Wannabe Juoksijan Ruka-adventure, viimeinen osa

Juuman reissulla Jara kävi hakemassa itselleen kalastusluvan. Ilmeisesti alamittaiset kalat olivat jääneet yöuniin ja oli lähdettävä sitä mörssäritaimenta narraamaan taas sinne samaiselle Kuusinkijoelle. Omat pyöräilyt starttasi ihan eri suuntaan, nimittäin kohti Pyhävaaran juurta. Vettä jaksoi sataa, onneksi sentään ei ihan tauokoamatta. Kieltämättä mieleen hiipi (etenkin paluumatkalla asfalttipätkällä), että jumankauta millaista tämä olis hiukka paremmassa kelissä. No, ehkä se sitten olisi ollut liian hienoa, enkä olisi lähtenyt kotiin sieltä kulumallakaan.

Näissä maisemissa

Parkkipaikka Pyhävaaran juurella

Pyörällä ajelin niin pitkälle kuin mahdollista, mutta eika nopeasti oli pyörä hyljättävä lähelle Pyhäjärveä. Patikka oli siitä kiva, että ilmeisesti Pyhävaara ei ole mikään suosittu kohde, koska, no, se ei näyttänyt siltä. Siis polku ei ollut juuri tallattu taikka nuotiopaikkoja ei ollut. Ilmeisesti viereiseltä pienemmältä huipulta sellainen kuitenkin löytyy ja sitäkin kautta tuonne korkeimmalle kohtaa pääsee, mutta itse kapusin niin sanotusti jyrkimmän kautta.

Kohti Pyhävaaran lakea

Perillä. Evästaukopaikka.

Perjantai olikin sitten viimeinen kokonainen päivä Kuusamossa. Aamupäivällä palautettiin mun fillari, jonka jälkeen käppäiltiin vajaa tunteroinen Rukalla. Mä olisin halunnut patikoida Valtavaaralle, mutta Jara oli vähän toista mieltä. Taivuin maitohappoisten jalkojeni kanssa ehdotukseen Kuusamon Suurpetokeskuksesta aika helposti. Ja hyvä niin, sillä se oli nasta paikka (kuvien seassa myö yksi paikan julkaisema Youtube -pätkä). Eläimiä näki ihan eri tavoin, kuin jossain eläinpuistossa. Monestikin eläinpuistossa mulla tulee sellainen fiilis, että onkohan tää hyvä juttu. Tällä kertaa ei tullut. Paikka oli saanut alkunsa siten, kun paikan omistaja oli ottanut hoitoonsa orvon karhunpoikasen, jota ihmiset olivat tulleet katsomaan. Yritys syntyi ikäänkuin ilman ideaa.

Pyörää palauttamaan.

Paluumatkalla mökkeröiselle kiepattiin Lahtela-Vanttaja salpalinjan kautta. Vaikuttava paikka. Noin viiden kilometrin mittainen lenkki kierteli taisteluhautojen ja räjäytettyjen korsujen laitamilla. Ei pieni ihminen voinut välttyä ajattelemasta, että millaistakohan se on ollut. Ja ajattelemasta, että onneksi ei tarvitse tämän paremmin tietää.

Juoksuhaudassa.

Lauantaiaamuna keula kohti kotia, jonne kieltämättä on aina mukava palata. Ihan parhaita lomia on kyllä liikuntalomat. Sellaiset, jolla tehdään muutakin kun vaan ollamöllötetään saati lipitellään siideriä taikka jotain muuta drinkkejä.

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, osa 3

Pientä taukoa on päässyt näihin reissurapsoihin pukkaamaan. Olen nimittäin tässä välissä lomaillut  Ruottin risteelyyllä, kuten etelä-pohjalaisittain sanotaan ja i Södra Österbotten, kuten ruotsalaisittain sanotaan.

No, asiaan. Päivä 3.

Aamupuuroloita

Tänäkin aamuna syötiin normi aamupalat, taikka mä söin, Jara ei puuroja harrasta. Mä syön yleensä aina, poikkeuksena viikonloput. Suunnitelmissa oli liikkua yhdessä, kun Jaralla ei ollut kalastussuunnitelmia tälle päivälle. Aamupäivällä startattiin auto kohti Juumaa, joka on kuulemma kaunista patikointimaastoa. Tieto osottautuikin paikkansapitäväksi.

Myllykosken mylly. Rakennettu vuonna 1926. Niin sympaattinen.

Mylly kuvattuna kosken ylittävältä riippusillalta. Toiminta loppunut joskus 40-luvulla.

Lähdettiin kirtämään kahdentoista kilometrin mittainen pieni karhunkierros. Reitillä oli paikoin nousua, mutta kohtalaisen helppo silti. Mun mielestä. Polut oli hyvässä kunnossa, melkein kuin ulkoilureittiä olisi kävellyt. Maisemat oli toinen toistaan komeampia. Aina, kun kuvittelin, että tämän hienompaa kohtaa ei varmasti reitillä enää tule, niin kohta taas tuli.

Aallokkokoski. Siinä on koskella mittaa useampi sata metriä.

Edelleen aallokkokoskea. Koskikalastajana Jara on tietty superkiinnostunut näistä.

Monestikaan kuvat (ainakin, kun kyseessä on heikko kuvaaja ja heikko kamera) ei kerro koko totuutta ja niin ei myöskään tässä tapauksessa. Mutta kai se heikko kuvakin kertoo kuitenkin enemmän kun tuhat sanaa. Sanoinko jo, että maisemat olivat komeita?

Jyrävä. Pudotus n. 10 metriä. Evästettiin täällä.

Jyrävän siilastuvalta. Jara jutskailee
karhubkierrosta kiertävän
pariskunnan kanssa.

Mä katselin taukopaikkoja ja maastoja myös silmälläpitäen ensi vuotta. Aiotaan nimittäin tulla mun siskon kanssa vaeltamaan iso karhunkierros, jolla mittaa on 82 kilometriä. Jyrävällä tavattiin myös pariskunta, joka oli juurikin tuota vaellusta patikoimassa. Heidän kanssaan juteltiin, kuinka matka on sujunut ja kyselin hieman käytännön vinkkejä. Ulkoilijoita oli muutenkin kohtalaisen paljon, mikä ei ole ihme, sillä kaikenkaikkiaan pieni karhunkierros sopii mun mielestä melkein jokaiselle, joka jaksaa vähän kävellä. Sen voipi sitten kulkea joko hiljaa taikka kovaa.

Kalliosaaresta. Saari keskellä Kitkajokea.

Riippusilta yli kitkajoen. Näitä oli useampia. Jykevämpiä, kuin aiemmin Venäjän rajalla
Kuusinkijoen ylittäväs silta. Aina silti vähän jännitti.

Jostain Rukan lehtisestä luin haastattelun Oulangan kansallispuiston "huoltomiehestä", joka siis on tavallaan karhunkierroksen talkkari. Haastattelussaan hän kertoi, että nuotion äärellä jokainen ihminen on tasavertainen, oli sitten liikemies tai työtön. Niin varmasti onkin, enkä usko, että paljon missään muualla, kuin luonnossa voisi tuon lähemmäksi tasavertaisuutta päästä.

Kallioportin päältä. Reitin raskain kohta, vajaa 300 rappusta ylöspäin.

Täällä siis oltiin.

Iltasella kävin vielä pyöräilemässä 18 kilometrin verran maastopyöräilyä. Kartasta olin katsellut rengasreitin, mutta jälleen kerran aliarvioin maaston, joten jouduin palailemaan samaa reittiä takaisin. Ihan edellispäivään verrattavaa uhkarohkeutta ei löytynyt, johtuen siitä, että aurinko oli laskemaan päin.

Teemaan sopivia paikkoja iltapyöräilyllä.

Edelleen teemaan sopivaa.

Päivän saldo: 12km patikointia ja 18km maastopyöräilyä. Nolla kalaa. Paljon kuraa.

Päivän pohdinnat: Tiet ja kartat. Niiden tutkiminen. Täällä pohjoisessa karttaan merkitty tie saattaa monesti muistuttaa polkua. Oppia ikä kaikki.

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, osa 2

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, päivä 2

Matkalla kohti Kuusinkia.

Toisena päivänä laitettiin herätyskello soimaan jotain seiskan ja kasin välille. Ilma oli muuttunut sateisen harmaaksi, sitä oli luvassa koko viikon. Vaikka olenkin auringonrakastaja ja keleistä kitisijä, on sellaisessa paikassa, kun loma, turha valittaa niistä saati jättää asioita tekemättä sen tähden. Ainakaan, jos haluaa. Jara lähti aamupalailun jälkeen Kuusinkijoelle kalaan. Se on tietääkseni jokaisen perhokalan THE JOKI. Yksi niistä. Minä lähdin vähän perään ajelemaan fillarilla kohti samaista jokea. Tällä kertaa oli kartat mukana, mutta unohdin vesipullon. Höh.

Vuotunkijärven rannalla. Vähän lähempänä Kuusinkia.

Evästelytreffit pidettiin jollain notskipaikalla Kuusinkijoen varrella. Mä jatkoin siitä matkaa kohti susirajaa ja Jara jäi vielä kalastelemaan. Toiset treffit oli tarkoitus pitää myöhemmin. Juomista mun oli tarkoitus ostaa Camping-Kuusingista. Ja ostinkin, kolme trippiä. Ihan vain siksi, koska toinen vaihtis olisi ollut 0,33l lasipullot. Oo, mikä paikka se oli. Camping-kioski keskellä ei mitään. Campingin pitäjä oli ihmeissään, kun joku tuli sinne pyörällä. Kerran tänä vuonna aiemminkin oli tullut, vilkas pyöräilyvuosi siis siellä.

Evästauko joentörmällä.

Matka jatkui kohti Venäjän rajaa, josta palailin hieman takaisin päin ja lähdin poikkitietä kohti lohipyörteeksi nimettyä joenmutkaa. Siellä oli tarkoitus lounastaa. No kilsan kahden päästä tajusin kyllä, että tuonne tielle ei autolla todellakaan kannata lähteä. Ei, vaikka kartan ja paikallisten mukaan voisikin. Tosi myös sade oli tuota tietä laittanut heikompaan kulkuun. No, mulla oli tasan kaksi vaihtoehtoa: nousta sen kolmisen kilometriä takaisin paremmalle tielle, kohdata uudelleen tiellä riekkunut koira ja lounastaa muualla. Toinen vaihtoehto oli seurata jokea lähellä susirajaa kulkevalle riippusillalle, ylittää joki japolkea toista rantaa takaisin. Vähin energioin. Valitsin jälkimmäisen, en ole takaisinpalaaja -tyyppiä. Valinnasta muodostuikin seikkailua kerrakseen.

Rajavyöhyke alkaa Paljakantiellä. Venäjä 400 metrin päässä.

Komiahan siellä oli mennä.

Tarvoin ikuisuudelta tuntuvan ajan välillä taluttaen ja välillä pyörää kantaen, mutta hyvin vähän tehden sitä, mitä pyörällä on tarkoitus, eli pyöräillen. Täytyy myöntää, että muutaman kerran olin kyllä aika kauhusta kankeana, että ei hemmetti, jos täältä kuitenkin kaiken vaivannäön jälkeen joutuu palaamaan takaisin. Toinen jännittävä juttu oli syömis- ja juomishommelit ja päädyinkin ripulin uhalla (ei tullut) juomaan joesta vettä. Maastokartat mobiilisovellus loi uskoa, että riippusilta lähestyy, vaikkakin hiljaa. Ja tuon sillan jälkeen olisi tiedossa ajettavaa maastoa. Mitään varsinaisia suunnistustaitoja tuo pätkä ei vaatinut, kunhan joki ei päässyt liian kauaksi.

Välillä matalalla...

...ja välillä vähän korkeammalla.

Vihdoin ja viimein saavuin lähellä Venäjän rajaa keikkuvalle riippusillalle. Sen ylitys se jännää oli myöskin, kun jotain puolivälissä tajusin, että en ollut laittanut puhelinta vesisuojapussiin. No, pääsin kuitenkin vastarannalle ja edelleen saunavaaralle, metsäteille ja kohti mökkeröä, jonne oli matkaa tuossa vaiheessa jotain 30 kilometriä. Saunavaaralla oli myös kaivo, josta tankkasin vettä sisuksiin.

Riippusilta. Check!

Jossain korkealla. Lähellä Venäjää.

Toki olisin saanut tarvittaessa apua Jaralta, joskaan auton kanssa ei lähimainkaan noita mestoja olisi päässyt. Tykkään kuitenkin, että mä saan ihan rauhassa selviytyä omista paikoista ja se saa ihan rauhassa tehdä sitä, mistä se tykkää. Eli perhokalastaa. Mökkeröiselle saavuttiin melkolailla yhtäaikaa. Loppupäivä ja ilta sujui kokkaillen, syöden, saunoen ja sens sellaista. Saunaa edeltävästi käytiin vielä ihan pikkiriikkisen polkaisemassa lähimaastoja fillarilla sekä iltakalassa lammella.

Möksän lähellä oli tällainen oikea (?) kota.

Päivän saldo: yht. 74 km pyöräilyä, paljon alamittaisia taimenia sekä harjuksia, väsynyt ja onnellinen mieli.

Päivän pohdinnat: Maailman kontrollin ihmeellisyys ja Venäjän läheisyys. Jotenkin jännä asia, että maailmankontrolli ihan yhtä-äkkiä kieltää sua jatkamasta matkaa, vaikka en varmana tekisi kenellekään mitään pahaa, jos vähän pyöräilisin Venäjällä. Ihan hyvä, että sellainen kontrolli on, sillä aika moni tekee pahaa. Nytkin. Onni on myös se, että sentään täällä Suomessa sitä saa tehdä ihan vapaasti ja kaikessa rauhassa. Siis vaikka nyt esimerkiksi pyöräilyä. Kaikkialla maailmassa ei niin ole. Läheskään.

Wannabe Juoksijan Ruka-adventures, osa 1

Kesä(!)lomaa on takana nyt aika tarkkaan viikonpäivät. Parhaillaan vaihtuvan viikon kulutimme Rukalla puoliaktiivisella lomareissulla. Bloggailein tuosta reissusta kirjoitusfiiliksestä riippuen päivän taikka kaksi kerrallaan, jotta homma ei menisi liian sottaiseksi. Kuvissa esiintyy, jos ihmisiä esiintyy, enimmäkseen Jara. Mun älypuhelin oli ainoa kamera, koska Jara ei sellaista omista. Tuskin myöskään tulee omistamaankaan niin kauan, kun on mahdollista omistaa ihan vaan tavallinen puhelin. Päivityksethän menee jotakuinkin viikon myöhässä, koska mitään tietokonetta meillä ei reissussa ollut (eikä toivottavasti tule olemaan jatkossakaan) ja niin älypuhelin ei tuo munkaan puhelin ole, että sillä jaksaisi blogia päivittää. Tästäpä tää nyt kuitenkin alkaa. Wannabe Juoksijan Ruka-adventures.

Päivä 1

Maanantaina uudenkarhean Maseratin parikytvuotta vanhan Mitsubishin nokka suunnattiin kohti Ruka tunturia aamulla kello viisi. Edessä oli 80 poronkuseman (600 kilometrin) mittainen ajomatka. Perillä oltiin joskus seitsemän kahdeksan tunnin päästä lähdöstä. Ei se niin tarkkaa ole, etenkään lomalla saati lomalla pohjoisessa. Tää oli ehkä mun kolmas taikka neljäs kerta Oulun yläpuolella, joten mikään kokenut lapinmatkailija en ole. Jara sensijaan on siellä reissaillut vähän enemmänkin.

Via Karelia

Taukokahvi jossain (Suomussalmella?)

Mökille päästyä lähdettiin aika heti vuokraamaan mulle pyörää RukaStoresta. Mökkeröiseltä oli matkaa Rukalle ehkä jotain kymppikilsan verran. Ihan tarkkaa suunnitelmaa meillä ei ollut edes reissun kestosta mutta vuokrasin sen pyörän perjantaihin saakka eli neljäksi vuorokaudeksi. Hinta oli 57€, mun mielestä ihan kohtalainen (?). Pari rundia heitin siinä pihamaalla ja tietty aloitin tuttuun tyylin tän uuden, ainakin tuon viikon, kestävän pyöräilyharrastuksen. Nimittäin vähän "polkasemalla" Rukan laelle ja vähän "oikaisemalla" tuosta metsän poikki. Ilman karttaa tietenkin. Taikka oli mulla kartta. olin nimittäin napsassut kuvan merkityistä hiihtoladuista. Olin kuitenkin niin fiiliksissä, että en mitään karttoja katsellut (ja myöhemmin mulle myös selvisi, että niistä tuskin olisi hevonpaskanvertaa ollut edes hyötyä).

Poroja oli jokapaikassa vaikkei oltu täysiä Lapissa

Vähän polkaisin

Jara oli tietty yhtä fiiliksissä kalasteluhommeleista, kun mä siitä pyörästä. Se osti itelleen seuraavaksi päiväksi luvan Kuusinkijoelle perhostelemaan, mutta toki meidän piti jo heti illasta käydä tarkastamassa lähilampi ja lähijoki. Joki osottautui aika pieneksi, mutta lammella tuli hetki kalasteltua.

Iltakalassa

Väärät välineet mukana. Kuulemma.

Päivän saldo: 12km pyöräilyä jos jonkilaisissa mäissä ja metiköissä, nolla kalaa ja superinnostunut fiilis.

Päivän ajatukset ja opit: Ihanaa olla hiljaisuudessa. Poroja, niitä on jokapaikassa, vaikka ollaan Pohjois-Pohjanmaalla, eikä edes Lapissa. Ihan ehtana pohojalaisena on hassua ajatella että muka edes on missään, millä olis mitään tekemistä Pohjanmaan kanssa. Mun mielestä oltiin Lapissa. Ihan varmana oltiin. Kerta porojakin on.

Mitä teille kuuluu?

Tää kesä on ollut aika erilainen verrattaen moneen aiempaan kesään. Vaikka en ole päässyt lenkkeilemään taikka urheilemaan yhtään niinkun olisin halunnut ja ajatellut, niin oon touhunnut kyllä yhtä jos toista mukavaa.
Mun kesään on kuulunut melkoinen määrä liikuntaa, jota en oikeastaan edes pidä liikuntana. Kuten esimerkiksi kiipeilyä puissa ja puihin viritetyissä esteissä

Vesilläkin olen käynyt tosi paljon. Monellakin tapaa ja monenlaisissa keleissä. Niin meloe, soutaen kuin myös sisävesiristeillen. Ai niin ja tietty uiden. Sitä oon tehnyt kanssa enemmän kuin tosi moneen vuoteen.













Ulkona on tullut syötyä ja kesäisestä kaupungista nautittua. Yksillä festareillakin ollaan käyty.























Siinä sivussa oon käyttänyt kaikennäköisiä keinoja saadakseni tuota kinttua kuntoon. Tuloksetta.

Koko kesän oon ollut töissä. Eikä se ole haitannut ollenkaan. Uudet haasteet työelämässä on päinvastain tuntunut just hyvältä ja kaivatulta.

Tänään oli kuitenkin mun vika päivä kesätyöpaikassa ja mulla alkoi neljän viikon loma. En väitä, etteikö se maistuisi. Aiemmin tuntemani väsymys on hieman väistynyt ja tämän kesän aikana olen ruvennut miettimään sopiiko mulle vuorotyö vai mistä on oikein ollut kysymys. Toisaalta hyvää on varmasti tehnyt myös tauko tavoitteisesta urheilusta. Täysin fiiliksellä olen nimittäin mennyt sen jälkeen, kun kun tuo jalka otti sen reippaammanlaisen takapakin. Olisiko kenties jonkinlaisesta uupumuksesta voinut olla kyse myös urheilun suhteen. Aiemmin vedetty juoksutreeni vaihtui kuitenkin aika intessiiviseen sali- ja jumppaharjoitteluun niin kovin nopeasti. Oliko mulla keveitä treenejä ollenkaan. En tiedä, en enää muista.

Ongelmaisesta jalasta on (taas kerran) otettu röntgenkuvat, joista pystyi tulkitsemaan vain epätavallisen korkean jalkaholvin. Jep. sen näen silmilläkin. Työterveyslääkäri teki kuitenkin lähetteen kirurgian poliklinikalle. Siltä kuuluu sitten joskus. Ehkä pari päivää ennen hoitotakuun umpeutumista. En jaksa miettiä sitäkään.

Nyt tulevalla lomalla aion kuitenkin jonkinlaisen treenisuunnitelman itselleni väsätä. Alan jo kaivata sellaista. Johon tässä on kuukauden päivät ollut tätä ajelehtimista. Vielä ensi viikolle en sitä kuitenkaan tee, sillä mennään Jaran kanssa viettämään viikkoa (vajaata) Rukalle. Yhdenlainen aktiiviloma siitä on kuitenkin tulossa.

Mitä teille kaikille lukijoille kuuluu?? Kertokaa??

Hei teille kaikille!

Blogitaukoa on vierähtänyt reipas kaksi viikkoa. Reipas kaksi viikkoa on vierähtänyt myös edellisestä lenkistäni. Olen siis lyönyt päätäni seinään ja huolella.Viimeksi kirjoittamani pitkän lenkin jälkeen en ole kyennyt juoksemaan metriäkään. Hädin tuskin edes kävelemään. Jokin on pielessä tuossa jalkaterässä, en vain tiedä mikä. Vammat ja vitutus (en ole hyvä kiroilemaan julkisesti, saati kirjoittaen. Nyt oli kuitenkin pakko, pahoittelut siitä) ei varsinaisesti ole mun lempiaiheita, joten vajosin blogikoomaan.

Sanomattakin lienee selvää, että juoksut, ainakin maratonjuoksut on tältä(kin) kesältä juostu. Korjaan ilmaisua, jäävät tältä(kin) kesältä juoksematta! Blogikooman lisäksi olen vajonnut myös hellekoomaan, eikä kuntosaleilu vaan ole jaksanut iskeä samoilla volteilla kuin noi satunnaiset ukkoset. Liikunnat on ollut lähinnä hyöty- ja chillailuliikuntaa. Ehkä eniten oikeaan urheiluun liittyvä teko on ollut ajatus Lidlin juoksuvaatteista -jonka senkin unohdin. Pakko näistä koomista on kuitenkin joskus nousta saadakseen tarpeellista (ja kaivattuakin) endorfiinia. Huomenna täytyy ainakin ryhdistäytyä sinne Lidliin hakemaan halpoja juoksuvaatteita sieltä melonien ja banaanien välistä.

Takaiskuista huolimatta varsinaisesti vittuuntuneeksi tai masentuneeksi en itseäni (jaksa) tuntea. Jollain tapaa sitä on mieli turtunut tähän ja loppuviimein kun asioita oikein tarkkaan katsoo, niin ei ne edes ole huonosti. Kestävyysurheilijana on myös mahdollisuus kehittyä vaikka ja kuinka iäkkääksikin, että mikä hätä tässä on. Vasta kolmekymppisellä.

Blogia aion kyllä jatkaa, päivitysväli tosin saattaa olla näinä vaikeahkoina aikoina hieman harvempi. Näyttää ainakin ihan kirjoittajaltaan.