Luukussa 6 haaste lukijoille: #lupavälittää

Lapsuudessa seistiin juhlavasti (ja joskus varmaan myös vähemmän juhlavasti) Suomen lippu tiukasti kourassa milloin minkäkinlaisten juhlallisuuksien merkeissä. Päällimmäisenä muistikuvana lienee vuosi 1997. Itsenäinen Suomi täytti vuosia ja silloin oli isot kinkerit. Joskus nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa itsenäisyyspäivä merkitsi eniten ylimääräistä pyhää ja kyllä, juhlimista mutta enemmän ehkä sen ylimääräisen pyhän vuoksi, kuin itsenäisyyden. Kuten asioilla tapana on, kasvaessa asioita alkaa ajatella uudella lailla järkevästi ja tämä Suomen itsenäisyys on ihan käsittämättömän hieno juttu!

Ehkä eniten itseeni on vaikuttanut useat tarinat Suomesta sodan aikaan, joita olen työni puolesta etuoikeutetusti saanut kuulla. Niiden tarinoiden rinnalla omat murheet saavat aivan uuden perspektiivin. Se, että sain tänäänkin tehdä oman päätöksen, lähteä salille pyörällä pitkin julkisia katuja, tehdä treenini pelkäämättä, tulla ehjään kotiin ja lounastaa ruokaa jonka loppumisesta ei tarvitse arjessa murehtia. Sitä on onni ja sellaisesta jää niin moni tänäkin päivänä paitsi.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi haastankin kaikki teidät lukijat #lupavälittää kampanjaan. Käy siis antamassa oma välittämislupauksesi joko tuolla Ylen sivuilla, Twitterissä tai Facebookissa edellä mainitulla hastagilla. Enkä laita pahakseni, vaikka kerrot sen myös täällä blogissa. Kuulisin niitä erittäin mielelläni. Ja vaikka antaisit tuon lupauksen vain omassa mielessäsi, ei sillä ole väliä, sillä lupauksen toteuttaminen on kultaakin kalliimpaa!

6.luukku: #lupavälittää

Hoitajana lupaan, etten koskaan missään työpaikassa (en, vaikka se olisi kuinka erikoissairaanhoidossa) ikinä väheksy ikääntyvän ihmisen perushoitoa enkä tarvetta tulla kuulluksi.

Yksityisihmisenä lupaan, että minulla ei ole koskaan niin kiire (edes salille tai lenkille) ettenkö kerkeäisi vaihtaa kuulumisia talossa asuvien ikäihmisten kanssa tai auttaa heitä esimerkiksi kauppakassien kanssa tarvittaessa.