Mun mielestä lapset ei kuulu ruotsinlaivojen baareihin. Mikä hemmetti siinä on, että kun siirrytään merille, on ihan okei viedä alaikäinen mukula baariin? Kyllähän sen tietää kenen asialla ollaan, jos aikuisella on olut naamarin edessä, ympärillä ördää enemmän ja vähemmän kännistä porukkaa ja lavalla raikaa Paula Koivuniemi. Tai vielä pahempaa, wannabe Paula Koivuniemi. Siinä ei paljon sateenkaaridrinkit auta!
Sunnuntai on viikon paras päivä, vaikka väittävätkin, että monen mielestä ei. Ihana suunnitella uutta viikkoa ja sunnuntaissa on muutenkin sellaista kotoilurauhan tuntua!
Isot ostoskeskukset on perseestä! Mun painajaisloma olis, että meidät tyrkättäis viikonlopuksi Vantaan Flamingoon, jossa yövytään, kylvetää, shoppaillaan, safkataan ja otetaan parit drinkit työntämättä naamaria kertaakaan ulos. Voi apua, kuinka paska idea.
Jatkuva älypuhelimen näperrys on ärsyttävää. Jos oot lounastreffeillä tai kahvilla ystävän kanssa, eikö silloin voi oikeasti keskittyä hetkeen. Okei, annettakoon nopea kuva herkullisesta piirakasta anteeksi, mutta noin muuten. Oikeastaan älypuhelin ei mun mielestä kuulu edes työpaikan kahvipöytään.
Televisiota katsellaan mitä kummallisimmissa tilanteissa. Ruokalautasta ei tarvitse kuskata olkkariin, jotta voi katsella samalla telkkarista jotain. Televisio ei mun mielestä kuulu myöskään makkariin. Ei aikuisten eikä lasten. Ehkä jossain iässä asiaa voi harkita, en ole ihan varma.
Ruoan ei tarvitse olla aina niin tajunnanräjäyttävän hyvää. En tiedä milloin aivan tavallinen (ei erityisen hyvä eikä myöskään paha) ruoka muuttui epätrendikkääksi? Musta on ihan ookoo syödä ihan ookoota ruokaa. Ylipäänsä harva ruoka nyt on pahaa. Paitsi vispipuuro.
Taru sormusten herrasta ja muu vastaava fantasiakirjallisuus sekä -elokuva on tylsintä ikinä. Ai kamala, jos joku pakottaisi lukemaan kaikki teokset ja katsomaan perään elokuvat. Fantasia ei oo mun juttu ollenkaan!
Ihmisillä on kummallinen tapa kuvata itsetutkiskeluprosessia jotenkin niin kovin lyhyenä! Tyyliin "vielä vuosi sitten suhteeni liikuntaan ja ruokaan oli aivan vinksallaan, mutta tänä päivänä hyväksyn itseni aina juuri sellaisena kuin olen ja osaan olla niin täydellisen armollinen" tai "vielä vuosi sitten suoritin elämääni, mutta nyt olen oivaltanut kaiken!". Öö. No ei ehkä ole mahdollista. Eikö monissa asioissa saata olla kyse jopa elämän mittaisesta matkasta?
Äitien tai äidiksi tulevien keskinäinen kilpavarustelu on kuvottavaa! Oon ehkä kerran kaksi mennyt lueskelemaan keskustelupalstoilta mielipiteitä jostain asioista (tuotteista) ja törmännyt aivan kummalliseen argumentointiin. En ihmettele yhtään, että nykyään jo eskari-iässä lapset haukkuu toisiaan vaikkapa vaatteista. Haloo!
Ketä kiinnostaa verotiedot? En tosin tiedä yhtään ihmistä, ket' se kiinnostaa, enkä ikinä keskustele kenenkään kanssa niistä. Pakkohan niitä jossain on olla, koska lehdet pursuaa aiheesta!
Ihmisillä on kummallinen tapa kuvata itsetutkiskeluprosessia jotenkin niin kovin lyhyenä! Tyyliin "vielä vuosi sitten suhteeni liikuntaan ja ruokaan oli aivan vinksallaan, mutta tänä päivänä hyväksyn itseni aina juuri sellaisena kuin olen ja osaan olla niin täydellisen armollinen" tai "vielä vuosi sitten suoritin elämääni, mutta nyt olen oivaltanut kaiken!". Öö. No ei ehkä ole mahdollista. Eikö monissa asioissa saata olla kyse jopa elämän mittaisesta matkasta?
Äitien tai äidiksi tulevien keskinäinen kilpavarustelu on kuvottavaa! Oon ehkä kerran kaksi mennyt lueskelemaan keskustelupalstoilta mielipiteitä jostain asioista (tuotteista) ja törmännyt aivan kummalliseen argumentointiin. En ihmettele yhtään, että nykyään jo eskari-iässä lapset haukkuu toisiaan vaikkapa vaatteista. Haloo!
Ketä kiinnostaa verotiedot? En tosin tiedä yhtään ihmistä, ket' se kiinnostaa, enkä ikinä keskustele kenenkään kanssa niistä. Pakkohan niitä jossain on olla, koska lehdet pursuaa aiheesta!
Aika monessa kohtaa olen samaa mieltä, paitsi että minusta vispipuuro on hyvää ja fantasiakirjallisuus hyvinkin luettavaa. :)
VastaaPoistaItsetutkiskeluprosessin kohdalla mietin sitä, miten monesti (naisten)lehdissä on sellainen vaikeuksista voittoon -tarina siten, että joku julkkis paljastaa, miten vaikeaa hänellä oli silloin ja tällöin mutta miten nyt kaikki on niin hyvin. Siis että jälkikäteen kuvataan vaikeuksia, jotka on voitettu. Miksei asioista puhuta silloin, kun on vaikeaa? Se voisi tarjota enemmän samastumisen kohdetta. En tiedä, saako tästä nyt mitään selvää, mutta kunhan avauduin. ;)
Hyvin saa selvää ja puhut ihan tosi asiaa!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista