Avautuminen

Harvoin, jos koskaan, olen tässä blogissa kirjoittanut ajatuksiani ajankohtaisista aiheista. Poliittisisista päätöksistä, uutisista, maailman tilanteesta, mistään. Mielipide kyllä löytyy, mutta se on sitten ensi sijaisesti Jarpan taikka siskojen (ja etenkin veljien!) tehtävä kuunnella se. Heidän kanssaan on monen monituista keskustelua tullut käytyä.

En ole mikään historian asiantuntija, mutta sen verran ymmärrän, että harva meistä lienet mikään "yhden ainoan Suomen kanssakunnan" jäsen ja jälkeläinen on. Isäni puolelta Vaarini suku mitä ilmeisimmin tullut Helsinkiin Norjasta. Sisarpuoleni kertoi mummustani, että hän olisi sota-aikaan Karjalassa kenties orpona saanut uuden perheen, jossa elää lapsuutensa. Ties kenenkä jälkeläisiä! Äitini puolen suku papan puolelta ties kuinka pitkään lie asuttanut kylää Etelä-Pohjanmaan rajalla. Jostain sinne joskus kulkeutuneet. Mummoni sukuhistoriasta en tiedä oikeastaan mitään.

Monikulttuurisuutta on oman käsitykseni mukaan ollut aina. Samaten, kun opiskelua tulemaan toimeen erilaisista taustoista tulevien ihmisten kanssa  ja kunnioittamaan heitä, joiden kulttuuri, tavat ja tottumukset poikkeavat omista. Ennen on varmaan vaan pitänyt vaikka nyt lähteä hylkeenpyyntiin siinä missä tämän päivän ihimillä on varaa velloa viha-ajattelussaan. En ymmärrä, miksi en voisi kunnioittaa jota kuta vähemmistöryhmään kuuluvaa ihmistä joukossamme, jos pohjalaisena suurperheen pentuna olen oppinut elämään Keski-Suomalaisen pienperheen pennun kanssa ihan jopa saman katon alla! Oman ihmiskäsityksen mukaan siihen ei auta, kuin erilaisuuden hyväksyminen ja kunnioittaminen. Onko minulta jotain pois, jos naapurissa kumarretaan mekkaan tai ihan mitä tahansa muuta, kun valkoihoisten heterokristittyjen perinteet?

Viimeaikaisia tapahtumia seuranneena ja valitettavasti myös uutisten kommenttikenttiä lukeneena tulee väistämättä mieleen, että eikö heillä todellakaan ole mitään muuta tekemistä tai ajateltavaa, kuin tuollaiset vallankumoukselliset ja mun mielestä harhaiset ajatukset omasta asemastaan tässä yhteiskunnassa? Sitä olen myös kovin miettinyt, millainen ihminen vetää toista turpaan? Mistä mielensyövereistä tuo kokemus oikeudesta käyttää väkivaltaa kanssaihmistä kohtaan oikein kumpuaa?

Niin kovin huolissaan ollaan myös hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Siitä huolimatta vedetään navat täyteen kaikenmaailman mättöruokaa, liikutaan lähinnä kodin ja auton välillä, imetään posket lommolla röökiä ja kaadetaan ämpäritolkulla viinaa kurkusta alas. Pahimmassa tapauksessa vedetään kaveria turpaan. Siinä sitten hoidetaan seurauksia. Hyvinvointivaltiossa ja verorahoilla. Mutta kun ne maahanmuuttajat! Kannattaisiko kuitenkin yrittää putsata sitä omaa pesää ensin? Maahanmuuttokeskustelunkin juoni on vaan ja ainoastaan maahanmuutossa. Ketään ei tunnu kiinnostavan keskustella siitä, mitä voisi tehdä asioille jotka pakolaisvirtoja synnyttää.

Suvaitsevaisuus on trendikästä, jossain kirjoitettiin. Ai jaa, no mun mielestä se ei kyllä ole kun sisäsyntyinen ymmärrys siitä, että mun elämä tai olemassaolo ei ole millään tavalla oikeutetumpaa tai arvokkaampaa verrattuna jonkun toisen elämään tai olemassaoloon. Jos tämä ajatus on trendikäs, niin olkoon sitten niin. Liian monilta se puuttuu, mutta ehkä siihenkin voi saada apua. Oon ollut onnekas ja syntynyt tähän paikkaan ja aikaan, jossa kuitenkin loppujen lopuksi on todella vähän ongelmia. En myöskään ole kokenut vakavaa sairautta, että silläkin saralla vastoinkäymiset on ollut todella vähissä. Helppo siis huudella, totta! Siitä huolimatta sanon, että mieluummin eläisin köyhyydessä tai pelkäisin henkeni puolesta, kuin jakaisin rasistisen maailmankuvan. Se olisi kaikkein pahinta ja luulen, että silloin, jos jolloin, on ihmisen paha olla.

Lopuksi vielä Asan ja Eeteen raita, kuunnelkaahan :)