Tavoitelätinää

Juoksu on toistaiseksi ollut ainoa laji, joka on sytyttänyt mut pitkäjänteiseen tavoitteelliseen treenaamiseen. Jotkut väittävät, että orjallinen aikatavoittelu ei ole mistään kotoisin. Ei se monen kohdalla varmasti olekaan. Itsellä on kuitenkin valtava kaipuu just siihen! Tavoitteelliseen treenaamiseen jotain matkaa ja valehtelematta myös aikaa kohti. Nähtäväksi jää, onko koskaan realistista kuvitella seuraavaa.

• 10km alle 45min. (nykyinen 47,54)
• puolimaraton alle 1.40 (nykyinen 1.42,11)
• maraton alle 3.45 (nykyinen 4.04,36)

Noin niinkun teoreettisesti olen kyllä kahteen ensimmäiseen ihan tyytyväinen, mutta maratonista on jäänyt hampaankoloon ja paljon. Eihän tuo nyt ole minkäänlaisessa linjassa kahden ensimmäisen kanssa ja totta vie ottaakin aivoon, että tuo juoksu meni taannoin miten meni: liian kova alkuvauhti, huono energia, krampit ja muutenkin paska päivä.

Nyt kun tää elämä kuitenkin on eräänlaista ylimenokautta mitä juoksuun tulee, ollut jo kohta kolme vuotta, niin mieli tekisi keksiä jotain muitakin tavoitteita. Ja onhan niitä, mutta jotenkin se pitkäjänteinen työ niiden tavoitteiden eteen jää kuitenkin tekemättä. Ei ole kymmentä leukaa mennyt, ei!

Mun tavoitteet tuntuu olevan sellaisia hetken puuskia. Joo, nyt kymmenen leukaa...! -Ohhoh, kesätauko salilta enkä mä sitten muistanut vetää niitä missään muuallakaan. Nyt sixpack esiin...! -Ainiin, sehän ehkä jo on, mut tykkään vaan liikaa rennosta syömisestä. Maastaveto 100kg, kyllä...! -Vissiin pitäis joskus kokeilla tiputtaa se tanko, että vois mitään maksimeita kokeilla? Nyt kunnon kyykkytreeniä ja kyykkään enemmän ku Jarppa...! -No voi hel*****, murtu toi nilkka... Ja sitä rataa ja sitä rataa. Pyöräilyssä ja hiihdossa oon taas niin noviisi, etten oikein ymmärrä mitä niiltä voi edes tavoitella.

Näitä ajatuksia olen pyörittänyt päässäni aikoja jos toisiakin muutaman viimeisen vuoden aikana. Ja kuinka ollakaan, olen taas tilanteessa, että nyt kumankauta se kymmenen leukaa menee ja maastavedon pudottamisenkin aion kokeilla. Kahdeksan (!) leuan innoittamana rupesin viime viikolla harjoittelemaan myös jälkimmäistä. Katsotaan nyt kuinka sujuu.

Suorituskeskeisyys ei missään nimessä ole liikunnan harrastamisen ainoa syy. Ei oikeastaan juuri minkäänlainen syy. Itsestäni kuitenkin huomaan sen tietynlaisen kaipuun siihen suorituskeskeisyyteen, joten ei se ihan huonokaan juttu voi olla. Tällä hetkellä vaan niitä pitkän tähtäimen tavoitteita on ollut vaikea keksiä. Tuntuu, että kohdallani niiden tulisi olla sellaisia, jota voi treenata tunti toisensa perään viikossa, että mielenkiinto pysyy yllä. Sinänsä hullua, sillä onhan se hemmatin pitkästyttävää. Treenata samaa juttua kerta toisensa perään. Ehkä siinä sen suola onkin.

Paska, kun leuanvetoa ei voi harjoitella kuin juoksua!