keskiviikko 28. syyskuuta 2016

145 bpm

Otsikon lukema ei suinkaan ole keskisykkeeni viimeisimmässä treenissä. Tottapuhuen kyseessä ei ole oma sykkeeni ollenkaan. Joku saattaakin arvata mistä on kysymys. Muutama päivä juhannuksena juostun Kiimasen savulenkin jälkeen meille selvisi, että beibi on tulossa taloon. Jos, ja hartaimman toiveen mukaan kun, kaikki tulee menemään optimaalisesti, on se aika käsillä maaliskuun alussa. Ensimmäinen kolmannes on siis taputeltu ja toistakin jo jokunen viikko, tarkalleen ottaen reilu viisi. Ihan kaikista herkimmät ajat on siis reilusti takana päin. Kaksikosta on tulossa kolmikko <3.

Ei Hänellä vielä paljon tavaraa ole,

Varsinaiset oikeat ja kehittävät juoksutreenit vaipuivat siis suvantoon ennen kuin pääsivät kunnolla vauhtiinkaan. Tällä kertaa kuitenkin vain positiivisesta syystä! Tässä myös selitys sille, miksi blogi on ollut niin kovin hiljainen koko kesän. Kuten oon aiemminkin kertonut, on kirjoittaminen mulle todella haastavaa, jos jotain isoa on ajatuksissa tai elämässä meneillään, jota ei halua tai voi täällä blogin puolella avata. No tämän isompaa (ja iloisempaa!) asiaa tuskin löytyy, heh. Toinen syy on ihan perinteisesti se, että meni viikkoja, kun beibi otti äidistään aika lailla kaikki mehut pois. Sohvannurkassa makaaminen ja pöntönpohjan tuijottelu tuli tutuksi puuhaksi. Nyt väsymys on väistynyt ja pahoinvointiakin tulee vain pieninä aaltoina silloin tällöin. Takaisin elävien kirjoissa siis! Liikuntaa tulee harrastettua enemmän ja energiaa riittää tänne blogimaailmaan saakka.

mutta kuksan Hän kyllä omistaa.

Mitenkäs sitten blogin tulevaisuus? Lienee sanomattakin selvää, että tämä asia tulee jatkossa näkymään täällä blogissakin. Tämän tyylin blogi elää kirjoittajansa mukana, joten olisi naivia kuvitella kirjoittavansa life style -höpötystä tai liikuntakuulumisia ignooraten raskaus tai beibi kokonaan. Sen kuitenkin voin sanoa, että pääosassa tulen edelleen olemaan minä itse ja mun tekemiset sekä ajatukset liikunnallisisessa ja hyvinvointiin liittyvässä aihepiirissä. Haluan siis edelleen kirjoittaa, mutta en halua ruveta rakentamaan vauvalle someidentiteettiä. Elämässä pikkuinen ja perhe on pääosassa, mutta blogissa sivuroolissa. Jokin tällainen tuntuu hyvältä.

Tietenkin! <3

21 kommenttia:

  1. samassa Veneessä ;) itselleni tämä selvisi pari viikkoa sitten että ihan alussa vielä.
    Tosin meillehän tämä on jo kahdeksas mutta erittäin toivottu silti.
    Ihanaa odotusta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, onnea myös sinne :). Ja ihanaa odotusta ja hyviä vointeja!

      Poista
  2. Onnea teille :) ja hyviä vointeja sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihana uutinen :) paljon onnea teille!

    VastaaPoista
  4. Suuren suuret onnittelut!! ❤ Mulla oli mennyt tämä uutinen ihan ohi! Kaikkea hyvää raskauteen ja ihanaa kun pahaolo on väistynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Sulla vähän toisenlaista menoa ja meininkiä arjessa, oon kyllä aktiivisesti seurannut :).

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3