Nyt riittää rypeminen!

Blogia aktiivisesti seuranneet ehkä muistaa mun maininneen painonputoamisesta synnytyksen jälkeen. Tai oikeastaan sen putoamattomuudesta. Vastoin yleistä ajatusta tuntuu, että kilot on kumman tiukassa näin imetysaikana. Asiaa selvitettyä oon myös tullut huomannut, etten todellakaan ole yksin asian kanssa. Tää on ollut seikka joka on mua ehkä vähän ottanut aivoon ja valehtelisin, jos väittäisin etteikö se olisi myös itsetuntoa yhtään koetellut. Raskauden alkuvaiheessa olin kuitenkin kunnossa, jossa juoksin kympin helposti alle 50min. ja vedin 12 leukaa. Entä nyt? Juoksu ei varmasti ihan kamalasti jää pöljänä päivänä (kiitos pohjakunnon, ei hyvien lenkkien, heh). Leukoja menee ehkä yksi. Kiloja on edelleen kympin verran enemmän. Muuten olen palautunut hyvin, mikä tietysti tärkeintä! Vatsalihakset ja lantionpohja on ihan ammattilaisen tsekkaamana kunnossa. Fyysinen kuntokin kuulemma paljon parempi, kuin annan ymmärtää tai itsekin varmasti kuvittelen. Tämäkin ihan ammattilaisen suusta.

Suoraan sanoen en ole oikein viihtynyt kropassani ja peilikuva on miellyttänyt vaihdellen. Joku ehkä ajattelee nyt, että tee jotain. Ja toki olen tehnytkin. Tai oikeastaan tällä jo valmiiksi kohtalaisen siistillä ruokavaliolla ei ihan kauheasti ole tarvinnut. No tee kovemmin. Idiootti. Ehkä itsekin olisin ajatellut itsekin niin ennen yhdeksän kuukauden raskautta, Eetä, imetystä, katkonaisia öitä, mitä näitä nyt on. Vähänpä minä tiesin. Tähän väliin haluan huomauttaa omaavani painonpudotustaustan vuosien takaa. Voisin siis väittää, että jotain asiasta tiedän ihan empiirisestikin. Ja tiedän, että tämän pitäisi normaalitilanteessa riittää. Olen myös näiden seitsemän kuukauden aikana siistinyt vielä vähän lisää vailla minkäänlaista vastareaktiota kropalta. Antanut ihan vähän löysää ja taas vailla minkäänlaista vastareaktiota. Täysimetyksen päätyttyä olen nyt ollut huomaavinani pientä notkahdusta alaspäin, joka tietysti lämmittää mieltä.

Olen edelleen, ja varsinkin nyt, aika varma siitä, että tulen kyllä palautumaan entisiin mittoihin. Vauva kasvaa ja myös symbioosi hiljalleen hellittää(voi kyynel!). Tulee parempia öitä, pidempiä lenkkejä, kovempia treenejä. Ehkä asiat on muutenkin vähän toisenlaisessa perspektiivissä nyt. 12 leukaa ja juoksulenkki on tänä päivänä järjestyksessään aika matalalla. Aika aikaa kutakin. Olen kuitenkin myös päättänyt tehdä asennemuutoksen asian suhteen. Oon nimittäin huomannut, että oon ihan liikaa elänyt sitten kun -ajatuksella. Näytän hyvältä taas sitten kun vanhat vaatteet menevät. Ja nyt ei kannata sitä tai tätä tai tuota. Sitten kun olen taas paremmassa kunnossa. Hitot! Mulla on oikeus (ja jopa velvollisuus!) katsoa omaa peilikuvaa tyytyväisenä just nyt. Huolimatta siitä, että se se on vähän erilainen, kuin ennen. Ja mä voin pukeutua nätisti. Omistaa enemmän kuin yhden garderobin, joka tällä hetkellä näyttää hyvältä päällä. Menköön sitten hitto vie rahaa siihen. Vaatekoko on nyt enemmän L kuin S. 36-38 sijaan 40. Nyt on nyt ja  nyt on aika panostaa itseen. Ihan sama paljonko se puntari näyttää!