisoimaan asioita jopa liikunnan edelle. Se on joskus sellaista. Tässä kun ei kilpaurheilijoita olla ja rahakin tulee ihan jostain muualta, niin näin on joskus tehtävä. Perusliikuntoihin, eli vähintäänkin niihin liikuntasuositusten mukaisiin liikuntoihin, löytyy todellakin aina aikaa ja se ei ole vaikeeta. Oikeastaan mun on vaikea kuvitella, jos joku ei löydä aikaa. Ja jos ei liikkuisi, niin kaikki olis varmana muuten niin hidasta. Eli liikunnasta saa oikeasti buustia arkea. Aina aikaa ei kuitenkaan ole niin paljon kun haluaisi.

No nyt on kuitenkin edessä vapaata. Heti huomisen vikan harkkapäivän jälkeen. Jee. Ihan hiton iso jee!

Huomiset tarjottavat

Ostin myös vitamiineja. Vaikkakin ihan vaan sokkarin halpoja vitskuja. Mitä mieltä ootte, kannattaako/tarvitseeko lisävitamiineja syödä? Ja jos kyllä, niin onko ihan sama onko ne Tohtori Tolosen vai mitä? D-vitamiinistakin on viime aikoina kirjoitettu yhtä (alkuperäistä lähdettä en nyt jaksanut kaivaa) ja sitten toista.

Itse käytän satunnaisesti vitamiineja, lähinnä just D-vitamiinia, kalaöljykapseleita, minivitamiinia ja magnesiumia. Kuitenkin ehkä ainoastaan D-vitamiini on se, mitä mun mielestä olis hyvä syödä. Voin kuitenkin ihan hyvin, vaikken söisi, joten tiedä häntä. Toisinsanoen, en ole huomannut sillä vaikutusta vireystilaan. Nyt yritän kuitenkin taas skarpata asian suhteen. Magnesiumin oon ihan oikeasti huomannut auttavan esimerkiksi pohjekramppeihin ja satunnaisiin yöllisiin "suonenvetoihin". Kerran mulla oli myös silmässä pitkään (oikeasti monta päivää) elohiiri, joka hävisi sitten mankulla. Ja sellaisen oon kanssa huomannut, että C-vitamiinin yliannostus saattaa blokata flunssan. Eipä mulla ole oikein muuta niistä. Lääketiede saisi mielestäni panostaa enemmän tutkimukseen vitamiineista, sitä mieltä oon ehdottomasti. Muutenkin perinteisen lääketieteen ja luonnonlääketieteen välinen kuilu on liian iso ja kansaa varmasti palvelisi, jos ne kaksi tahoa pystyisi joustavammin toimimaan limittäin.

Joulukuun ja reilumman vapaa-ajan kunniaksi aion heittää rutiinit edes vähän romukoppaan ja kokeilla mahdollisimman paljon uusia liikuntoja. Jotta tämä postaus olisi mahdollisimman sekava, niin aion avata myös blogiini joulukalenterin, jossa esitellään jokin liikunta jota kyseisenä päivänä (tai lähipäivinä) harrastin sekä lyhyt mielipide siitä. Ihan reaaliajassa en välttämättä voi olla, sillä mulla on sen verran paljon reissuja tässä joulukuussa. Mukaan on tarkoitus ottaa sekä pienempiä että isompia juttuja ja myöskin vanhoja tuttavuuksia. Ihan niin radikaalisti en voi tutusta ja turvallisesta poiketa. Kuvankin mahdollisuuksien mukaan laitan. Sen mitä laiskana ja arkana kuvaajana pystyn. Kiva olis, jos lukijatkin kertois mitä kyseisestä liikunnasta tykkää. Hauska olis nimittäin kuulla. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

1. luukku: LesMills BodyCombat

• Ehkä ensimmäinen kokeilu kyseistä jumppaa. Ainakin lesMillsin versiota. KK-liikunnalla löytyy vähän historiaa.
• Kyseessä on siis yhdistelmä eri taistelulajeja kuviteltua vastustajaa vastaan.
• Olen ehkä universumin lahjattomin ihminen mitä tulee koreokrafioihin ja se kyllä tuntui. Muutaman kerran säikähdin aika pahasti nähdessäni oman touhun peilistä.
• Mielikuvitusta en kuvitelluista vastustajista saanut täyteen lentoon, mutta hakkasin ja potkin menemään silti ihan huolella. Hiki tuli ja kivaakin oli.
• Varmasti jos kävisi useammin hommaan pääsisi paremmin sisään. Niinkun tosin aika monessa jutussa.
• Tekee hyvää selälle, mutta huolellinen saa olla. Kerran tuli mieleen, että jos en oo tarkkana, niin potkaisen kohta yliliikkuvan polveni sijoiltaan. Onneksi se tuli mieleen ennen kuin niin kävi.

Killerillä käytiin tällaisen kamppanjan merkeissä. Vinkkinä muillekin!

Opinnoista ja pimeydestä

Mitä kuuluu? No eipä paljon mitään eikä myöskään näy. Pimeetä on kun persreiässä oli yö taikka päivä. Luotettavan tiedon lähteestä, eli Iltalehdestä, luin että tänä marraskuuna aurinko on näyttäytynyt Jyväskylässä 7h. 30min. Että silleen, olin varmaan töissä silloin. Lukekaa vaikka tästä, jos ette usko. Eikä muuten mene muuallakaan suomessa hyvin.

Kynttilöitä (Party Lite) eteisen lipaston päällä

Puolet kansasta riutuu kaamosfiilareissa ja toinen puoli ihmettelee kun porukka valittaa, ihan turhasta vielä. Äkillinen pimeys kun valitettavasti vaikuttaa osaan meistä ihmisistä ja se on ihan todellinen tosi niille. Itse kuulun siihen osaan ihmisistä joihin tuo pimeys vaikuttaa negatiivisesti ja olen kyllä oppinut elämään sen asian kanssa. Luulisin, että mun läheiset on myös oppinut elämään mun kanssa, vaikka saatan joskus valittaakin. Pikkukikkailuilla kuten kirkasvalolampulla taikka D-vitamiinilla saa jonkinlaisia myönteisiä vaikutuksia, tiedä sitten onko lumetta tai ei. Sitten on ne suuremmat linjat, kuten liikunta (etenkin ulkoilu pimeydestä huolimatta) ja ruokailut. Itselleen on myös hyvä osata antaa siimaa, jos siltä tuntuu. Mitään tajunnanräjäyttäviä vinkkejä tämän vuoden pimeimmän ajan selättämiseksi mulla ei ole antaa, se on vaan löydettävä ne omat keinonsa. Ei tämä kuitenkaan ikuisuuksia kestä.

Tämän syksyn olen kyllä osannut ottaa ihmeen rennosti. Noi opinnot otti ensimmäisenä puolenatoistavuonna jotenkin imuunsa ja siinä sivussa kun omaa toimeakin tuli hoidettua, niin melkoista haipakkaa oli välillä. Jotenkin viime kesänä tajusin kuitenkin, että vaikka ne lehtorit ja mitkä siellä AMKissa yritti saada meidän ryhmästä irti vaikka ja mitä nopeusennätyksiä, niin minä en siihen hommaan lähde revittelemään. Tämän aiempiin puolen vuoden perioideihin verrattuna leppoisan syksyn aikana lykkäsin valmistumista vielä tulevasta keväästä seuraavaan syksyyn. Opparia lukuunottamatta todennäköisesti saankin opinnot pulkkaan, mutta koska en tuota opparia ole vielä aloittanutkaan, niin sitä tuskin saan ennen kesää valmiiksi. Niin ja oikeastaan, miksi edes pitäisi?

Lääkelaskentaa

Mähän en tiedä mitenkään päin näiden oppilaitosten talouspolitiikkaa, mutta luulen että money talks. Jotenkinhan niiden on hyödyttävä siitä, että ihmiset valmistuu vaikka nyt esimerkiksi sairaanhoitajaksi kahdessa ja puolessa (osa jopa kahdessa) vuodessa ohjeajan sijasta. Hiillostus opintopisteiden vauhdikkaaseen keräämiseen on joskus melkoista enkä kyllä yhtään ihmettele, vaikka burn outit kolkuttelee ovella ja eräätkin yöunet opiskelijoiden keskuudessa menetetään. Ite oon kyllä nyt vakaasti päättänyt, että vaikka burnaria väistellen selviäisinkin siihen kahteen ja puoleen vuoteen, niin en sitä (todellakaan) aio tehdä. Sitä paitsi monessakin mielessä hyödyn paljon enemmän siitä että olen vielä syksyllä koulun kirjoilla, nih!

Tätä rentoilua ajattelin jatkaa esimerkiksi matkustamalla opintovapaalla Wieniin. Ja Ouluun. Ehkä myös Pohjanmaalle. Ajattelin olla läheisten kanssa. Polttaa kynttilöitä ja liikkua paljon. Ehkä teen jonkun tehtävän, ainakin sen mikä tähän viikon päästä loppuvaan harkkaan liittyy. Omatunto on täydellisen puhdas, sillä ihan riittävästi olen opintopisteitä suorittanut tämänvirkavapaan eteen ja kesälomiakin hölmö mennyt opinnoille pyhittämään. Sellaista mulla, mitäs teille?

Iskä tehnyt jotain -84 ja minä maalunnu jotain 30v. myöhemmin. Lähinnä kynttiläkäytössä. Tunnetta on. Paljon.

P.S. Onko kukaan käynyt Wienissä? Jos on, niin kertokaa mitä kaikkee ihanaa vois ja mitä kaikkee ihanaa kannattais tehdä taikka nähdä?

Eriskummallisia huomioita

Sarja eriskummallisia huomioita kuntosaleilta ja lenkkipoluilta.

• Autoilijat on aina todella, tarkoitan todella, kohteliaita juoksevalle ihmiselle. Mun siskon mukaan sama efekti tapahtuu myös lastenvaunujen kanssa liikkuvalle. Mä en tiedä. Omistan vaan Nopsa Piknicin vuosimallia kaheksakytjotain (ja sekin on nyt korjauksessa ja joudun ajaan Jarpan seitkytluvun maamaveivillä) ja silloin tuota efektiä ei yleensä todellakaan tapahdu.

• Juniorijääkiekkoilijoilla, sellaisilla puoliaikuisilla, on aina törkeesti vaatetta päällä salilla. Jopa pipoo ja toppatakkia, vaikka ne reenais punttia kuinka kauan. Mä sitten jaksan sitä asiaa ihmetellä. Joskus niillä voi olla shortsit, pipo ja toppatakki. Häääh?

• Aika usein ne kaikkein huonokuntoisimmat penkkiurheilijat on kaikkein kriittisimpiä. Eikä todellakaan itseään kohtaan, vaan muita kohtaan. Esimerkiksi lätkäkatsomoon tulee järjestään aina viidenmetrin säteelle (yleensä) reilusti ylipainoinen  mieshenkilö, joka arvostelee niiden pelaajien jokaista käännettä ilkeään sävyyn.

• Keväisin on vähintään puolet enemmän vaatetta päällä, mitä syksyllä olis samalla lämpötilalla. Tää pätee niin urheiluun kun kaikkeen muuhunkin pukeutumiseen. Siis pukeutumiseen ulkona.

• Paikallisen uimahallin kuntosalilla käy ihan tosi paljon hyväkuntoisia pappoja, mutta missä ne mummot on? Niitä on paljon vähemmän. Sama tulee esiin myös viikonloppuaamuisin pururadalla. Tekeekö ne kotipuuhia vai onko ne yleensä elossakaan? Ehkä ne on elossa, koska töissä muistan ihmetelleeni sitä, että yleensä ne papat kupsahtaa ennen niitä mummoja. Silti, vaikka ne liikkuu enempi kun ne mummot. Ääh, mikä dilemma.

• Salilla käy kahdenlaisia tyyppejä. Sellaisia kun minä, jotka kaivaa samanlaiset painot tangonpäihin vaikka kiven alta. Ja sitten on niitä huithapeleita, joita katsellessa silmät vuotaa verta.  Joilla on toisessa päässä punainen kympin kiekko ja toisessa päässä musta. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

• Voit juosta vaikka kahdenkympin lenkin, mutta kun pääset rappukäytävään, tilaat hissin. Minä ainakin teen näin. Sitten siihen hissiin saattaa tulla vielä joku muukin ja siinä sitä sitten ollaan nolona ja haistaan pahalle! Miksi, miksi ja miksi?? Miksen voi (muistaa) kävellä niitä portaita ylös, häh?

Että tälläisiä järkevän sorttisia ajatuksia tänään tuolla alhaalla olevassa (isohkossa) päässä. Älkää kysykö ketä kiinnostaa, en nimittäin tiedä itekkään.

Just dreaming

Käytiin tänään kääntämässä vene nimeltään venho. Lunta oli ja hienoa.

Normaalistihan tämä aika olisi sitä, jolloin pohditaan tulevan vuoden juoksutapahtumia ja mahdollisesti laitellaan jo ilmottautumista sisään. Ainakin, jos jonnekin suositulle maralle haluaa, kuten nyt esimerkiksi Tukholmaan. Koska tää mun jalkatilanne on mikä on, eli aika huono edelleenkiin eikä ole muuttunut oikein miksikään, niin mulla ei sellaisia kuvioita ole. Juoksen mitä juoksen ja jos juoksen, toivottavasti juoksen.

On mulla kuitenkin kaikenlaisia muita ajatuksia liikunnasta ja tulevasta elämästäni liikunnan parissa, jotenka kirjoitan niistä.

• No ensinnäkin se hiihto. Mulla on siis tulevan talven tavoitteena oppia oikeasti hiihtämään ja mahdollisuuksien mukaan (eli lumitilanteen) saada hiihtokilometrejä toivottavasti paljon. Oikein odotan, kun pääsen taas laskemaan keskinopeuksia ja kilometrimääriä. Jee!
• Suunnistuskurssi tai joku vastaava vois olla mukava ensi vuodelle. Kunhan tämä talvi ensin ja sitten kevät on eletty. Onhan täällä myös iltarasteja, mihin voipi mennä kokeilemaan. Näin niinkun ylipäänsä olisi mukava oppia suunnistamaan.
• Joku pidempi vaellus on tavoitteena ensi kesänä toteuttaa. Alustavasti ollaan mietitty Karhun kierrosta mun pikkusiskon kanssa. Viime kesän vaelluksella puhuttiin, että vähintään yhden pidemmän vaelluksen tekeminen kesän aikana voisi olla ihan tapa. Vuodesta toiseen.
• Haluaisin oppia painonnostoliikkeitä. Jos Jyväskylässä järjestetään joku kurssi, niin todellakin menen, jos suinkin vaan voin. Tähän asiaan voi antaa vinkkejä, mä en oikein ole mitään kurssiloita bongannut mistään.
• Yks, mihin olis tosi makee osallistua, olis Sulkavan soutu. Oi, mikä vanha ja perinteikäs supisuomalainen tapahtuma! Siinä olis kiikkustuoliin muisteltavaa maratonien rinnalle.

Toki toivoisin ihan ykkösenä, että tulevana vuonna voisi osallistua ihan oikeasti juoksutapahtumiin. Useampiin ja pidempiin. Mulla on myös aika paljon liikuntaan liittyviä haaveita. Haaveet on mulle eri asia, kuin tavoitteet. Haaveet on niitä tavoitteiden siemeniä, joista kypsyessään tulee niitä tavoitteita. Kaikista ei toki välttämättä tule. Mun mielestä ihan vaan pelkkä haaveilukin on hyväksi ilman ajatusta, että kaiken tulisi käydä toteen. Elämästä kun ei koskaan tiedä. Se mitä haaveilen tänään, saattaa vuoden kuluttua olla vain hauska ajatus. Tai sitten toteutunut tavoite.

• Ultrajuoksu. Ultrajuoksun kokeminen on ollut mielessäni aktiivisesti aina Vaarojen maratonilta asti. Ehkä jo ensi vuonna? Vaarojen ultra olisi joskus hieno kokea. Kesällä innostuin Hetta-Pallas -juoksusta, enkä vähiten siksi, että tutustuin juoksuun enemmän erään lukijani pohdiskellessa omaa osallistumistaan taannoin.
• Vaellusteemalla kiinnostaisi joskus myös kulkea Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitti (lisätietoa täällä ja täällä). Mitään ylevää ajatusta ei tuon haaveen takana ole. Katselin kerran aiheeseen liittyen mielenkiintoisen dokkarin ja kunhan rupesin haluamaan. Se riittää.

Ihan puhtaasti juoksun suhteen mun ykköstavoitteena on edelleen toteuttaa se tavoite, joka kesällä 2013 jäi toteutumatta. Eli juosta se maraton tiettyyn aika tavoitteeseen. Toisinaan on kyllä lopunajan olot tämän jalan kanssa ja tietynlaista nöyryyttä tämä on (todellakin) opettanut. Käsilläänkin olisi hauska oppia seisomaan, ilman tukea! Tulevaisuus näyttää! Kertooka hei tekin tavotteista taikka haaveista, isoista ja pienistä! Niistä inspiroituu aina itsekin :).

#selfie. Hah! Fight Back -pipo päässä. Pekka Hyysalo on kyllä niin rautainen kaveri. Tiedättekö tän jutun?

Yötyön miinukset

(kuva: freepik.com. Aika kolkon ja vanhan näköinen sairaala.

Mun viikonloppu alkoi melkoisessa koomassa ja kurrku kipeänä infektioikkuna apposen ammollaan. Tein keskiviikon ja torstain välisenä yönä yövuoron ja tänään perjantaina olin yhden kouluprojektin tiimoilta tavallaan aamuvuorossa. Eilen päivällä nukuin vaan muutaman tunnin, liian vähän sitten kuitenkin koska tänään iski totaalinen uupumus.

Yövuorot on tavallaan ihan jees. Toisissä töissä se esimerkiksi katkaisee mukavasti viikkoa, koska on paikkoja, missä on esimerkiksi fyysisesti ja henkisesti sen verran raskasta, että sellaista pientä breikkiä arkiaherrukseen kaipaa. Toki hoitoalalla on työpaikkoja, jossa yövuorot saattaa olla niitä kaikkein kiireisimpiä. Vaikka yövuoro ajatuksena on ihan kiva, niin oon kyllä ehkä päätynyt siihen, ettei ne oikein mulle sovi. Ainakaan enää ole sopinut.

• Jarpan mukaan olen jotenkin paljon kireämpi niinä päivinä, kun mulla alkaa yövuorot. En ehkä ole itse laittanut sitä merkille, mutta uskon, että se on oikeassa tuossa asiassa.
• Aika usein yövuorojen jälkeen mulla on olo, että tulen kipeäksi. Saattaa tulla pientä nuhaa ja kurkkukipua, mistä ei sitten seuraa sen enempää ja seuraavana päivänä olen taas täydessä iskussa. Kuitenkin lähes aina, kun olen oikeasti flunssassa, on takana yövuorot.
• Iho. Mun iho kärsii ihan hirveästi yövuoroista ja siitä kyllä huomaa, milloin on tullut valvottua.
• Aineenvaihdunta on kanssa ihan seis. Palelee niin käsiä kun jalkoja. Olo on kokonaisvaltaisesti joskus tosi kamala.

Siinä lienee tärkeimmät. Ehkä ikäkin on tehnyt tehtävänsä, koska hoitajan uran alussa en yövuoroista ollut moksiskaan. Vuorotyö ja sitä kautta myös yövuorot kuuluvat työn varjopuoliin, mutta jokaisessa paikassa ei niitä hoitajanakaan ole pakko tehdä. Sairaanhoitajan tutkinnolla lienee suurempi mahdollisuus saada päivätyötä, kuin lähi- tai perushoitajana. Toisaalta taas, ainakaan vielä en koe satunnaisia (eli max. 2 yövuoroa/kolmen viikon lista) yövuoroja niin pahana, ettenkö voisi tehdä sitä työtä, jos se vaan muuten on mielenkiintoista. Sikäli portit on auki.

Ilta ja aamuvuorojen sekoituksessa rytmiä pystyy kuitenkin pitämään paremmin yllä nukkumalla säännöllisesti. Tai edes sinne päin. Vaikka illasta aamuun siirryttäessä yöunet menevätkin enemmän tai vähemmän reisille, niin yöunet ne on kuitenkin. Yövuoroissa jää ainoaksi keinoksi yrittää pitää ruokailut edes suht järkevinä. Kahden yön ollessa kyseessä koetan välipäivänä nukkua mahdollisimman paljon, liikkua kevyesti ja sitten viimeisenä nukkumapäivänä nukkua mahdollisimman vähän, liikkua kevyesti ja päästä mahdollisimman nopeasti takaisin rytmiin. Yleensä onnistun noissa kuitenkin hyvin.

Mukavaa viikonloppua!

Salikäyttäytyminen: kyselijä vai hiljainen hissukka?

Meikäläisen viime aikaiset salitreenit on mennyt enempi vähempi penkin alle taikka reisille. Niin hyvässä kuin huonossa mielessä. Mähän teen tällä hetkellä 2+1 jakoista ohjelmaa, eli yläkroppa, alakroppa ja kokokroppa eli sekametelisoppa. Kolme kertaa viikossa siis salia.

Joku kerta uimahallin salilla.

No viime viikon ekaa treeniä jouduin modifioimaan aika reippaastikin, koska onnistuin telomaan itseni, tällä kertaa kaatumalla. Toisen treenin menin tekeen varmana viikon pahimpaan ruuhka-aikaan ja koska kyykkypaikalle pääsy olis vaatinut vähintään henkistä kyynärpäätaktiikkaa, muutin tuon viikon kakkostreenin lennossa siihen kolmostreeniin. Mave meni positiivisessa mielessä reisille, joten viikon kolmanteen treeniin jouduin kyllä tinkimään kyykyistä. Tai ainakin kyykkyjen sarjapainoista. Tämän viikon eka treeni alkoi sillä, kun totesin monnarin aulassa salin olevan remontissa puoleen päivään saakka. Ei muuta kun aivojen buuttaus ja suunta kohti uimahallia. Himpun verran harmitti, koska olin orientoitunut monnariin ja sarjarannekkeen sekä uimakamppeiden puutteessa maksoin mielestäni kipeän paljon pelkästä salista. Eilen, elikkä keskiviikkona, oli sama ruuhkajuttu, mitä viime viikolla. Keskiviikkoilta on kyllä ruuhkaisin siinä missä lauantai- ja sunnuntai-aamupäivät hiljaisinpia.

Mä käyn aika paljon salilla aamupäivisin, enkä näin ollen juuri kärsi ruuhka-ajoista. Toisaalta, ruuhka-aikanakin pääsee kyllä ihan ookoosti tekemään omat juttunsa. Kyykkypaikka on melkein ainoa mitä joskus joutuu vähän kärkkymään. Mä oon tosi huono kysymään keneltään, että voinko tulla tulla eteen tekeen kyykkyä, jos joku tekee esim. mavee taikka muuta siinä yhdellä lattiapaikalla. Aika usein ruuhka-aikoina kuitenkin porukka tekee peräkkäin, toinen kyykkyä (tai muuta mihin tarvii tangolle telineen) ja toinen mavea (tai muuta mihin ei tarvi tangolle telinettä). Usein teen itekin jonkun kanssa samalla paikalla, jos joku kysyy. Aluksi en kehdannut kieltää, vaikka se oli ehkä semisti kiusallista kyykätä jonkun nenän edessä. Sittemmin tuo asia ei ole enää tuntunut yhtään kiusalliselta, eikä näin ollen häiritse yhtään.

Toinen juttu mitä en tee koskaan, niin en kysy keneltään, että montako sarjaa sulla on vielä jäljellä. Aina sillon tällöin multa tullaan kyllä kysymään sitä ja nykyään vastaan kyllä reippaasti oli sitten kuinka paljon hyvänsä. Ei haittaa vaikka kuka kyselee ja mitä. Ennen mua ehkä vähän ärsytti se kysymys, koska se sai minussa heräämään jonkun "anteeks, anteeks, mä äkkiä teen tän mun jutun loppuun. Ei kestä kauaa, kun tää vähemmän oikea pikkupainojen heiluttaja tekee tietä ihan oikealle painojen nostajalle" -fiiliksen. Enää mua ei myöskään häiritse, jos joku tekee palautteluaikana jotain. Pystyn kyllä tekemään omat juttuni ihan siten kun oon suunnitellutkin.

Mistä tää siis kertoo? Mun mielestä siitä, että vaikka teen omat treenini aika omassa kuplassa, niin teen ne kuitenkin täysillä ja leuka pystyssä. Oon tekemisistäni hyvällä tavalla ylpeä ja pystyn keskittymään omaan juttuuni, vaikka toinen olis kuinka paljon vahvempi. Oon myös kotiutunut salille ja siksi tuntuisi vähän vaikealta ruveta kokonaan käymään jossain muualla. Kyllä mäkin joskus kyselen. Kyselen esimerkiksi, että voinko ottaa jonkun painon jos haen sen jonkun läheltä. Taikka olitko tekemässä tässä, jos olen vähän epävarma. Silti mieluummin muutan treenijärjestystä, kun menen kysymään, että voinko tulla tähän sun taakse tekemään maastavetoa. Se ehkä selittyy mun ajoittain epäsosiaalisella ja ujohkolla luonteella, mikä on tuntemattomian ihmisten seurassa olemassa, vaikka mun tuntemien ihmisten on varmaan vaikea sitä uskoa.

Mites te lukijat? Häiritseekö kysely salilla vai ootteko itse kyseliöitä? Muutatteko helposti treenijärjestystä, odotatteko kiltisti ja kärsivällisesti omaa vuoroa vai menettekö samoille painoille/paikoille kanssatreenajan kanssa?

Joku toinen kerta monnarin salilla. Tiedän että siellä, koska mukana on laukku.