maanantai 11. tammikuuta 2016

Liikuntahetkiä...

Valveutuneimmat lukijat ovat ehkä huomanneet, että en ole hetkeen päivittänyt kuulumisia liikuntaviikoistani. Oikeastaan päätin, että jätän sen tavan ainakin hetkeksi pois. Muutenkin mulla on vähän kaksijakoinen mielipide ollut koko asiasta. Välillä tuntuu, että sosiaalinen media on täynnä epätervettä vertailua ja itse en haluaisi tekemisilläni olla kenellekään sen epäterveen vertailun kohde. Toisaalta, jos jollakulla sellaiseen on taipumus, se ei mun tekemisillä tai tekemättä jättämisillä muutu miksikään, eli se nyt ei sinänsä ole vaikuttanut yhtään mihinkään.

Suurin syy on se, että kirjoitustahti on viime aikoina ollut kovin verkkainen. Tuntuu pöllöltä se, että aina kun istahdan koneen ääreen, on viikon liikunnat raportoimatta. Toisenna siksi, että mun liikuntaviikot on aika lailla samanlaisia, viikosta toiseen. Niinpä viikon liikuntojen kirjoittelukin oli aika usein sisällöllisesti samojen asioiden jaarittelua. Toki aina välillä onnistuin yhdistämään ne mielekkääksi tekstiksi, joka käsitteli muutakin. Läheskään aina kuitenkaan en, joten kirjoittamisen ilo puuttui niistä teksteistä. Ja miksipä haaskata aikaansa sellaiseen, mikä ei ole mielekästä.

Samaa rataa kulkee mun viikot siis. Käyn puntilla neljä kertaa viikossa pyöreästi tunnin kerrallaan. Painelen sauvojen kanssa metsässä minimissään kaksi tuntia viikossa, maksimissaan kuusi. En juokse kuin ihan suurimmassa hädässä ja maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. Se ei tee jalalle hyvää ja juokseminen tuntuu pahalta vartin jälkeen, joka johtaa siihen, että tekniikka hajoaa. Aina silloin tällöin tiistaisin käydään vesijuoksemassa, ehkä jopa jumpalla, mun kälyn kanssa. Tavan vuoksi. Lisäksi käyn uimassa, jos sattuu huvittamaan. Jos onni käy, myös hiihtelen. Olen välitilassa ja odotan että kutsuvat leikkuupöydälle. Tällä hetkellä tavoite on pysyä kunnossa, kasvattaa hauberia, kaventaa vyötäröä, nauttia liikunnasta ja harrastaa sitä kohtalaisen paljon. Ehkä kesään mennessä saan jalkani kuntoon ja voisin vihdoin ja viimein alkaa juoksemaan. Jos niin käy, niin saattaapa olla, että jotain tavoitteitakin syntyy. Tai oikeastaan niitä on jo odottamassa sitä sopivaa hetkeä. Silloin on ehkä järkeä raportoida viikon liikkumisia. Ja eihän sitä tiedä milloin vastaavat kirjoitukset alkaa taas maistumaan. Sitten niitä on puskettava eetteriin, jos siltä tuntuu.


Sen sijaan raportoin kyllä kaiken merkittävän. Sillä kaikenlaista merkittävää tapahtuu harva sen viikko. Todella merkittävistä asioista aion leijua täällä vaikka useammankin postauksen verran. Tässäpä kuitenkin muutama viime viikolla koettu juttu.

Hiihto. Aiemmin kerroin epäonnistuneesta hiihtokokeilustani ensilumenladulla. Tällä toisella kertaa olin vähän onnekkaampi. Olivat nimittäin tehneet Ladun majalle Kolmisoppisen jäälle retkiluisteluluisteluradan, josta kolatuilla lumilla oli värkätty pertsan latu. Ladun vieressä pystyi myös luisteluhiihtoa hiihtämään ainakin suurimman osan vajaan kahden kilometrin lenkistä. Kyllä hiihtohullut keinot keksii. Kävin lauantaina lykkimässä luisteluhiihdellen vajaan kympin. Ihan superpositiivinen juttu oli se, keposella vauhdilla ja tasamaalla (vai jäällä?) pystyi Mogren-tyyliä hiihtelemään ilman viimeksi koettua kovaa kipua. Tuskin tuo nilkka pitkiä hiihtolenkkejä kestää järven jäälläkään, mutta ainaskin vähän. Ihan huippupäivä!

Jumppa. Tiistaina käytiin mun kälyn kanssa voimastep -nimisessä jumpassa. Oikeastaan mä olin jo suunnannut salille, kun se mun käly tuli maanittelemaan mua jumpalle. Hän olisi muutoin ollut jumpan ainoa osallistuja. Niimpä sitten saatiin privaattijumppa kahdestaan ja itse asiassa se oli oikeinkin hauskaa. Kaikenlaiset sivuttaishypyt piti kyllä korvata jollain tai ottaa varoen, mutta ainaskin tuli hiki. Kaikki aerobinen on tervetulluttta, koska mun liikunta on viime ajat ollut lähinnä hyvin matalaa pk-tasoa taikka sitten voimaa.

Uinti. Viikonloppuna Aalto Alvari tarjosi kamppanjahintaisia sarjalippuja uimahalliin. Älkääkä suotta olko kateellisia, todennäköisesti sun kotikaupungin uimahallihinta on siltikin paljon halvempi. Anyway, tarjous oli merkittävä ja kävin lataamassa rannekkeeni. Samalla kävin puntilla ja pitkästä aikaa myös raahauduin uimaan. pakotin itseni uimaan puolituntia sitä tappavan tasaista rintauintia. Omasta mielestä mun rintauintitekniikka on ihan ookoo, mutta aika tasapaksua tekemistä se on. Haluaisin oppia vapaauinnin tekniikan. Vapari on mulle tosi haastava juttu ja oon siinä ihan paska. En ole myöskään ihminen, joka tykkää painia asioiden kanssa, johon ei ole yhtään pätkän vertaa luontaista lahjakkuutta. Oikeastaan mua vähän ottaa aivoon, että haluan oppia sen, sillä se tarkoittaa vaan sitä, että joku päivä se on otettava edes jollain tavalla haltuun. Tarviin siihen vaan todella paljon enemmän kiukkua, mitä johonkin muihin juttuihin.


P.S. Aikamoisen vaivan olivat nähneet Ladun Majan tyypit. Iso käsi ja kiitos heille! Ja hei Jyväskyläläiset. Infotkaa mulle heti, jos järven jäälle ajetaan luistelu-uria tai jos siellä voi hiihtää ilman uria?? Oon aika arka menemään jäälle... Etelä-Pohjalaisuus selittänee sen. Kulkaa kun ei meillä siellä niitä järviä niin kamalasti ole, heh.

4 kommenttia:

  1. Vapaauinnin oppii kun vaan lähtee tekemään. Varustepuolelta kannattaa hankkia kunnon lasit ja ehkä nenäklipsi, niin voi pitää kunnolla kasvot veden alla (ja näin ollen saa kropan suoraksi) ilman häiriötekijöitä. Nenäklipsi on ehkä vähän huono pitemmän päälle, mutta ainakin itellä tulee törkeä pääkipu jos poskionteloihin menee vettä, niin en ole siitä jaksanut luopua. Tekniikkalajihan vapari on, mutta itse tutkiskelemalla että mikä liikettä vastustaa, pääsee ainakin siihen asti että voi uida matkaa, eli siis ei tarvi levähdellä joka välissä. Youtubesta/netistä löytyy hyvin neuvoja uintiin eikä se toteutus nyt niin kauhean vaikeata ole, kunhan ottaa vain yhden tekniikkapyrkimyksen yhdelle (tai useammalle) kertaa harjoiteltavaksi. Sitten kun kykenee uimaan matkaa, suuren mielenrauhan tuo uintikello, joka laskee altaanvälit - yhtä oleellinen, ellei jopa oleellisempi kuin gps-kello juostessa (poolmate on halvimmasta päästä ja ihan riittävän hyvä), matkan laskeminen vie liikaa keskittymistä ja koska uidessa ei kannata pysähdellä liikaa (ainakin itellä uintiin tulee tietynlainen sujuvuus, kun on edennyt puoli kilsaa koskematta altaan pohjaan), niin sellasia helmitaulumaisia apuvälineitä matkan laskemiseen ei kannata käyttää.. Volttikäännös kannattaa opetella samasta syystä ja myös siksi että se rikkoo uinnin junnaavaa menoa. Volttikäännökseen sitä nenäklipsiä eniten tarvii..

    Ite tosin kehitin uimataidon vapaasukeltelemalla - sitä uintia tuli siinä sivussa tehtyä, niin yhtäkkiä huomas että sillä tavoin pystyi räpiköimään aika vauhdillakin. Mikä tietty on suhteellista, vaikka matkaa pystyykin uimaan niin ne teknisesti oikein uivat menevät ovat ihan eri tasolla ja aika paljon lujempaa.. Mutta siis, ei uinnin itseopiskelu toivotonta ole, sitä pitää vaan harjoitella paljon ja välillä ajatuksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkeistä. Nenäklipsi löytyykin, mutta uudet uimalasit on kyllä hankittava.. Ehkä mä viimeistään sitten alan hommiin, kun tuo jalka operoidaan ja alkaa kuntoutusvaihe :).

      Poista
  2. Mulla sama homma tuon uinnin kanssa, että kiinnostaisi opetella kunnolla, muttei sitten kuitenkaan ilmeisesti tarpeeksi kiinnosta, kun homma ei etene. Olen ihan onneton vaparissa, täytyisi lähteä ihan alkeista. En nyt ole rintauinnissakaan teknisesti mikään hyvä, mutta pysyn pinnalla ja kellun myös hyvin :D

    Hei ja lunta tulee! Kohta saattaa päästä enemmänkin hiihtämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama, ihan alkeista munkin on aloitettava... Ehkä sitten sairaslomalla, joka nyt tulee keväällä kuitenkin (taas) olemaan edessä :D.

      Ihanaa tosiaan kun tuli lunta. Nyt kun vielä muutaman piirun laskisi pakkanen (ja loppuisi tämä työputki), niin olis ihan tosi jee!

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3