Kiimasen savulenkki, kisaraportti

Jo viime vuonna mun piti osallistua juhannusaattona Saarijärven Lanneveden kylällä järjestettävään Kiimasen savulenkkiin. Jalka oli kuitenkin tiltissä, joten osallistuminen jäi. Tämän vuoden osallistuminen varmistui vasta keskiviikkoiltana. Matkaan lähdin kohtalaisen epävarmoin fiiliksin, juoksua ei ole takana juuri nimeksikään ja painoakin on se viitisen kiloa enemmän, kuin vaikka nyt vuosi sitten. Toisaalta epävarmuus omasta kunnosta toi mukavan rennonkin fiiliksen, kunhan juoksentelee. Tapahtuma ilmapiiriltäänkin sopi just mun fiiliksiin. Tosi mieletöntä ajella juhannusaaton hiljaisuudessa pitkin pikkuruisia hiekkateitä ja swhäm, yhtä-äkkiä edessä onkin kylä täynnä säpinää.

Matkaan lähdin siis Janin kanssa ja alkusäätöjen (kuten esimerkiksi autonavainten hukkaamisen) sekä ilmottautumisen jälkeen oltiin ottamassa muutaman kilometrin verran verkkaa. Mieletöntä saada numerolappu rintaan ja jo se tuttu kisajännityskin nosti päätään. Mitään sotasuunnitelmaa en ollut tehnyt. 10+ lenkit viimeiseen reiluun vuoteen saa yhden, maksimissaan kahden, käden sormin laskettua.Tavoiteaikaa oli vaikea asettaa, mielessäni mietin, että jos alle 55 minuuttia, niin tyytyväinen pitää olla. Lähtölaukaus reitille pamahti klo 12 ja useamman sadan juoksijan joukossa jäin lähdössä aikamoiseen pussiin. Se oli ehkä hyvä, sillä edessä oli heti pitkä ja raastava nousu. Varsinainen reitti kulki kymppikilometrin verran kumpuilevaa maalaismaisemaa ja profiililtaan reitti oli raskaanloinen. Aina kun olit saavuttanut mäen laen, edessä olevan laskun mielekkään fiiliksen tappoi edessä oleva ylämäki. Ei auta, on otettava mitä vastaan tulee.

Vitosen kohdalle saavuin väliaikaan 24.05 ja mietin, että tässä olis vielä saumat kympin ennätykseen. Meno oli kyllä melkoista puuskuttamista ja ajattelin, että tässä on vielä muutama kilometri puskettavana ja hyvin saattaa noutaja tulla. Mennään nyt ilman ajattelemista kahdeksaan kilometriin asti ja mittaillaan sitten, onko enkkaan mahdollisuuksia. Kahdeksan kilometrin kyltti tuli sillä tavoin vastaan, että edessäolevan laskun (se sama mikä aluksi noustiin) vuoksi tiesin, että nyt kun annan mennä urku auki, niin 50 minuuttia puhkeaa ja ehkä sinne ennätyksen korville pääsen. Oman sykemittarin sammutin alle ennätyaikani. Maaliintulo oli melkoista ruuhkaa, joten mielenkiinnolla jäin odottamaan virallisia tuloksia ja kuinka ollakaan, loppuaikani oli 47.54. Voi sitä riemun määrää!

Ja teille kaikille rasitusvammojen kanssa tuskaileville tahdon sanoa, että vuosi sinne taikka tänne. Ei se kunto näköjään kovin nopeaan katoa ja vaikka vähän katoaa, niin pikkutoimenpitein sitä saa houkuteltua esiin. Kyllä se aurinko lopulta risukasaankin paistaa!

Siskon ja sen siskon vaellusreissu Evolla

No niin. Tästä lähtee mun eka, mutta ei varmasti vika, vaellusraportti. Kun nyt vaan ei mitään sattuis, tuumaili (perinteikkäästi) äiti ja pikkuveli maille lähteissämme. Meidän perheen sisäinen vitsi se. Ja usein nimittäin sattuu ja tapahtuu. Heti työpäivän jälkeen startattiin Opel Jämsän Hesen kautta kohti Evoa.

Lähtökuva kotopihasta

Reitin lähtöpisteeksi oltiin valittu Evokeskus, josta meidän vaellus starttasi kohti Niemisjärveä. Edessä oli siis noin kahdeksan kilometrin mittainen iltalenkki lähemmäksi parikytkiloiset rinkat selässä. Tarkalleenottaen matkamittariin kertyi 8,8 kilometriä ja aikaa tuo etappi vei 2h 49 min. Vähän aikaa jouduttiin pyörimään Niemisjärven asuntoautoalueella ennen kuin hoksattiin, että ilmaiset laavut oli sillä alemmalla Niemisjärvellä. Hyvä niin, sillä Ylinen Niemisjärvi ei luonteeltaan meidän reissuun olisi sopinutkaan.Ensimmäinen koetinkivi oli teltan kasaaminen, sillä laavun olivat kerinneet varata kaksi nuorta jannua sekä vanhempi herra. Olivat yökalassa. Teltankasauksesta selvittiin hyvin ja juuri kreivin aikaan, sillä alkoi sataa ja ukkonenkin jyrähteli. Laavun herrasmiehet antoivat suojaa ja heidän kanssaan paisteltiin makkarat ja turistiin niitä näitä. Aika vierähti kohtuu nopeasti ja nukkumaan mennessä kello oli lähemmäksi yksi.

Varsin onnistunut teltanpystytys

Yö rankkasateessa ja tuulessa olikin melkoinen kokemus. uni oli pätkittäistä ja eräänkin kerran kävi mielessä, että mistä nurkasta tulee vesi sisään ja milloin teltta romahtaa taikka lähtee lentoon. Aamuyöstä uni tuli uudestaan silmään jopa niin hyvin, että kello oli kymmenen, kun noustiin ylös. Kylmä oli, mutta (onneksi) silloin ei vielä tiedetty, että voi olla vieläkin kylmempi. Laavun herrasmiesten kanssa värkkäiltiin aamupalat, kasailtiin kamoja ja lähtö venähti puoli yhteen.

Lähtö Niemisjärven Keskilaavulta

Seuraava majapaikka oli vielä mietintä myssyn alla: joko 15 km:n päässä oleva Sorsakolu tai noin 19 km:n päässä oleva Keltaoja. Kummassakin paikassa olisi laavu tiedossa. Päätettiin edetä fiiliksen mukaan ja pitää isompi ruokapaussi noin yhdekän kilometrin päässä Valkea-Mustajärvellä. Sykemittarin kanssa toimin vähän hassusti, kun laitoin paussille sen isomman ruokatauon ajaksi, joten aika liikkeellä Sorsakolulle oli 4h 47min. Ruokatunti mukaan lukien taidettiin olla Sorsakolulla joskus vähän jälkeen kuuden. Laavu oli jo varattuna, joten päätettiin jatkaa matkaa kohti Keltaojaa, jossa oltiin ehkä kahdeksan maissa lauantai-iltana. tuolla etapilla Garminin akku otti lopullisen finaalin, joten enempiä datoja mulla ei ole. Ihme, että noinkin pitkään jaksoi.

Retkiruokaa Valkea-mustajärvellä, n. 9km
Niemisjärveltä

Järvivedestä tottakai

Ilta-arska Sorsakolulla

Laavu oli vapaana ja sinne päästessä askel painoi melkoisesti. Ilta-aurinko tuulisen ja kylmän (kerrottakoon, että aamulla lähtiessä mulla oli päällä pitkät trikoot, pitkä paita, kerrasto sekä tuulipuku, kesällä) lauantain jälkeen antoi energiaa. Tehtiin puita, saatiin ongelmitta tuli ja touhuttiin iltasapuskat. Yritettiin polttaa puita sen verran, että laavun edessä palaisi jonkinlainen notski läpi yön. Siinä onnistuttiinkin (mutta haluttua tulosta ei kyllä saatu). Nukkumaan meno venyi lähes puoleen yöhön ja klo 01.50 heräsin niin jäätävään (kirjaimellisesti!) kylmyyteen, etten ehkä ikinä ole ollut niin syvä jäässä. Lisää puita nuotioon ja kuuntelin, että myös Heli oli hereillä. Tovin manailun jälkeen heitin ilmoille, että pitäiskö nousta kahvin keittoon ja jatkaa matkaa. Oli kertakaikkiaan niin kylmä, että se oli ainoa ratkaisu. Jälkeenpäin ilmatieteen laitos tiesi kertoa asteita olleen nolla, joten ei ihme sellaisella leikkimakuupussilla.

Jämerä kirves..

...saha toimi paremmin.

Heli kipinämikkona

Surullisenkuuluisassa makuupussissa

Ennen aamuneljää oltiin taas jalkojen päällä. Hiukan aika-ajoin väsytti, sekä päätä että jalkoja. Eräänlainen kokemus on kuitenkin taittaa matkaa aamuhämärässä kohti määränpäätä. Varsinaisesti harmissamme ei oltu missään vaiheessa, asenne oli kohdillaan. Ennen seitsemää oltiin tuo reilu kympin matka taitettu ja vaellus oli ohi. Himpun verran vajaa 40 kilometriä ja himpun verran vajaa 1,5 vuorokautta. Mikäli matka olisi jatkunut, olisi tuossa kohtaa ollut aamupalan numero kaksi paikka ja unet aamuauringossa. Me kuitenkin startattiin Opelin nokka kohti Jyväskylää Padasjoen ABC:n aamupalan kautta.

Keltaojan Laavulta n. klo 03 jotain

Savijärvi n. klo 04 jotain

Lähellä Evoa n. klo 06 jotain

Loppuun vielä pähkinän kuoressa reissun opit:

• Makuupussi ei todellakaan pidä yhtään enempää, mitä sen pakkauksessa lukee. Asteiden painuessa mainitun alle, toimii se todennäköisesti lämmittimenä parhaiten nuotion sytykkeenä.
• Suomen kesä ei todellakaan tarkoita, että yöllä olisi plussa-asteita. Ei edes juhannuksen tienoilla.
• Tavaroiden kasaaminen ja purkaminen vie yllättävän paljon aikaa.
• Metsässä ei stressaa mikään. Ei kertakaikkiaan mikään.
• Eteenpäin liikkuminen tuntuu tuolla jotenkin jännän ominaiselta. Jopa neljältä aamuyöllä.
• Satunnaiset kohtaamiset (kuten nyt niiden kalastajaheebojen kanssa) on ihan tosihienoa.
• Oma sisko on ihan parasta matkaseuraa!

Reitti

Tällaisia hassuja tassuja seurattiin

Ainiin. Reitti oli hyvin merkattu. Karttaa tarvi katsella oikeastaan vaan omasta mielenkiinnosta. Maaston sanotaan olevan keskivaikeaa, varmaan se sitä kai olikin. Haastavin osuus sattui ehdottomasti vikaan päivään.

Moikka, mä lähden metsään!

Tulin sanomaan pikaiset moikat (tässä vaiheessa koputan puuta). Lähden nimittäin huomenna sinne metsään. Mun piti kirjoittaa jonkinlainen valmistautumispostaus, mutta koska toimimisellekin jäi hyvin rajallinen määrä aikaa, niin joudutte tyytymään muutamaan Whatsapissa vaihdettuun kuvaan.

Ompahan saanut jännäillä vuoroin uutta työtä, vuoroin sitä millon se mun toisen siskon tenava syntyy (ei ole nimittäin syntynyt vieläkään!) ja vuoroin tätä vaellusta. Ensimmäisen jännäily osoittautui jälleen kerran vähän turhaksikin, kaikki on nimittäin lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Samalla boostilla toivoisin onnistumista meidän vaelluksellekin. Niin ja Satun synnytykselle. Ja Brasilialle.

Pikkupuutteita meidän vermeissä saattaa olla. Ainaskin mun (tuo ylempi). Täytyy vähän funtsia vielä. Mun rinkka painaa sellaiset reilu 13 kiloa ja Helillä kuulemma 17kg. Ilman telttaa. On siinä kantaminen. Saattaa olla, että ennen lähtöä vähän tasaillaan jotain. Tekemällä oppii.

Nyt nukkumaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Rekkaribongailu

Rekkarikilpibongaus. Tuo työmatkapyöräilyn, automatkojen ja maantielenkkeilyn viihdyttäjä. olin jo melkein unohtanut koko pelin. Vappucruisingkin osaltani jäi viime vuonna näkemättä. Niihin aikoihin taisin tuon pelin edellisvuonna aloittaa. Pitkään jumitin nelosessa, unohtaneena koko jutun. No tuossa jokin aika sitten nelonen tupsahti eteen koulun parkkiksella. Vielä sekään ei saanut mua uuteen nousuun, mutta viime viikkoisella lenkillä vastaantulleen vitosen jälkeen oon taas ollut hereillä.

Säännöt pelissä menee siis niin, että autojen rekkareita bongataan järjestyksessä ykkösestä alkaen. Maistuu ne maantielenkitkin paremmin. Innostuksen sain työkaverilta, joka menee jo ties kuinka pitkällä. Itse oon tartuttanut saman buumin pikkuveljiin sekä toisen niistä tyttöystävään. Hyvähän niiden on siellä pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä hakusassa on siis kutonen, johon helpotusta ei tuonut edes Helsingin reissu. Joskin sen sanon, että motarit (ja etenkin niiden suojakaiteet) on rekkaribongailua varten suunniteltu niin huonosti.

Pelaako teistä joku rekkaribongailua? Missä ootte menossa ja mistä löytyy kutonen? Jos ette, niin kokeilkaapa. Tai oikeastaan saattaa käydä niin, että jos luette tämän ja näätte pian ykkösen, niin peli ikäänkuin huomaamatta alkaa. Niin taisi käydä itellekin. Ei haittaa. Ihan jonninjoutavaa, mutta kohtalaisen hauskaa!

Jännän äärellä

Hiljaista on ollut blogirintamalla. Muutenkin tuntuu ikäänkuin olisi jossain välitilassa, kun odottelee sitä lääkärin soittoa. Olen juossut jonkinverran, mutta kuntosalin suhteen olen ollut kohtalaisen laiska. Juokseminen on sujunut jotenkuten ja siihen olen myöskin ne energian rippeet halunnut käyttää. Kesäopintoja olen paiskinut lähestulkoon joka päivä. Viime viikonloppu oli ansaittua taukoa arjesta, olin nimittäin viikonlopun vietossa velipojan luona Helsingissä.

Tuon lääkärin soittoajan lisäksi tällä viikolla on tiedossa kaikennäköistä jännää:

• Keskiviikkona aloitan kesätyöt. Poliklinikkatyössä. Todella, todella jännittävää. Teen ensin lähihoitajan työsuhteella muutaman viikon, kunnes kesäkuun loppuun mennessä olen saanut tarvittavat opintopisteet kasaan sairaanhoitajan sijaisuutta ajatellen. Jotenkin huimaa, että oon käynyt tuota koulua nyt tammikuusta 2013 ja ihan kohta koossa n.145/210 op. Tää kesätyö todennäköisesti tietää myös sitä, että saan hieman hyväksilukua syksyn harkoista. Ihan superjännittävää!

• Mun sisko saattaa ehkä jo ensi yönä olla tekemässä musta kolmannen lapsen tätiä.. Tädiksi niistä kukaan ei kyllä mua sano, onneksi. Jännittävää. Kohta on taas pikkuinen vauva perheessä. Lotta (tuo tulevan vauvan isosisko) kun alkaa olla jo pikkuneiti ja Oliver (mun veljen lapsi) on vielä vähän niinkun vauva, mutta juoksee jo suuna päänä pallon perässä.

• Viikonloppuna me lähdetään mun toisen siskon kanssa Evolle vaeltamaan. Ajateltiin kävellä noin 40 kilometriä. Perjantai-iltana pieni pätkä, lauantaina suurin osa ja sunnuntai aamuna vähän enemmän. Tästä seurannee raporttia myöhemmin. Jännittävää. Ei olla mitään eräneroja kumpikaan, mutta ajateltiin opiskella sellaisiksi. Hah.

Tässä jännää kerrakseen!

• Edit. Yks jännä meinas ihan unohtua. Meinaan futiksen MM-kisat. En ole mikään fanaattinen jalkapallofani. Perheen arvoja on toki kunnioitettava (katso alempi kuva). Arvokisoista kyllä tykkään ihan tosi paljon. Ja nyt on silleen vielä hauska tilanne, että oon osallistunut entisen harkkapaikan leikkimieliseen kisailuun (niin leikkimieliseen, kun fanaattisten futisfanien kanssa voi, hah) jokaisen pelin lopputuloksesta, maalikuninkaasta ja neljästä parhaasta maasta. Jos onni käy, ensimmäisen pelin voisttaa Brasilia 2-0.

Kilpirauhasasiaa

Moikka moi. Pitkästä aikaa. Ajattelin tulla kertomaan teille kuulumisia, jotka ovat aika ristiriitaisia. Kuten aktiivisemmat lukijat ovat varmaan huomanneet, olen aika-ajoin maininnut jonkinasteisesta uupumuksesta ja väsymyksestä. Tuota väsymystä on ollut viime syksystä asti, kunnes nyt tänä keväänä asiat kärjistyivät kohtalaisen pahaksi. Unentarve lisääntyi selkeästi, palautuminen urheilusta vaikeutui ja kunto paradoksaalisesti huonontui liikkumisesta huolimatta. Luonnollisesti mieliala on ollut aika matalalla.Seuraava lause on lainattu omasta kirjoituksestani tammikuussa:
"
Kirjoittamisinto vaan on ollut yhtä vähissä kuin kaikki muukin into. Lähestulkoon. Muutamana päivänä olen jopa pohtinut, että pitäisiköhän varata verikokeita. Olen kuitenkin tullut järkiini ja muistanut, että ehkä meidän kaikkien ei tarvitse olla ympäri vuoden samassa iskussa. Ei henkisesti eikä fyysisesti. "

Jonkinlaiset hormonihäiriöt, lähinnä kilpirauhasen vajaatoiminta,on käynyt mielessäni useampaan kertaan, kunnes taas olen prepannut itseäni luulosairaaksi. Kieltämättä hälytyskellot soi aika pahasti, kun maastavetosarjojen välillä teki mieli lähinnä ottaa päiväunet ja kunto paradoksaalisesti senkun huononi vaikka kuinka yritin liikkua. Paino on hiljalleen myös noussut, samaa tahtia kuin ruokahalu hiljalleen on hiipunut. Joskus huhtikuussa sain varattua itselleni lääkäriajan, joka oli tasantarkkaan viikko sitten. Kiireiseltä ja kyllästyneeltä vaikuttava täti laittoi lähetteen laboratorioon, jonka tulokset hain itselleni tänään. Soittoaika lääkärille niistä on vasta kesäkuun puolivälissä. Resurssipula näkyy ja tuntuu.

TSH 3.37 (viite 0.3-3.6/4.2, laboratoriosta riippuen. Mainittakoon vielä, että tyroksiinihoidossa tavoitearvo on 1-2 ja joidenkin tutkimusten mukaan tuo yläraja on aivan liian alhaalla. Tai ainakin ihmiset saattavat oireilla pahastikin, vaikka TSH olisi vain viitearvon yläkantissa.)

T4V 13 (viite 12-22. Vaikka siis TSH:ta on tuonkin verran, niin varsinainen tyroksiini on nipinnapin viitearvossa.)

En ole lääkäri, mutta toivoisin, että lääkäri kenen kanssa tulen asioista puhumaan käyttäisi kuuntelevaa korvaansa. Jälkeenpäin ajateltuna en enää ihmettele herkästi meneviä hermojani ja alakuloa. Taannoin mun mies sanoi, että "sulla on joka huoneessa kesken joku juttu, minkä oot aloittanut ja unohtanut tehdä loppuun". Muisti on olematon. Niiden harvojen asioiden kanssa, jota olen saanut aloitettua. En enää ihmettele sitä, kun lattiat on täynnä hiuksia, iho kutiaa ja päänahkaan on yhtä-äkkiä ilmestynyt hilsettä. Koskaan aiemmin ei sellaistakaan ole ollut. Ennen säännöllinen vatsantoiminta on muisto vain. Nuo asiat on hiljaa hiipinyt mun elämään, vaikka niistä yksittäin on ollut puhettakin, niin jotenkin ne vaan ei ole tullut tajuntaan ennen kuin nyt ihan viime aikoina.

Ja arvatkaa mitä. En enää ihmettele sitäkään, että tämä jalan parantuminen on niin tuskallisen hidasta.

Juttelin opiskelukaverin kanssa, joka kertomansa mukaan sai koelääkityksen kutakuinkin samoilla arvoilla. Lääkettä hän syö edelleen, arvot on hyvät ja elämänlaatu parantunut. Tää on ilmeisesti asia, johon suhtaudutaan kaksijakoisesti. En tiedä, mitä kohdallani tulee käymään, mutta vointini toivoisin parantuvan samanlaiseksi kuin se oli viime kesänä. Samanlaiseksi mitä se on ollut aina ennen. En ole tästä asiasta juuri kirjoitellut aiemmin. Ihminen voi näköjään selittää itselleen vaikka mitä. Stressi, stressi ja stressi. Ole reipas. Älä valita. Väärä vuodenaika. Kaamosväsymys vaihtuu kevätväsymykseen ja sitä rataa.

Hyvää viikonloppua kaikille! Huomenna juhlitaan ylioppilaita. Nyt lähden silittelemään tuon mekonretaleen ja katsastamaan omistanko yhtään ehjiä sukkahousuja. Ajoissa, kuten aina.

Kuulumiset

Nonnin. Jos nää flunssat olis nyt tässä ja rasitusvammat kans. Aion nyt juosta vaan ja mietin asioita sitten, jos juoksussa tulee sellaisia tuntemuksia, että tekniikka hajoaa. Onneks on juoksukunto niin paska just nyt, että vauhdit ei ainakaan pääse kasvaan kovin suuriksi. Vähän olis myös kiva päästä kisaamaan tulevana kesänä.

Oon nyt muutaman kerran päässyt lenkkeilemään ja salilla oon kanssa kerran käynyt. Jälkimmäisestä sainkin mojovat domssit riesaksi, vaikka kuinka kevyesti yritin puntteja nostella. Muutama lenkura on kanssa ollut kevyenlaista menoa, varmaan tuo pitkä sairastelu vielä painaa.

Kesä on tullut ja pari päivää on ollut jo ihan hellettä. Ihanaa, mua ei haittaa yhtään vaikka on kuinka kuuma. Opiskeluissa on nyt sellainen tilanne, että harkka, siihen liittyvät tehtävät sekä kasa kesäkurssien tehtäviä painaa päälle ja siitä syystä täällä blogissa saattaa olla vähän hiljaista. Tai sitten ei, kun eksyn tänne aina kun mun pitäis tehdä jotain muuta. Pari viikkoa vielä ja sitten on kaikella todennäköisyydellä tää suma saatu purettua.

SHORTSIKELI, JEIJ!

Flunssailua edelleen ja muutama blogitärppi

Tervepä terve. Tai eipä sittenkään, vaan sairas. Kaksi viikkoa täynnä flunssaa, enkä vieläkään ole päässyt normisti liikkumaan. Poskiontelotulehdusta pukkaa, oireet ainakin on vahvasti sellaiset. Viikonlopun alla on varmaan haettava anbioottia, mikäli tämä tehostettu nenäkannuilu ei ala tehoamaan. Vointi kyllä sinällään nylon beat -ääntä, räkäistä nenää ja ajoittain juilivaa poskea lukuunottamatta on ihan hyvä, joten mikään hätä ei tässä ole. Tuo antibiootin teho kyseiseen vaivaan on vähän kyseenalainen ja mielellään en niitä kuureja söisi, joten mun mielestä on ihan fiksua katsella ensin meniskö homma ihan itsellään ohitse.

Blogimaailmassa sen sijaan tapahtuu ja tahdonkin suositella teille muutamaa mielenkiintoista meneillään olevaa projektia. Ensinnäkin täytyy mainita ultrajuoksija Pasi Koskisen juoksu halki Suomen. Pasi on siis lähtenyt liikenteeseen eilen ja hänen blogistaan voi seurata matkan tekoa. Ylipäänsä mielenkiintoinen blogi ja selviytymistarina kaikenkaikkiaan. Näiden ultrajuoksijoiden kirjoituksissa huokuu tietynlaista seesteisyyttä, mitä ei kaikilla ole.

Toinen milenkiintoinen juoksuprojekti on menossa Mikalla. Nimittäin Giro -juoksuhaaste. Penkkiurheilun yhdistäminen harjoitteluun saldona 345 juoksukilometriä 24 päivässä. Mulla on vähän sellainen fiilinki, että vielä jonain päivänä samainen kaveri tulee juoksemaan yhdessä jos toisessa ultrajuoksutapahtumassa. Mikan etenemistä haasteessaan voipi seurata myöskin hänen blogissaan.

P.S. Laitoin Jaran tulostamaan mulle karttoja. Ostin myöskin kompassin. Olen suunnitellut kesän tulevia kisoja, haaveillut kaikennäköistä. Hyvä tästä tulee. Ehkä tämä flunssa onkin vain ollut vain siksi, että pysähdyn.

Ajantappoaakkoset

Jaanaba oli pölliny ajantappoaakkoset jostain ja mä pöllin ne Jaanabalta. Pöllikää te multa!

A = Aurinko. Auringolla on valtava vaikutus mun mielialaan, uskoisin että keskivertoihmistä suurempi vaikutus.

B = Blokkaus. Hauskaa puuhaa on kirjoittaminen sekä myös lukeminen.

C = Cycling. Joillain saleilla kulkee myös nimellä spinning. Ehkä ainoo ryhmäliikunta mistä oikeesti tykkään. Tai ainakin melkein. Ei siis melkein tykkään, vaan melkein ainoa!

D = DKNY. Sen merkkinen kello mulla on ja se kello on yks mun rakkaimpia tavaroita.

E = Evo. Sinne ollaan menossa kesäkuussa mun pikkusiskon kanssa vaeltamaan. Mitähän siitäkin tulee. Tarkemmin sanottuna mennään siis Ilvesreitille. Tulen varmasti kirjoittelemaan asiasta lisää täällä blogissakin.

F = Fillari. Nopsa piknik, ehkä vanhempi kun mä itte. Kuljen sillä joka paikkaan. Taikka jalkaisin. Joskus myös Jaren Jaran Maseratin Mitsun kyydillä tai bussilla.

G = Garmin. Sellainenkin kello mulla on. Se on ihan kätevä, muttei lähellekään niin tärkeä kuin edellämainittu kello.

H = Hoitaja. Se oon ammatiltani ja sitä myös opiskelen lisää.

I = Ilmaveivi. Jääkiekon MM-kisojen kunniaksi, vaikka ne kisat ei nyt jostain syystä toistaiseksi ole oikein sytyttänyt. Vielä.

J = Juoksu. Ei muuta.

K = Kalastus. En todellakaan kalasta, kun en uskalla edes koskea elävään kalaan. Jara kuiteskin tekee sitä sekä koskilla että järvillä. Ja nyt on se aika kun sekä kalastus- että perhokalastus on aika vahvana läsnä munkin arjessa.

L = Lukeminen. Tykkään lukea monenlaisia juttuja. Nyt opiskellessa romaanien lukeminen on jäänyt vähän vähemmälle, ymmärrettävistä syin. sitten kun taas en opiskele, niin saatan ihan ahmimalla ahmia kirjoja.

M = Monnari eli monitoimitalo. Käyn siellä salilla ja oon kyllä kotiutunut sinne, vaikka aluksi epäilin, että näinköhän.

N = Nuoruus. Se on mulla virallisesti ohi, koska sain ensimmäisen kutsun iän perusteella tehtäviin seulontatutkimuksiin. täutän siis ensi kesänä kolmekymmentä. Vieläkään en tiedä pidänkö sen kunniaksi bileet. Ikänä en ole synttäreitä pitänyt ja jos joskus pidän, niin sen paikka vois olla nyt.

O = Opiskelu. Se on nyt ollut sitä tämä elämä aika pitkälle. Tykkään vanhanaikaisesta tavasta lukea, alleviivailusta ja muusta. En jaksa opiskella vaan koneelta.

P = Pohjanmaa. Oon kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. En erityisesti kaipaa sinne, mutta oon silti ylpeä pohjalaisuudestani. Oon oikeastaan vasta vanhempana tajunnut olla siitä ylpeä.

Q = Qvinoa. En oo syönyt sitä usein, vaikka se onkin ihan hyvää.

R = Ratsastus. Oon harrastanut sitä pienenä aina mökkikesinä. Sitä olis kiva joskus taas kokeilla.

S = Silmälasit. Mulla on vähän huono näkö. Niin vähän, etten juurikaan käytä laseja. En osaa pitää niitä töissä enkä urheilussa enkä oikein missään aktiivisessa. Oon kuitenkin ehkä vähän sitä mieltä, että mun olis järkevä pitää niitä vähän enemmän. Taikka sitten vaihtoehtoisesti piilareita.

T = Tuomiojärvi. Näkyy keittiön sekä makkareiden ikkunasta.

U = Ultrajuoksu. Se on ehkä kiehtovin urheilulaji mitä voi olla. Ja onkin. Aion joskus vielä juosta jossain ultrajuoksutapahtumassa, se on varma se.

V = Vuorotyö. Oon tehnyt sitä pitkään ja joskus se on kyllästyttänytkin. Nyt olin kuiteskin päivätyössä ja se olikin aika vaikeeta. varmaan siihenkin tottuis ja se olis pidemmän päälle terveellisin ratkaisu, mutta osaan kuiteskin nyt jatkossa nauttia taas vuorotyön vapauksista, mitä päivätyössä ei ole.

W = Wilde. Oscar Wilde. Sillä on paljon hyviä sitaatteja joita oon joskus lueskellut. Niinkun esimerkiksi tämä.

X = X-hyppy. Verryttelyn äiti. Tai isä. Miten vaan.

Y = Yrjö. Se on kyllä tuttu juttu mulle, koska migreenissä joudun sen kanssa tekemisiin aina silloin tällöin. Kaikkia varmaan kiinnostaa.

Z = Zalando. Zalando sitä ja Zalando tätä. En oo koskaan edes käynyt niiden verkkosivuilla. Onko joku muu?

Ä = Äiti, mikäpä muu. Äitienpäivä vielä.

Ö = Ötökkä. En oo ötökkäkammoinen jos ne pysyy omalla tontillaan, eli ulkona.

Pyöräilyviikon avajaisissa

Tänään alkoi täällä Jyväskylässä pyöräilyviikko, jonka avajaistapahtumaa vietettiin kävelykadulla. Itsekin nopsaan siellä pyörähdin. Muutamassakin kojussa kävin juttelemassa viikon tarjouksista. Kauppoja ei kuitenkaan (toistaiseksi) syntynyt, mutta jonkin verran olen taas viisaampi. Tää ehkä tietää sitä, että kyttään entistäkin ahkerammin fillaritorilla mun mahdollista tulevaa pyörää. Saa nähhä.

Joskus kauan kauan sitten ajattelin, että juostessani maratonin seuraavan kerran ja saavutettua tietyn tavoiteajan ostan itselleni palkinnoksi pyörän. No, näiden vammasekoilujen jälkeen ajatukset tuosta on hieman muuttunut. olen aiemminkin siis noita pyöräjuttuja miettinyt. Lähinnä sitä, että millainen sen pyörän pitäisi olla.

Tiedän, että kaikki oikeat pyöräilijät on sitä mieltä että maantiepyörä tottakai. Itsekin olin aika pitkälle samaa mieltä pitkään. Nyt on tuo ajatus pikkuhiljaa muuttunut ja jotenkin on fiilis cyclocrossarista. Ensinnäkin siksi, että toivoisin sillä pyörällä olevan jonkin verran muutakin käyttöä kuin lenkkikäyttö. Cyclocrossilla ajaminen olisi hieman vapaampaa, kuin maantiepyörällä ja ehkä sitä vapautta kuitenkin siihen kaipaa, etenkin kun tuo pyöräily itsessään on aika vieras laji mulle. Tarkoitan tällä ehkä sitä, että sillä voisi kuvitella esimerkiksi tekevänsä jonkinlaista retkipyöräilyä myös ja sitä rataa. En myöskään usko etteikö CC-pyörällä voisi osallistua tarvittaessa johonkin pyöräily- tai triathlon -tapahtumaan. Pidätän kyllä oikeuden siihen etteikö mun mieli voisi jälleen kerran kääntyä!

Toi pyöräilyviikko on kyllä hyvä keksintö. Ei ainoastaan liikunnan näkökulmasta, vaan myös ekologisuuden. Toivottavasti se kannustaa ihmisiä liikkumaan enemmän pyörällä, koska oikeesti tosi moni liikunnallinenkin ihminen käyttää autoa mun mielestä ihan liikaa. Mun mielestä myös tosi monet perheet juurruttaa lapsiinsakin autolla liikkumisen kulttuuria, vaikka pyörälläkin vois.

P.S. Nimi näyttäis olevan Finlandia maran lähtölistalla, hoh hoh. Ehkä se on syksyllä myös maalintulijoiden listalla.