Jyväskylä. |
Ai kauhee, miten on harmaata. Mulla oli eilen sellainen yksi yksinäinen harkkavuoro ja tänään oon ollut taas vapaalla. Aamu kasilta olin kyllä jo kaivamassa imuria ja rättilöitä kaapista. Heti siis kun Jarppa sulki ulko-oven takanaan. Arkivapaat on vaan niin ihania. Just parasta, kun voi siivoilla ja keitellä välikahveja. Siivous on kyllä mukavaa, jos on aikaa ja inspiraatiota.
Enkun kurssit ja kaikenmaailman projektit sai jäädä odottamaan aikaa parempaa, sillä äiti ja sisko muksuineen ilmotti tulevansa iltapäivällä kyläilemään. Sitä ennen lähdin pyörähtämään kaupungilla, pientä piristystä arkeen. Pitkään aikaan en ole kaupoillakaan käynyt. Löysin mm. superhienon ja värikkään shakerin. Siinä on kaikkia eri osia, että saa näppärästi esim. jauheet pulloon erilleen. Ihan kätevä, koska silloin harvoin, kun palkkareita juon, ne on mulla eri pullossa mukana. Ostan ehkä myös toisen samanlaisen erivärisen, niin sitten voi omaksi iloksi ja mielenpiristykseksi vaihdella värejä. Nimittäin ne palaset käy sitten yhteen miten päin vaan!
Kukkakorviksetkin ostin. |
Lisäksi ostin talvilökärit henkkamaukalta. H&M on vähän sellainen kauppa, etten oikein siitä tykkää. Enkä useinkaan edes löydä sieltä mitään. Noita housuja oon kuiteskin katsonut jo joskus syksyllä aikaisin Seinäjoella. Nyt sitten kävin katsomassa löytyykö niitä täältäkin ja löytyhän niitä. Lökärit muttein kuitenkaan kollarihousut. Summissa ostin, että olis ehkä voinut olla kokoa isommatkin. Unohdin, että olen paksujalkainen. Onneksi jaloissa on enimmäkseen lihasta eikä rasvakerrosta niiden päällä. Samaa ei voi sanoa vattasta.
Mukavuushousut. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3