Vauva safkaa ja muita ajatuksia

Een ruokailut on mennyt sillä tavoin, että täysimetin häntä puolen vuoden ikään saakka. Ee on kasvanut tasaiseen tahtiin nollakäyrää, eikä mun ole koskaan tarvinnut yhtään ajatusta laittaa siihen, että saako hän riittävästi maitoa. Meidän imetystaival tähän saakka on ollut kohtalaisen helppo. Ihan alussa mulla oli vähän kipuja, niinkuin asiaan kuuluu. Ee hallitsi ruokailuhommat hyvin ja kaikki lähti muutenkin käyntiin aikalailla helposti. Toki pientä haastetta matkan varrelle on osunut, mutta hyvin pientä verrattuna moniin muihin. Pullosta Ee on kyllä saanut joitain kertoja äidinmaitoa (jota on pakkasessa yllin kyllin edelleen).

Toisinaan tuli mieleen, että olisinko mieluummin äiti, joka kertoo imettäneensä sinne "about kuuteen kuukauteen, olisko viiteen ja puoleen, miten ne valmiudet nyt tuli esiin" jne. Kuulostaa aika paljon chillimmältä, kun imetin puoli vuotta. Jäykkää, mutta niin luonteenomaista mulle. Enhän mä koskaan vaikkapa nyt juokse about kymppiä. Tai ole yhtään missään kauheen chilli, hah! Uskokaa tai älkää, niin olen todella kyseenalaistanut sitä. Joskus nimittäin tuntuu, että puolen vuoden täysimetystä pidetään yhtenä sulkana äitiyden cv:hen. Mulle se on kiitollisuuden aihe. Ei minkäänsortin saavutus. Ja uskokaa tai älkää, olen tätä tosi paljon pohtinut. Omalla kohdalla alleviivaan myös sitä, että meidän taipaleeseen ei tosiaan ole vielä (kopkop!) sisältynyt isoja haasteita. Imetys on monessakin mielessä tosi hyvä juttu, mutta äitiyden mittari se ei missään nimessä ole. Enkä kunakuuna päivänä olisi halunnut hukata tätä ainutlaatuista aikaa suremalla tai taistelemalla tämän(kään!) asian ympärillä.

Hassua muuten, kuinka eritavoin terveydenhoitajat tulkitsee tuota kiinteiden aloitusikää. Tai tulkitsee on ehkä vähän väärä sana. Neljä kuukautta, kuusi kuukautta ja kaikki siltä väliltä ihan yhtä oikein, mutta sanotaanko sitten , että kannustaa. Toiset kannustaa aikaisempiin maisteluihin, kun taas toiset kannustaa kiireettömyyteen. Meillä tuo jälkimmäinen. Tokikaan meillä ei nyt ole esimerkiksi allergioita kummankaan vanhemman puolelta jne.

Nyt ollaan siis reilu kuukausi ruokailtu kiinteitä ja se sujuu ihan hyvin. Mullahan ei ole mitään käryä milloin vauva syö hyvin, mutta musta meidän vauva syö. Aika paljon ollaan sormiruokailtu, koska se oli tapa, joka lähti paremmin tulille. Iso osa ruoasta siis sormiruokaillaan, mutta kyllä meillä myös joissain tilanteissa soseillaan ja syötetään. Ruokailun takana ei todellakaan ole mitään ideologiaa. Musta vaan tuo sormiruokailuhomma on kivaa ja yleensä myös kaikille paljon iisimpää (ja joskus jopa siistimpää!). Tykkään tehdä ruokaa ja tehdään aika pitkälle ruokamme itse, joten samasta padasta -systeemi ja sormiruokailut on aika hyvin sujahtanut myös meidän arkeen. Isoja muutoksia omaan ruokailuun ei ole tarvinnut tehdä tai ylimääräistä vaivaa juuri nähdä. Imetyksen toivoisin jatkuvan sinne vuosikkaaksi, jolloin olisi mahdollista siirtyä sitten Valion antimiin. Toivotaan siis, että jatkokin sujuu hyvin.

Tämmöisiä ruokakuulumisia ja -ajatuksia täältä. Tietynlainen suorituskeskeisyys on herkästi alkanut leimata monia tekemisiäni, niin onnekseni se ei tähän äitiyteen ole ulottunut.

Toki jo ennen äitiyttä olin aika paljon päässyt tuosta piirteestä eroon. Tai ainakin oppinut valjastamaan sitä oikeisiin asioihin. Tästä oon todella onnellinen, sillä erilaisia foorumeita seuranneena on tullut olo, että tuo suorituskeskeisyys kukoistaa aika monilla. Ainoa oikean totuuden julistaminen ja toisaalta myös mielensäpahoittamisen ilmapiiri. Yhtä-äkkiä harrastusfoorumeiden ilmapiiri onkin näyttäytynyt ihan superrentona, heh. Muutenkin koen, että tää äitiys on tehnyt mut aina vaan vähemmän mustavalkoiseksi ihmiseksi. Monet jutut, mitä en ennen ymmärtänyt, on musta ihan ymmärrettäviä nyt, vaikken itse kyseisellä tavalla toimisikaan. Ja kyllä, joissain jutuissa toimin just niin, miten en ehkä ennalta olisi ajatellut toimivani.

Hyvää viikonloppua (ja tällä postaustahdilla myös sseuraavaa viikonloppua :D) kaikille! Toivottavasti jaksatte roikkua mukana, vaikka postaustahti on mitä on. En uhallanikaan hautaa tätä blogia, sillä tää on kiva paikka. Mitä teidän syksyyn kuuluu???