maanantai 8. joulukuuta 2014

Kyykkykyssäreitä ja mavemietteitä

(Arvatkaapa mitä. Yritin harjoitella ajastetun postauksen tekemistä. Menestys oli ei niin hyvä, sillä tämän postauksen piti tulla näkyviin jo eilen. Eli näin kovasti en ole päivissäni sekaisin. Vielä. Ei ihme, että oon saanut kotona lempinimen ATK-tukihenkilö :D)

Ihan huippu viikonloppu takana. Ennen pyhäpäivät oli mun inhokkipäiviä, nykyään ne on taas melkeen suosikkipäiviä. Tai oikeastaan kaikki päivät on suosikkeja, myös pyhäpäivät. Ei meillä ollut mittän huippuhauskoja menoja mikä olis tästä viikonlopusta tehnyt hyvän, eli just siks se oli hyvä: liikuntaa, syömistä, olemista kotona ja vähän myös muidenkin tärkeiden ihmisten kanssa, nukkumista. Sellainen hyvä viikonloppu.

Eilen kävin salilla ja voin kuulkaa kertoa, että tänään tuntuu. Reidet ja kankku on sellasissa domsseissa, että huh ja kävely muistuttaa enemmän pingviinin menoa, kuin ihmisen. Nähtäväksi jää pelastiko tämänpäiväinen combat vielä pahemmilta ajoilta.

7. luukku: kyykky vai mave? Kyykky ja mave.

En osannut päättää kummasta kirjoitan. Siinä on mun lemppariliikkeet salilla. Lauantaina kuvasin vähän kyykkäilyä ajatuksella, että miltähän se näyttää ja pitäiskö myös video tänne blogiinkin liittää. Kuvakulma oli sen verran matalalla, että siinä näkyi vaan (riittävän) alas laskeutuva peba, joten video jää nyt tänne laittamatta. Itselle se kyllä toimi oivana informaatiopläjäyksenä omasta jalkaduunista silloin, kun 60kg rautaa on niskassa. Pitäis varmaan kuvailla useamminkin. Meidän salilla on melko vähän peilejä ja toisaalta taas musta tuntuu, että kun oikeesti tekee hommia saattaa se peili vaan häiritä. Mitä mieltä te ootte peileistä? Entä kuvaatteko omia sarjoja koskaan?



Maastavedossa oon kanssa kehittynyt huimasti. Eilen tein pääsarjana 75kg 4x6. Oon vähän harkinnut, että pitäiskö ostaa mankkua taikka remmit. Ehkä mankkua, koska en niitä remmejä kuitenkaan osaa. Onko lukijoilla antaa kommenttia tähän? Toistaiseksi otevoima ristiotteella on riittänyt ja kehittyyhän sekin. Esimerkiksi viimekerrasta ote tuntui huomattavasti vahvemmalta.


Hirveesti tekis mieli kokeilla myös muutamaa toistoa raskaammilla painoilla. Sellaista jota kai lähes ykkösmaksimiksi kutsutaan. Mutta en vaan uskalla. Toivoisin, että mulla olis kaveri silloin. Ja ainakin ennen mun olis opeteltava pudottamaan se tanko alas. Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos tulevaisuudessa joskus tulee tilanne, että se on turvallisempi vaihtoehto. En ole nimittäin koskaan tehnyt sitäkään, enkä mitään turhanpäiväistä painojen kolistelua hae, vaan tosiaan sitä, että (voisin luulla) joskus se on ehkä fiksuin ratkaisu. Vai onko näin? Aika noviisi punttailija olen tuossa(kin) asiassa. Varmaan tää painojen pudottelu tai pudottamatta jättäminen on enempikin tällänen tyttöjuttu ja vaikka oonkin monissa asioissa aika retee, niin toistaiseksi tää menee omalla kohdalla niin sinne tyttöjen ongelmiin, jotka on varmaan eniten siellä omassa päässä.

Hei hyvää alkavaa viikkoa. Huomenna kaivan esiin joulukoristeet. Kaikki ne noin kolme kappaletta.

5 kommenttia:

  1. Täällä olisi yksi potentiaalinen kaveri O:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähen huomenna reissuun, mut ens viikolle voitais sopia salitreffit? Ootko vielä käynyt boulderoimassa? Voisin nimittäin lähteä viikon päästä tiistaina myös sinne mukaan?

      Poista
    2. Sovitaan vaan ens viikolle ja ilman muuta mennään kiipeemään kans <3 Jutskaillaan ja sovitaan tarkemmin kun oot taas maisemissa!

      Poista
  2. Mahtavat kädet! Tollaset on itsellänikin aina :D Ei tosiaan mitään remmejä, osta mankkua! Kun menee puristusvoiman ehdoilla niin ei tule revittyä liian äkkiä liian isoja rautoja. https://varuste.net/Black+Diamond+Uncut+White+Gold+Chalk+Block,+56g Toi on erinomaista kamaa.

    Monnarillako treenaat? Monilla saleilla ei saa käyttää mannaa tai pudotella painoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monnarilla joo. Mä en oikein tiedä mikä siellä on virallinen kanta mankkuun, mut käytännössä kyllä käytetään. Joskin ihan tosi siististi, mikä onkin mun mielestä hieno homma. Painoja pudotellaan kanssa, jos tarve on, mut ei siellä tyypit huvikseen niitä visko. Kaikenkaikkiaan mun mielestä ihan huippu kulttuuri siellä, ei ole porukka turhaan sitä kehunut Putouksen myötä ihan telkkarissa asti.. :D.

      Täytyypä tosiaan kattella, josko varuste.netistä löytyis joululahjoja ittelle :)

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3