Painetehtävä

Näihin blogihiljaisuudessa vietettyihin päiviin, korjaan viikkoihin, on mahtunut vaikka ja mitä. Elämä tuntui taannoin olevan aikamoisen levällään. Enää tilanne ei ole yhtä kaaottinen, jos nyt ei sellaista "pikkujuttua", kun työelämä, oteta lukuun. Asiaan helpotusta ei ainakaan tuo se, että mun nilkasta tehtiin leikkauspäätös ja tuo operaatio ajoittuu kutakuinkin maaliskuulle. Todennäköisesti kukaan ei varsinaisesti ole kiinnostunut tuota sairaslomaa kustantamaan ja ylirehellisenä ja -tunnollisena ihmisenä en sitä keneltäkään ole valmis salaamaankaan. Täytyy tässä joskus ajatella, kuinka olisi järkevää toimia.

Sen lisäksi olen tehnyt valmiiksi opinnäytetyön ja autokoulun. Kuumottavimmat paikat oli tietysti eilen ja tänään, kun ensin ajoin onnistuneen inssiajon ja heti seuraavana päivänä oppariesitys johtajaihmisille. Luojan kiitos se on ohi! Olen aika kova jännittämään asioita ja kieltämättä nämä pari viimeistä päivää on sitä sisältänyt jopa vähän liiankin kanssa. Näiden päivien jälkeen tuntuu, että ymmärrän todellakin ihmisiä, joilta löytyy beetasalpaajaresepti takataskusta indikaatiolla esiintymisjännitys. On kuulkaa jännä tunne, kun sekä keho että mieli alkaa pikkuhiljaa palautua tästä kuormasta, mitä on ollut. Eihän se palautuminen henkisestäkään kuormasta hetkessä tapahdu, mutta vahvasti se on käynnistynyt.

Mun alkuperäisenä ajatuksena oli nukkua päikkärit, kunhan kotiin pääsen. Kuten aika usein, en osannutkaan rauhoittua, edelleen liikaa ajatuksenvirtaa pääkopassa. Niinpä päädyin tänne blogiin kirjoittamaan sekavaakin sekavamman postauksen. Ehkä luvassa on jostain edellämainitusta hieman jäsennellyympääkin tekstiä. Justiinsa tänään ei kuitenkaan parempaa irtoa. Hattu kouraan ja nöyrin kiitos opparikollegalleni sekä kälylleni! Toisella kädellä aion taputtaa itseäni selkään. Painetehtävä on suoritettu!

Ehkä nyt oon valmis niille päikkäreille!

(Kuvat Joupiskan ulkoilualueelta Seinäjoelta. Joupiska, parasta mitä Seinäjoki tarjoaa).