torstai 10. joulukuuta 2015

Terveisiä vaan liikuntakaupungista!

Olen narissut tästä samasta aiheesta niin sosiaalisessa kanssakäymisessä kuin sosiaalisessa mediassakin ihan riittävästi, mutta kerrataanpa vielä. Jyväskylää pidetään imagoltaan liikuntakaupunkina. Onhan täällä kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, liikuntalääketieteellinen ja roppakaupalla niitä harrastusmahdollisuuksia ihan tavalliselle kuntalaisellekin. Kaupunginjohtaja Timo Koivistokin on aloittanut erään tervehdyksensä sanoin "Jyväskylä on 136 000 asukkaan vireä opiskelu- ja liikuntakaupunki sekä monipuolinen tapahtumien keskus" ja päättänyt sen sanoihin "Uskon, että Jyväskylä jättää jäljen ja liikuttaa jokaista tavalla tai toisella.".

En kiellä etteikö näin olisikin. Jäljen liikunta jättää ihan varmasti. Jos ei muualle, niin lompakkoon. Mun mielestä on ihan hemmetin noloa, että samaan aikaan kun maalataan imagoa liikuntakaupunkina kuntalainen maksaa eniten harrastuksestaan. Aalto Alvarin (eli kunnan uimahallin) hinta (kertamaksu 9€ aikuinen, 6,50 muut... kymppikortista -10%) on täällä ihan yleinen vitsi. Itse kuulun alennusoikeutettuun ryhmään ja siitä huolimatta nää hinnat sapettaa ja huolella. Vaikea kuvitella, mikä on matalapalkka-alalla työskentelevän tavallisen liikunnasta kiinnostuneen kuntalaisen fiilikset! Ihan yleisessä tiedosssa lienee myös työpaikkaliikunnan tukemisen merkitys ja mitä tekee liikuntakaupunki? Vetää alennukset nolliin kunnes herää ja palauttaa murto-osan entisestä. Maalaisjärjellä ajateltuna luulisi, että olisi hyvä, kun a) henkilöstö liikkuu ja b) kunnan omien palvelujen parissa ja raha kiertäisi takaisin omaan kassaan. Jaloillaan voi toki äänestää: harrastaa yksityisissä (todennäköisesti myös monikansallisissa) kuntokeskuksissa tai vetää oikoiseksi sohvalle. Eittämättä moni näin toimiikin. Hintakierre on valmis ja terveydenhuolto kiittää!

Miksi tää juttu on tapetilla just nyt?

No siksi, että korkeakoululiikunnan ja kaupungin sopimus koskien opiskelija-alennusta monnarin kuntosalille on päättymässä. 4-5 kertaa viikossa harrastavalle kuukausihinta alkaa suunniteltuine opiskelija-alennuksineen olla "eliittikuntokeskusten" luokkaa. Kunnan liikuntapalvelut on jo aikapäiviä sitten hinnoitellut itsensä ulos tavallisten työssäkäyvien kuntalaisten keskuudessa ja samaa rataa mennään näköjään myös muiden kohdalla. Vaikea sanoa onko tätä päätöstä (tai oikeastaan sen puuttumista) jarruttanut enemmän kaupunki vai korkeakoululiikunta, mutta

liikuntakaupungissa vituttaa! 
(Ihan kamalaa kiroamista, mutta joissain tilanteissa ei vaan voi käyttää muuta ilmaisua!)

Nyt tarvittais Vähä-Hiilarin Kissiä puhumaan järkeä!

Ei liene vaikea päätellä, että vuodenvaihteen jälkeen taitaa olla edessä uuden salin etsintä. Se on kurja homma. Toki se on ollut tiedossa, koska en kai mäkään ikuinen opiskelija ole... Enkä varmaan ikinä niin hyväpalkkaisessa duunissa, että olis varaa näihin kunnan liikuntapalveluihin (:D). Eli ennemmin tai myöhemmin tuo operaatio olisi ollut edessä. Harmi homma, että se on aika todennäköisesti ennemmin, koska musta monnari on ihan superhyvä mesta!


6 kommenttia:

  1. Iha aiheellista meuhkaamista!! 9 euron uinti kuulostaa järjettömän kalliilta, ellei ole jostain kylpylästä kyse :D Meillä maksaa n. 5 euroa joka puolella uinti, ja vähän hammasta purren olen maksanut Turussa sen sijaan remontoidusta impparin hallista 7,5 euroa, mutta ehkä niin hienosta hallista voi maksaa just ja just sen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä ns. "kylpyläpuoli" (joka kieltämättä on paree kuin esim. paikallinen Rantasipi... toki saunaosasto ei!), mutta siitä huolimatta ainoa kaupungin uimahalli (jos ei kuntaliitosten mukana tullutta oteta lukuun) ja siksi musta tosi kallis. Tosi "huvittavaa" on se, että jos menet aamu-uinnille (joka on vähän edullisempi), niin voit mennä ainoastaan uimaan. Uinti+kuntosali -yhdistelmästä taas pitää maksaa "kylpylämaksu" (eli täysi hinta), vaikka koko kylpyläpuoli ei edes ole auki :D.

      Poista
    2. Niin kai ne just sillä kylpylä-statuksella perustelevat tuon hinnan. Typerää.

      Mä olen ollut vahvasti siinä uskossa, että tuo monnarin sopimuksen loppuminen on tullut kaupungin puolelta. Tai niin ainakin yo-liikunnalla on annettu ymmärtää.

      Poista
    3. Niin, en tiedä, kun kauoungin sivuilla kai väittävät muuta. Tod. näk. money talks ja artisti maksaa ja mitä näitä muista (paskoja :D) sanontoja on... :D.

      Poista
  2. Nuo hinnat oli ihan poskettomat jo silloin muinoin, kun asuin vielä JKL:ssä, ja näemmä suunta on ollut vain ylöspäin! Jos jotain hyvää hakemalla haen, JKL:n hinnat opettivat nöyryyttä ja kiitollisuutta: yhä edelleen - 10 vuoden jälkeen - ihastelen espoolaisia hintoja joka kerta, kun käyn uimassa (aikuisen kertalippu 5 e) tai uusin salikortin (80 e/6 kk) :D

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3