torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosi paketissa, seuraava odotellessa...

Blogin myötä on hauska palata elettyyn vuoteen vuosikoosteen merkeissä. Viime vuonna kirjoitin postauksen kahdessa osassa (1,2) ja tänäkin vuonna rupesin samanlaista värkkäämään... Kunnes tajusin, että tämän vuoden kuukaudet eivät eroa toisistaan kovinkaan merkittävästi: olen puntannut, hiihtänyt, pyöräillyt. Opiskellut ja ollut välillä töissä, mitä nyt välissä kaksi kuukautta sairaslomalla. Ollut paljon kotimaisemissa ja läheisten, eli perheen, seurassa. Niimpä skippaan kuukausi kerrallaan etenemisen ja teen asiasta yksinkertaisen. Sekä itselleni, että teille lukijoille.

 Vuonna 2015...

  • ...harrastin liikuntaa 314h 47min. 53s. + tämän päiväinen punttitreeni, joka oli noin tunteroisen mittainen,
  • eli kohtalaisen paljon siihen nähden, että olin kuusi viikkoa jalka kipsissä ja kaksi viikkoa opettelin niinkin yksinkertaista asiaa, kuin kävely. Kaksi kuukautta siis käytännössä poissa pelistä!
  • ...en reissannut Tallinnaa kauemmaksi,
  • mutta en toisaalta sitä tahtonutkaan. Keväällä odotin vain, että saan kipsin helvettiin ja voin ruveta elämään omissa ympyröissä niinkuin tahdon. Eli liikkua.
  • ...opiskelin ja tein duunia. Lomailin myös enemmän kuin miesmuistiin. Ainakin jos sairaslomailukin lasketaan!
  • ...vietin sairaalassa, potilaana, kolme (lähes unetonta) vuorokautta.
  • ...alkuvuoden hiihtäen hankittu rautainen aerobinen kunto on enää muisto vain ja näillä resursseilla tulee olemaankin. Toisaalta, mun hauberi on ehkä isompi kuin koskaan!
  • ...sain sairaanhoitajaopinnot finaaliin (varsinainen valmistumispäivä tulee kyllä olemaan ensi vuonna) ja ajokortin,
  • joka on ollut mulla nyt reilun kuukauden. Sinä aikana mun auton edessä on ajettu kolari, olen lyönyt äkkijarrua, koska hirvi sekä ajanut ensimmäisten joukossa tapahtumapaikalle, jossa joku kaveri oli lipsahtanut ojaan. Sen lisäksi ko. kuukauden aikana mun pikkuveli on ajanut ojaan ja pikkusisko peurakolarin. Että olen vähän miettinyt! Onneksi mitään vakavaa ei ole tapahtunut missään edellämainituista!
  • ...en osallistunut yhteenkään juoksutapahtumaan,
  • mutta rakastuin hiihtoon ja pyöräilyyn.
  • ...opin laittamaan asioita oikeaan perspektiiviin, mitä tähän, öö, kohta kolmen vuoden mittaiseen vammakierteeseen tulee.
  • ...tutustuin muutamaan ihmiseen, joiden kanssa on hhh-fiilis, eli helppo, hyvä ja hauska!
  • ...maailman uutiset ovat vaikuttaneet paljon itseeni. Olen myös ihmetellyt sosiaalisen median muuttumista ei niin hyvään -suuntaan.
  • ...juhlin yhdet häät ja joitain muita pienempiä kemuja.
  • ...vietin paljon aikaa lähinnä perheen kanssa.
Vuoden laji...

...koska hiihto on vaan niin yksinkertaisen upeaa!


Vuoden hankita...

...on ehottomasti tää pyörä!


Vuoden ruoka...

...on tietysti nilkkamurtumaa parantava kuravelli smoothie.


Vuoden duuni...

...on oppari, josta oon erittäin ylpeä!

ja kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys.


Vuoden luontojuttu...

...löytyy liian läheltä. Jännittävä Lullinvuoren luonnonluola. Muuratsalo. Hävettää edelleen, etten ole aiemmin käynyt.


Vuoden tyyppi...

...on Jarppa. Tänäkin vuonna!


Vuodelta 2016 toivon...
  • ...että edessä oleva leikkaus onnistuisi
  • ja voisin viimeinkin ruveta reenaamaan ihan kunnolla!
  • ...jotain kivaa työpaikkaa.
  • ...ja ennen kaikkea terveyttä!
  • + että tulisi maailmanrauha, ihmiset ei näkisi nälkää tai tuhoaisi luontoa ja sitä rataa!
Oikeinpa hyvää uutta vuotta kaikille ja 
nöyrimmät kiitokset tästä vuodesta!

2 kommenttia:

  1. Hui mitä kaikkea oot lyhyen autoilu-urasi aikana jo kokenut! :o Aloittelijan "tuuria" ehkä. ;) Joka tapauksessa, on ollut ilo tutustua suhun noin niinku oikeesti, eikä vaan blogin välityksellä! :) Susta en tiiä, mut mulla on ollut hhh-fiilis. ;-)

    Toivon kovin, että sun ensi vuodelle asetetut toiveet toteutuvat (vaikka tuosta vikasta on ehkä vähän turha haaveilla..). Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toivottavasti. Ku ny ei mitään sattuis :D. Hei kivaa on tosiaan ollut ja tulee vielä olemaankin :). Hyvää uutta vuotta ja nähhään taas :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3