Jos istuttaisiin tänään kahvilla...

Sain idean postaukseen muualta blogimaailmasta. Ainakin Parempia polkuja -Tiina ja Sporttaillaan -Hanna ovat kirjoittaneet siitä, mitä he juuri nyt kertoisivat, mikäli istuttaisiin kahvilla juuri näinä päivinä. Sinänsä todella yksinkertainen postaus, mutta laittoi silti miettimään sitä, kuinka pienistä asioista elämä koostuukaan. Yksi bloggauksen antoisimpia puolia onkin se, että tulee kiinnitettyä huomio pieniin asioihin. Sekä toisessa että myös itsessään.

Jos istuttaisiin tänään kahvilla...

...kysyisin ensinnäkin sinulta että mitä kuuluu? Todennäköisesti vastaisin, että eipä tässä ihmeempiä. Opparia ja aika löysä aikataulu, mikä tekee hyvää. Luulatavasti säkin sanoisit niin. Ei ihmeempiä. Ehkä töitä, ehkä koulua. Vasta sen jälkeen mentäisiin asiaan.

...kertoisin, että mullahan on meneillään se autokouluprojekti. Se sujuu ihan hyvin. Kehuisin mun kälyä. Kuinka hän on pitkäpinnainen ja hyvä opettaja. Kertoisin, että ollaan aika tiiviisti oltu hänen kanssaan yhdessä ja yhtenä päivänä, kun ei ollut yhteistä ohjelmaa, tuntui ihan kummalliselle.

...kertoisin, että opinnäytetyö alkaa olla loppusuoralla. Sitä oli kaikinpuolin mukava tehdä. Ihmettelisin, miksi niin kovin moni pitää niitä töitä vastenmielisinä. Toteaisin, kuinka nopeaa vauhtia se on valmistunut, kun sen tekemiselle otti oikeasti aikaa. Antaisin tunnustusta myös opparikaverilleni, jonka kanssa yhteistyö on ollut täysin saumatonta. Naureskilisin myös itselleni. Kuinka suoritin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana lähes kolme neljäsosaa opinnoista ja viimeinen neljännes vei toiset puolitoista vuotta.

...kysyisin, että oletko törmännyt Facebookissa tai jossain #vainkuhajutut -sivuun? Naureskilisin sille ja ihmettelisin, kuinka niin tyhmä huumori on naurattanut itseäni muutaman viimeisen päivän ajan ihan kamalasti. Miettisin, että kuinkakohan sen sivun ylläpitäjät voi liikkua missään ilman, etteikö kuhajutut pyörisi päässä, kun omassakin päässä on hyvää vauhtia kehkeytymässä pakkomielle niihin.

...saattaisin pohtia näitä aurinkoisia kelejä sekä mainita jotain pimeydestä. Kertoisin kuitenkin, ettei talventulo haittaa ollenkaan, koska hiihto. Miettisin myös, onko autolla ajaminen ihan kamalaa, jos on liukasta. Pohtisin sitä, etten tiedä onko pelottavampi ajatus se, että liukkaat tulee ennen inssiajoa vai se, että liukkaat tulee, kun mulla on ajokortti.

...niistäisin välillä nenääni ja toteaisin, että oikeaa poskionteloa juilii ja saattaa olla pientä poskiontelontulehdusta ilmoilla. Toteaisin kuitenkin oireen olevan niin lievä, että varmana menee itsestään ohi, kuten aina ennenkin.

...kertoisin, että tänä syksynä onkin kahdet kolmekymppiset. Ensi lauantaina työkaverini (välissä pohtisin pitäisikö näitä työkavereita kutsua entisiksi työkavereiksi vai nykyisiksi) viettää kolmekymppisiään ja reilun kahden viikon päästä pikkusiskoni. Siskoni synttäreiden teemana on 80-luku. Saattaisin myös sanoa sanasen menneistä yllärijuhlista mun täysi-ikäistyneelle pikkuveljelle.

...saattaisin miettiä ääneen tulevaisuuttani. Kuinka opintovapaani jatkuu aina joulukuun puoleen väliin ja kuinka sen jälkeen tulevaisuus on auki. Kertoisin, että aion rauhassa etsiä työtä. Kertoisin myös, että marraskuun puolivälissä menen taas ortopedin vastaanotolle, jolloin päätetään se, otetaanko faksaatiokamat pois nilkastani ja samalla myös peroneusjännettä voisi hieman putsailla sekä tehdä sen faskiotomian pohjelihakseen. Kertoisin, että puhelinkeskustelussamme kävimme näitä asioita läpi ja näin voisi kuulemma kohdallani toimia. Työnhaun suhteen tämä aiheuttaa hieman harmaita hiuksia.

...kysyisin todennäköisesti myös, että näitkö maanantaisen MOT-ohjelman kidu ensin, kuole sitten? Kertoisin kuinka se järkytti minua. Eikö ihmisen, joka hyötyy jostain eläimestä, tulisi kohdella tätä eläintä erityisellä kunnioituksella? Kertoisin myös, kuinka ajatukseni hankkia meidän perheen lihat suoraan tilalliselta, jonka toimintaan voin perehtyä, on taas saanut vauhtia. Päivittelisin sitä, kuinka vaikeaa tavallisen kuluttajan on tietää, mitä jonkin tuotteen (oli se tuote mikä tahansa) valmistusketjussa todella tapahtuu?

...kertoisin käyneeni uimahallilla ohjatulla rullaustunnilla. Sieltä sain paljon ideoita myös kotona tapahtuvaan kehonhuoltoon. Pitäisi enemmän käydä kehonhuoltotunneilla ja ylipäänsä harrastaa sitä enemmän, vaikka erityisesti punttailu kulkee tällä hetkellä hyvin.

...kertoisin, että hyväähän mulle kuuluu. Tasaista siis! Mitä sulle???

Aina aika-ajoin tulee mieleen, että monikohan kavereistani tai tutuista lukee tätä blogia (tunnusta!). No sehän nyt on sinänsä sivuseikka, mutta joskus mietin, että sieltä joku saattaa lukea mun kuulumisia enkä mä tiedä yhtään mitä sen elämässä on viime aikoina tapahtunut. Tavallaan se on jopa surullinen ajatus. Toisaalta on hyvä muistaa että mikään blogi, myöskään tämä, ei ole koko totuus. Tai sanotaanko, että se on vaihdellen koko totuus. Se tulee muistaa oli kyse kenen hyvänsä blogista. Tällä hetkellä kirjoittaminen on helppoa, koska elämä on aika tasaista ja seesteistä. Jokaisen elämään mahtuu kuitenkin myös alamäkiä ja seesteiseenkin elämään asioita, hyviä ja huonoja, joita keskustellaan vain ja ainoastaan sen ihan oikean kahvikupin äärellä. Ja silloinkin se saattaa olla vaikeaa!

Syksy

Se oli yksi sateinen ja tuulinen yö viime viikolla, kun väriloisto puista valahti maahan. Tulee olemaan pitkä aika siihen, kun voi hengailla ulkona lyhytlahkeisissa vaatteissa. Tykkään kyllä syksystä. Etenkin tämä syksy on ollut erityisen aurinkoinen. Lisäksi olen löytänyt itsestäni intohimoisen hiihtäjän ja niimpä tämä pitkä aika kevääseen ei tunnu ollenkaan tyhmältä ajatukselta. Ilmassa on jopa samanlaista tuntua, kun kesän lähestyessä. Siitä huolimatta syksy tuo tullessaan jonkinlaisen melankolian.

Syksy on myös aikaa, jolloin tulee ehkä eniten pohdiskeltua omaa elämää ja itseä. Omaa paikkaa ja arvoja. Syksyisin tulee myös tunne, että itsestään on pidettävä erityisen hyvää huolta, ettei kaivaudu poteroon ja vaivu sellaiseen melankoliaan, joka on huonoksi itselleen. Luulen, että nämä kaksi on omalla kohdallini juuri keskeisiä keinoja tänä pimeänä aikana. Mulla ei ole pimeänä aikana painonnousua eivätkä ruokailutottumukset muutu. En varsinaisesti koe kärsiväni kaamosmasennusta, mutta tiedosta kyllä hyvin vahvasti sen mahdollisuuden. Omalla kohdallani olen sitä mieltä, että tämän tietynlaisen melankolisuuden voi käyttää myös vahvuudeksi. Ymmärrän siitä huolimatta ihmisiä, jotka vaipuvat jopa jonkinasteiseen masentuneisuuden tilaan.

Pimeys ei välttämättä ole kaikille ihmisille mikään ota itsees niskasta kiinni -juttu. Aika usein näenkin punaista, kun jostain tämän tyylisiä kirjoituksia luen. Pimeä aika on mun mielestä enemmänkin oleppa itselles lempeä -juttu. Aika usein saa lukea myös juttuja, jossa kehoitetaan taistelemaan kaamosväsymystä vastaan ja kehoitetaan asian olla vaikuttamatta itseen. Taistelu on ihan okei, mullakin on omat keinoni ja käytän niitä hyvinkin aktiivisesti. Mun mielestä ensisijaisen tärkeää on kuitenkin ymmärtää ja hyväksyä pimeän ajan vaikutukset itseen. Ennen sitä ei minkäänlaisista taistelutoimenpiteistä ole mitään hyötyä. Vasta sitten voi kaamosväsymystä ruveta oikeasti torjumaan ja jopa kaivaa siitä niitä hyviä puolia esiin.

Nukkumaan käydessäni ajattelen.

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

kehun: Sinä urhea pieni nainen, minä luotan sinuun.

-Eeva Kilpi-

Eikö vaan, just näin, sinä urhea pieni nainen tai mies? 

Viime viikon liikunnat:

ma: maastosauvailu 1h20min.

ti: sali 1h

ke: pumppi 35min. + vesijuoksu 30min.

to: ---

pe: sali 55min.

la: maastosauvailu 45min. + core 30min.

su: juoksu 25min.

yht: 5h40min.

Ruokakolmio: miten menee noin omasta mielestä?

Kuva Valtion Ravitsemusneuvottelukunta

Kasvikset:

Kasvikset on kiistatta meidän perheen syömisen perusta. Syön salaattia ruoan kanssa reippaasti aina ja toisinaan toisen, "kevyemmän", ruoan pohjana toimii salaatti, jonka ympärille rakennetaan lounas tai päivällinen. Yleensä päivällinen. Erilaisia kasviksia tulee käytettyä myös lämpimän ruuan pohjana, jokolihan sijasta tai hiilihydraatin lähteenä. Vaikka suositukset kasvisten syönnin suhteen on mulla erittäinkin hyvällä tasolla, niin oon sitä mieltä, että vieläkin voisin syödä monipuolisemmin kasviksia.

Marjat ja hedelmät:

Marjoja käytän joka aamu puuron kylkeen. Yleensä mustikkaa, joskus vattua tai molempia. Marjojen satokautena niitä tulee käytettyä monipuolisemmin, mutta satokauden ulkopuolella mennään pakastemarjoilla. Pakastemarjoina meillä on edellämainittujen lisäksi tyrniä ja puolukkaa, mutta vähemmän. Niitä tulee käytettyä satunnaisesti.  Hedelmiä syön silloin tällöin, mutta en päivittäin. Hedelmät on mulla lähinnä helppo eväs, jos muut ruokavälit venyy liian pitkäksi.

Täysjyväviljalisäkkeet ja peruna:

Aika monia vuosia on jo mennyt niin, että riisit, pastat ja muut tulee syötyä täysjyväisenä. Riisi taitaa nykyään olla se yleisin lisäke. Välillä myös pottua, etenkin satoaikana. Pastaa taas tulee nykyään syötyä himpun verran harvemmin. Edellämainittujen lisäksi käytän myös nuudelia ja kuskusta, jotka toisinaan saattaa olla sitä vaaleaa versiota. Toisinaan tämä palikka tulee täytettyä erilaisilla kasviksilla, kuten nyt vaikkapa bataatilla.

Leipä, puuro, mysli:

Ilman (kaura)puuroa ei päivä lähde käyntiin tai lähtee hyvin huonosti. Muuten viljatuotteita tulee sitten syötyä kutakuinkin muutaman leipäpalan verran päivässä. Leipävalinta osuu ruisleipään, joskus kauraleipään. Vuosia vuosia sitten oon ollut melkoinen leivän mättäjä. Sittemmin olen omasta mielestäni oppinut säätelemään leivän syöntiä kulutukseen. Mun tulee harvemmin syötyä leipää ruoan kylkeen (toki riippuu vähän ruoasta). Se milloin leipää menee, on yleensä välipala tai iltapala.

Kasviöljyt ja margariinit, siemenet, pähkinä:

Siemeniä laitan aika usein salaatin sekaan. Paistamiseen käytän tarvittaessa rypsiöljyä. Oon tän jutun aika hyvin sisäistänyt. Salaatinkastikkeena öljyt olisi parempi valinta verrattuna valmiisiin kastikkeisiin, mutta myönnän, että tämä parempi välinta jää turhan usein tekemättä. Pähkinöitä tulee syötyä satunnaisesti ja mikäli ne on maustettuja, lasken ne ehdottomasti sattumiin.

Vähärasvaiset maitovalmisteet:

Maitovalmisteita tulee käytettyä kyllä ja vähärasvaisina joo. Rasvaton maito ruoan kanssa, taikka sitten vesi. Se maidon raahaminen kaupasta on aika hanurista. Leivänpäällä juustoa ja aamupuuroon raejuustoa. Maitoarahkaa menee myös. Ei ehkä päivittäin, mutta menee.

Kala, siipikarja:

Kalaa voisi syödä useammin, mitä meillä yleensä syödään. Tää on juttu, jossa Jarpan kanssa aina vähän väliä päätetään tsempata, mutta jotenkin se sitten tahtoo jäädä. Siipikarjaa en syö oikeastaan koskaan tehotuotanto mielikuvien tähden. Toki voisi syödä riistalintuja ja luomua, mutta vähäistä se on.

Lihavalmisteet, punainen liha, kananmuna:

Punainen liha tarkoittaa omalla kohdallani useinmiten nautaa. Joskus harvemmin possua. Tehotuotantoa varmasti sekin, tiedän. Edellämainittu siipikarjan karttaminen johtaa siihen, että tätä osiota tulee nopealla ajattelulla käytettyä liikaa. Toki protskua pyrin saamaan kasvisversioista myös, mutta joka tapauksessa tuntuu, että tässä asiassa voisi olla paikka parantaa ruokavaliota.

Sattumat:

Sattumat on just nimensä mukaisia, eli sattumia, joita ei usein tule käytettyä. Omalla kohdalla ne on lähinnä maustetut pähkinät, suklaa, salmiakki ja joskus lakritsi. Irtsikoista ja muista värikkäistä karkeista oon viime aikoina pyrkinyt pääsemään täysin pois: niillä ei saa aikaan kun pahan olon. Tuntuu, että nää Fazerin megamixtuttifruttijumbohässäkät on kyllä suunniteltu ihmisten makuaistia, heikkouksia ja tiedettä törkeästi hyödyntäen ja lopputulos on aina se, että niitä tulee syötyä liikaa. Kyläpaikoissa tai kahviloissa tulee joskus syötyä kahvin kylkeen jotain herkkua, harvemmin kotona.

---

Väitetään ravitsemussuosituksista mitä hyvänsä, niin uskon, että suureen enemmistöön ne toimii. Lisäksi väittäisin myös, että aika moni ruokatrendi saa yksilön kohdalla alkunsa siten, että syödään ihan miten sattuu ja mitä sattuu, lähdetään dieettikokeiluun, joka tuottaa tuloksia ja haukutaan pystyyn ravitsemussuositukset, vaikkei käytännössä olla niiden mukaan ikinä syötykään!

Itsellähän löytyy vuosien takaa myös painonpudotushistoria. Tää mun painon pudottaminen tapahtui ilman minkäänlaisia dieettejä (jos ei herkkujen säännöstelyä oteta lukuun) ihan a) perusterveellisyyden- b) säännöllisen ateriarytmin- ja c) jonkinlaisen ruokatietouden periaatteita noudattamalla. Kohtuullisesti käyttämällä ei mikään voi olla pahasta. Toki kohtuu on eri juttu vaikka nyt ruisleipäpalan ja suklaapatukan välillä! Allergiat ja eettiset valinnat on asia erikseen. Ihminen ei nyt kuitenkaan ole (todellakaan!) allerginen hiilihydraatille tai rasvaköyhää ravintoa ei voi perustella eettisyydellä.

En ole ravitsemuntieteilijä ja niimpä tämäkin postaus on kirjoitettu ihan tavallisen tallaajan näkökulmasta. Tehdäkseen tervellisempiä valintoja ei tarvitse ravitsemustieteilijä ollakaan. Omalla kohdalla nää valinnat on aika arkisia. Pyrin valitsemaan täysjyväviljaa ja tyydyttymätöntä rasvaa sisältäviä valmisteita. Tummaa ja pehmeää, noin niinkuin karkeasti. Tsekkaan lisätyn sokerin ja vältän valmisteita, jossa on lisättyä sokeria. Suosin vähärasvaista (vaikkei se ehkä aina olisi tarpeellista). Näin kun oppinut syömään, se on myös maultaan paras vaihtoehto. Sokerista jogurttia ja rasvaista juustoa päivästä toiseen, -ei kiitos.

Lisäksi valitsen kotimaisen, jos se vaan on mahdollista. Lautasmalli on ihan jees, paitsi kasviksia syön enempi. Pyrin siihen, ettei ateriavälit veny liian pitkäksi ja siihen, että syön kulutuksen mukaan. Jälkimmäinen toimii molempiin suuntiin: jos liikkuu paljon, huolehdin, että syön riittävästi ja taas jos liikunnat on jostain syystä seis, ei ravinnon tarvekaan ole niin suuri. Pyrin siis kuuntelemaan nälkääni. Viimeisenä vielä ne pari tärkeää pointtia. Pyrin suhteuttamaan asiat (joissa tilanteissa se paskalaatuinen safka on vaan terveellisempää vetää naamaariin, mitä olla esimerkiksi syömättä mitään) ja olemaan stressaamatta liikaa!

Tällaisia ajatuksia sapuskasta täällä, millaisia ajatuksia sulla? Hyviä viikonloppulounaita kaikille! Itse söin just Tehyn koulutuksen puitteissa lounaan Rantasipi Laajavuoressa. Olihan se hyvää!

Parasta telkkarista

Aika usein kahvitaukojen puheenaiheet liippaa sieltä tai täältä liittyen siihen olohuoneen nurkassa möllöttävään kapistukseen, eli televisioon. Lähes yhtä usein olen aika outsider tässä keskustelussa. Joskus, lähinnä kesäaikaan, saattaa mennä kuukausiakin, etten seuraa televisiosta yhtään mitään ja viikkoja, ettei sitä ole edes aukaistu. Mitään parempaa ihmistähän se ei musta tee ja oikeastaan jopa haluaisin seurata erilaisia sarjoja paljon enemmän, mitä seuraan. Aika usein just syksyisin tulee fiilis, että nyt alan seuraamaan sitä ja tätä, mutta aika usein tuo homma myös kuivuu kasaan yhtä nopeasti kuin alkaakin. Jotain kuitenkin olen alkanut seuraamaan ja kerrompa niistä nyt.

Roba

Dekkarijutut sekä kansien välistä luettuna että televisiosta katsottuna on vaan niin hyviä. Ylipäänsä kotimainen draama, joka ei ole viety liian pitkälle hömpäksi, kolahtaa. Sarjan ensimmäinen esityskausi meni mun kohdalla perinteiseen tyyliin ohi: katsoin ensimmäisen jakson, unohdin seuraavan ja sitten en enää jaksanut. Ensimmäisen tuotantokauden uusintoihin pääsin kuitenkin mukaan ja ehdottomasti kyseinen sarja kuuluu maanantai-illan ohjelmaan.

Arman ja viimeinen ristiretki

Täähän tulee edellämainitun kanssa samaan aikaan, mutta onneksi on internet. Tallentavaa digiboksia ei omisteta (mihin sitä tarvitsee?). Tää on vaan niin kertakaikkisen hyvä sarja. Monet Armanin jutut on kolahtanut mun sisäiseen maailmanparantajaan todella kovaa. Mitä enemmän erilaisia kulttuureja esitetään, sitä parempi. Lisäksi länsimaalaisten tulisi todellakin tietää vieläkin enemmän esimerkiksi lapsityövoimasta ja on hyvä, että siitä pidetään tälläkin tavalla ääntä. Jätkät, eli Arman Alizad ja Tuukka Tiensuu, tekee kyllä hyvää (ja kovaa!) työtä. Iso hatunnosto!

Naurun tasapaino

Stand up -reality pyörii jo kolmatta kautta ja tällä erää taso on ihan järjettömän kova. Sarjassa kymmenen koomikkoa tutustuu viikoittain erilaisiin teemoihin ja keksii siihen liittyen shown, joka kohderyhmälle esitetään. Ihan hullun hauska sarja ja ihmettelenkin, miksi tätä seuraa vaan hyvin harva mun kaveripiirissä. Itsekin kuulin sarjasta ekaa kertaa stand uppia enemmän seuraavalta työkaveriltani. Yle vaan jotenkin missaa mainostamisen. Onko teille tuttu tämä Naurun tasapaino?

Roba on mun oma juttu, mutta Arman ja Naurun tasapaino meidän yhteinen. Elikkä jos toinen ei ole kotona taikka ei muuten kerkiä tai pysty sarjaa katsomaan, katsotaan se sitten yhdessä jossain välissä. Meidän perheessä telkkareita on kaksi kappaletta. Toinen olkkarissa, toinen kakkosmakkarissa ja kumpikin ainakin päivisin yleensä kiinni. Telkkari ei ole meillä koskaan päällä muuten vaan. Eli aina sitä joku katsoo, jos se auki on. Lisäksi ei oikeastaan koskaan syödä telkkarin äärellä. Äskeisellä tarkoitin ruokaruokaa, eli joskus jotain napostelusyömistä ihan tieten saatetaan syödä. Lähinnä silloinkin se napostelija oon minä, ei niinkään Jarppa. Hän se kyllä on vielä itseänikin huonompi telkkarinkatsoja, jos jalkapalloa tai Jypin pelejä ei oteta lukuun. Niitä meillä katsotaan ja paljon, milloin minkäkin kielisellä selostuksella vielä. Jarppa on lisäksi myös sellainen, että se tosi harvoin avaa telkkaria tekemisenpuutteessa vain kanavasurffatakseen. Itse sitä kyllä iltaisin saatan tehdä.

Millaista on sitten mun kanavasurffaus?

No aika paljon dokkareita tai asiaohjelmia. A-studioita, Pressiklubia, Inhimillistä tekijää ja sen sellaista. Joskus jotain Jutta sitä ja Jutta tätä tai Kaisa siellä sun täällä -höntsää. Niin ja urheilua... Tai Sinkkuelämää sen seitsemännentoista kerran, alltime favorite! Mulla ei ole mitään hajua minä päivänä tai moneltako nää ohjelmat tulee, mutta joskus saattaa olla fiilis pötkötellä sohvalla ja katsella jotain ja sitten valitsen jonkun mieleisen mitä tulee. Jos mitään ei tuu, laitan sen telkkarin kiinni. Aika usein käy niinkin. Etenkin näissä asiaohjelmissa haluaisin olla enemmän kärryillä, sillä luulen, että paljon mielenkiintoisia vieraita, keskusteluja ja haastatteluja jää näkemättä vain siksi, etten ole tiennyt sellaista esitettävän. En oikein tiedä, mistä voisi seurata näiden ohjelmien sisältöä pienellä vaivalla ja katsella niitä sitten myöhemmin. Osa näistä ohjelmista on tietysti niin hetkessä meneviä, että kun seuraavan päivän lööpit on täynnä ko. ohjelman sisältöä ja lausuntoja, ei oikein ole mieltä sitä enää ruveta Areenasta katsomaankaan.

Mitä sä seuraat telkkarista? Tai onko sulla muita tapoja tai tottumuksia telkkarin suhteen?

What a weekend!

Mun äiti on ainoa lapsi, joka kerran jos toisenkin elämässään toivoi sisarruksia. No, niitä ei kuitenkaan tullut ja mamma päätti paikata tilanteen jälkipolville ja meitä onkin sitten seitsemän. Että jos jotain tehdään, niin tehdään se sitten kunnolla. Oon tosi onnellinen mun sisaruksista, jokaisesta. Ollaan keskenämme aika hyvä tiimi. Luulis, että tälläiseen jengiin mahtuisi edes yksi vähän vähemmän hyvä tyyppi, mutta eipä mahdu, ei. Ei edes vaikka puolisot lasketaan mukaan!

Mä oon meistä vanhin ja nuorin, elikkäs Jantteri, täytti vastikään kahdeksantoista. Niinpä meillä olikin menneenä viikonloppuna ylläribileet hänelle. Ihme kyllä jokainen sisaruksistakin pääsi paikalle, vaikka jännän äärellä oltiin tuon flunssan kanssa. Ainoastaan Jarppa joutui missaamaan bileet vatsataudin vuoksi ja poissa oli myöskin yoisen siskon poikaystävä, joka on niin tuore tapaus, etten esimerkiksi mä ole häntä tavannut koskaan. Poissa oli myös yhden veljen mystinen tyttö, jota ei ole vielä kukaan tavannut. Ainakaan tarkoituksella.

Viikonloppuhan lähti käyntiin sillä, että yllätettiin mun veli, joka luuli juhlivansa synttäreitä ainoastaan yhden veljen ja hänen puolisonsa kanssa. Yllätys oli melkoinen. Yhdestä jos toisesta läheltä piti -tilanteesta selvittiin. Kaikista kuumottavinta oli tietty Sampalla ja L:lla, jonka luona mun veli oli ollut jo muutaman päivän ylläriä edeltävästi. Ihan alunalkaen meillä oli ajatus lähteä pelaamaan paintball -sotaa, mutta yhden jos toisen flunssaillessa päädyttiin viimemetreillä keilailuun. Keilailu on ehkä vähän last season, mutta hauskaa se on siitä huolimatta aina! Muuna ohjelmana oli safkaa, saunaa ja illalla pyörähdettiin parissa baarissa. Yöpyminen tapahtui patjasulkeistyyliin, siihenhän me ollaan jo lapsuudessa totuttu. Kyllä oli veljen poitsulla ihmetteleminen, kun hän seuraavana aamupäivänä kotiutui mummolasta ja asunto oli täynnä porukkaa ja patjoja.

Olikse silleen, että valitse pallo vaatteiden sävyyn?

Viikonloppu jäi historiaan yhtenä vuoden parhaista. Liikuntaviikko taas ei (kaksi salia a' 1h ja olisko ollut yksi lenkki?). Mutta se on sellaista välillä! Onneksi flunssakin alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.

Kiikun kaakun kipeenä...

...meinaa pukata syysflunssaa siis. Aika usein flunssa alkaa kurkkukipuna ja menee myös ohi samoin tein menojaan taikka sitten ei. Eilispäivän oli kurkku aika kipeenä ja nyt mennä olla nokka ihan tukossa. Ylimääräisiä lepopäiviä tai hyvin kevyttä ulkoiluahan se tietää. Uimahallit sekä rapputreenit on näiltä päiviltä saanut skipata kokonaan pois.

Innostuin myös tsekkailemaan blogista sairasteluhistoriani. Aloitin blogin syksyllä lähes kolme vuotta sitten. Vuosi 2012 näyttää sairastelujen osalta seuraavaa: olen ollut kipeänä lokakuun lopusta lähes marraskuun loppuun ja joulukuussa taas uudestaan (kursivoitu osio suoraan lainausta):

Kipeänä ei saa treenata, tiedän! Mutta kun en nyt varsinaisesti ole kipeä, olen vain yskässä ja nuhassa. (okei!) Tällä viikolla kyllä mietin, että ensi viikolla tilaan lääkäriajan, jos ei ala helpottaa. (aha, minkäköhän takia oot sitten tilaamassa ihan lääkäriaikaa???) Tää on nyt ollut vähän sellasta kaks askelta eteen, yksi taakse päin -meininkiä tän flunssasta toipumisen kanssa. (no onko ihme!) Juoksu on tästä flunssailusta ehkä eniten kärsinyt, tuonne märkään ja kylmään ei kyllä viitsi lähteä, jos vähääkään tuntuu kurkussa. Että iisimmin olen kyllä ottanut, mitä normaalioloissa. (ooh, mikä uhraus!)

Öööö. No ei ihme, että toipuminen vie aikaa tuolla asenteella. Joo, seuraava flunssa iskikin sitten näköjään heti tammikuussa:

 Mä todella toivon, että huomenna olo olis vähän parempi. Nimittäin tää viikko näyttää jo terveellekin ihmiselle aika toivottomalta; täydet päivät koulua, muutama iltavuoro siihen päälle ja sitten viikonloppuna yövuorot! (anna palaa vaan!)

Tämä keissi päättyikin sitten keuhkokuumeeseen ja siitä toipuminen otti aikaa, voin kertoa!

Tämän jälkeen olen ilmeisesti tehnyt jonkin perustavanlaatuisen oivalluksen siitä, että joo, ehkei sairaana tosiaan kannata urheilla taikka muutenkaan leikkiä työn sankaria voimien tai kunnon ylitse. Tuon koettelemuksen jälkeen sairastin loppuvuodesta ainoastaan yhden räkätaudin. 2014 oli näemmä huhtikuussa jonkinlainen flunssa, toukokuussa vähän sitkeämpi sellainen ja syyskuussa kolmas. Tälle vuodelle sairastettuna on sekä kevät- että kesäflunssa. Katsotaan nyt iskeekö tämä syysversiokin vielä kunnolla päälle. Aikalailla keskivertoihmisen sairastelutahti siis nämä viime vuodet.

Ihminenhän sairastaa sen yhdestä viiteen flunssaa per vuosi. Mikäli ihminen tällä selviää ja on muutoinkin perusterve, niin ensimmäisen sairaslomapäivän palkattomuus ei mun mielestä ole äärinmäisen kohtuuton rangaistus, vaikka huonoltahan sekin kuulostaa. Mutta entäpä sitten tapaturmat? Pelkästään ajatus siitä, että taannoinen nilkkamurtuma olisi kaiken muun ketutuksen lisäksi tuonut tullessaan taloudellisen taakan, ärsyttää. Saatika sitten sellaisten ihmisten puolesta, joilla on diagnosoitu jokin pitkäaikaissairaus, joka vaihtelevasti vaikuttaa työkuntoisuuteen. Näin kiteytettynä voisin sanoa, että sairaslomakarenssi on ihan ookoo koskiessaan lyhyitä, mahdollisesti esimiehen luvan perusteella olleita poissaoloja infektiosairauksien vuoksi. Ylipäänsä esimiehen pitäisi olla velvollinen antamaan infektion perusteella sairaslomaa, joka sitten olisi sen ensimmäisen päivän osalta palkallinen. Lisäksi puuttumisen toistuviin poissaoloihin pitäisi olla huomattavasti tehokkaampaa, että edellistä ei väärinkäytettäisi. Toistuvat poissaolot ja sairastelut ei toki ainoastaan väärinkäytöksestä johdu, mutta toki täytyy selvittää miksi näin on, johtuu se sitten mistä hyvänsä.

Mitä mieltä te ootte? Onko vaan hyvä, ettei sairaslomalta saa palkkaa vai onko idea ihan tyhmä?

(kuva: weheartit)

A woman's got to do what a woman's got to do

Luin jostain, että 84% (tai peräti 86%?) naisista ajaa ajokortin täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Vastaava luku miehissä oli sitten 94% tai 96%. Olipa nyt miten oli, niin itse olen kuulunut siihen ryhmään, joka tuota ajokorttia ei tuolloin ajanut. Itseasiassa jotakuinkin 19-vuotiaana ilmottauduin autokouluun, mutta onnistuin murtamaan jalkani (joo, täähän on siis tapahtunut aiemminkin, joskin silloin selvisin vain kipsihoidolla) ja niinpä siinä sairastellessani muutin keskelle Jyväskylän keskustaa ja autokoulu jäi. Ei ollut tarvetta ajokortille, saatika autolle. Olin ihan liian pihi hankkiakseni auton, asuin liian lähellä kaikkea eikä mulla ollut autoa omistavaa miestä.

Mikäänhän ei nyt varsinaisesti ole muuttunut. Ainoastaan se, että oon lähempänä keski-ikää kuin vasta täysi-iän ylittänyttä ja mulla on mies, jolla on auto. Sikäli kun tuota Maseratia Mitsua voi autoksi sanoa. Nyt oon sitten päättänyt tuon autolla ajon opiskella. Tää kaikki on vähän sattumien summana tullut päätös. Armas kälyni nimittäin opetti kesällä tyttärensä ajamaan ja samoilla höyryillä menen nyt minäkin.

Ei tosiaan mikään teini enää, mut #hupparikansanpuolella kyllä.

Aloitettiin projekti viime viikonloppuna ja ollaankin ajettu kolmena peräkkäisenä päivänä niin paljon, kuin opetusluvalla yhtenä päivänä kerralaan voi ajaa. Työlästä, kovin on työlästä! Pahinta tässä on se, etten oikein tiedä kuinka motivoisin itseäni tähän. Kertaakaan mulla ei ole tullut fiilistä siitä, että autolla ajaminen olisi jotenkin erityisen siistiä osata. Autoa tai ajokorttia en juurikaan kaipaa tavalliseen arkeeni, mutta yritän nyt parhaani mukaan pitää mielessä syyt miksi ajokortti olisi hyvä olla ja miksi se tulisi hoitaa just nyt:

1. Pääsee harrastamaan harrastuksiaan yksin jonnekin, mihin julkisilla ei pääse. Esimerkiksi vaeltamaan hornankuuseen vaikka ihan yksin.
2. Jos joskus sattuisi tulemaan sellainen tilanne, että tarvitsisi mennä jonnekin, mihin ei ole helppoa mennä julkisilla ja Jarppa ei halua lähteä, niin ei tarvitse pyytää Jarppaa, vaan tarvitsee pyytää ainoastaan sen autoa.
3. Valtion rautatiet on ainakin päättänyt tehdä parhaansa edellämainitun toteutumiseksi lopettamalla tulevaisuudessa yhteyden Jyväskylä-(Ähtäri-Alavus-)Seinäjoki.
4. Ei ehkä tule päivää, jolloin olisin valmis maksamaan ajokortista niin paljon kun se tänä päivänä maksaa, joten ehkä viisasta hoitaa se nyt vähän inhimillisempään hintaan.

Nooh. Sen lisäksi, että oon autourheillut (jep, siltä se ajoittain ainakin sykkeiden puolesta tuntui), oon ihan oikeastikin vähän urheillut.

ma: ---
ti: sali 1h
ke: sauvailu 1h20min
to: sauvailu 1h45min. + core 35min.
pe: sali 1h10min.
la: pyöräily 1h10min. + sauvailu 1h + kahvakuulailu 30min.
su: ---
yht: 8h30min.

Loppuviikon muut treeni tarjosi anopin pihassa kaadettu (ei sentään kaatunut) lehtikuusi.

Pihatreenikengät eli ekat maratonkengät. Palvelevat ikuisesti jossain.

Tavoitelätinää

Juoksu on toistaiseksi ollut ainoa laji, joka on sytyttänyt mut pitkäjänteiseen tavoitteelliseen treenaamiseen. Jotkut väittävät, että orjallinen aikatavoittelu ei ole mistään kotoisin. Ei se monen kohdalla varmasti olekaan. Itsellä on kuitenkin valtava kaipuu just siihen! Tavoitteelliseen treenaamiseen jotain matkaa ja valehtelematta myös aikaa kohti. Nähtäväksi jää, onko koskaan realistista kuvitella seuraavaa.

• 10km alle 45min. (nykyinen 47,54)
• puolimaraton alle 1.40 (nykyinen 1.42,11)
• maraton alle 3.45 (nykyinen 4.04,36)

Noin niinkun teoreettisesti olen kyllä kahteen ensimmäiseen ihan tyytyväinen, mutta maratonista on jäänyt hampaankoloon ja paljon. Eihän tuo nyt ole minkäänlaisessa linjassa kahden ensimmäisen kanssa ja totta vie ottaakin aivoon, että tuo juoksu meni taannoin miten meni: liian kova alkuvauhti, huono energia, krampit ja muutenkin paska päivä.

Nyt kun tää elämä kuitenkin on eräänlaista ylimenokautta mitä juoksuun tulee, ollut jo kohta kolme vuotta, niin mieli tekisi keksiä jotain muitakin tavoitteita. Ja onhan niitä, mutta jotenkin se pitkäjänteinen työ niiden tavoitteiden eteen jää kuitenkin tekemättä. Ei ole kymmentä leukaa mennyt, ei!

Mun tavoitteet tuntuu olevan sellaisia hetken puuskia. Joo, nyt kymmenen leukaa...! -Ohhoh, kesätauko salilta enkä mä sitten muistanut vetää niitä missään muuallakaan. Nyt sixpack esiin...! -Ainiin, sehän ehkä jo on, mut tykkään vaan liikaa rennosta syömisestä. Maastaveto 100kg, kyllä...! -Vissiin pitäis joskus kokeilla tiputtaa se tanko, että vois mitään maksimeita kokeilla? Nyt kunnon kyykkytreeniä ja kyykkään enemmän ku Jarppa...! -No voi hel*****, murtu toi nilkka... Ja sitä rataa ja sitä rataa. Pyöräilyssä ja hiihdossa oon taas niin noviisi, etten oikein ymmärrä mitä niiltä voi edes tavoitella.

Näitä ajatuksia olen pyörittänyt päässäni aikoja jos toisiakin muutaman viimeisen vuoden aikana. Ja kuinka ollakaan, olen taas tilanteessa, että nyt kumankauta se kymmenen leukaa menee ja maastavedon pudottamisenkin aion kokeilla. Kahdeksan (!) leuan innoittamana rupesin viime viikolla harjoittelemaan myös jälkimmäistä. Katsotaan nyt kuinka sujuu.

Suorituskeskeisyys ei missään nimessä ole liikunnan harrastamisen ainoa syy. Ei oikeastaan juuri minkäänlainen syy. Itsestäni kuitenkin huomaan sen tietynlaisen kaipuun siihen suorituskeskeisyyteen, joten ei se ihan huonokaan juttu voi olla. Tällä hetkellä vaan niitä pitkän tähtäimen tavoitteita on ollut vaikea keksiä. Tuntuu, että kohdallani niiden tulisi olla sellaisia, jota voi treenata tunti toisensa perään viikossa, että mielenkiinto pysyy yllä. Sinänsä hullua, sillä onhan se hemmatin pitkästyttävää. Treenata samaa juttua kerta toisensa perään. Ehkä siinä sen suola onkin.

Paska, kun leuanvetoa ei voi harjoitella kuin juoksua!

Sisarusten puolimaratonmittelö: kyseessä maine, kunnia ja 50 euroa!

Aina on hauskaa, kun jonkinlainen haaste on vetämässä liikunnan suhteen ja erityisen hauskaa se on silloin, jos pelissä on mainetta, kunniaa ja vähän rahaa! Päätettiin mun pikkuveljien kanssa korottaa talven treeneihin panoksia ja pistää pienoinen vedonlyönti pystyyn teemalla sisarusten puolimaratonmittelöt. Seitsemästä sisaruksesta mukaan ilmottautui vain alkuperäiset uhoajat, eli minä sekä pikkuveljet Tom ja Sam. Panoksena on 50€ per lärvi ja ekana meistä kolmesta maaliin tulevalle koko potti. Vielä, jos äitin saisi sponsoroimaan kyseisen puolikkaan pääsymaksut, wink wink! Kyseessä on siis leikkimielinen (leikkimielinen ja "leikkimielinen") vedonlyönti, joka toteutetaan keväällä/alkukesällä 2016. Aikaa siis on. Viiskybää hävittyä rahaa tuskin laittaa kyynelehtimään, mutta satanen voitettua rahaa jo vähän hymyilyttää. Ja enitenhän naurattaa tietysti se, että saa perheen parhaan juoksijan maineen. Niin kuin kaikissa rahapeleissä, myös tässä on säännöt.

1. Ilmottautuminen on sitova.
2. Hyväksyttävä syy poisjääntiin on työ- tai liikuntatapaturma tai muu verrattava vamma.
3. Myös virustaudit hyväksyttäköön.
4. Kevytmielisellä tai muuten huolimattomalla elämäntyylillä hankitut vammat tai sairaudet ei ole hyväksyttävä syy.
5. Voittaja saakoon mainetta ja kunniaa aina seuraavaan mittelöön saakka.

Skaban ennakkostudiossa syväluotaava analyysi vastustajista:

Tom: Ehkä ainoa kolmesta, jolla saattaisi olla jonkinlaisia lahjoja pitkänmatkanjuoksuun. Ei kuitenkaan riittävästi, ettäkö harjoittelematta pärjäisi. Peruskuntoa hällä siis on, joskaan allekirjoittanut ei oikein ymmärrä, että miten ihmeessä! Kohtalaisen laiska kaveri ja talven tullessa valitsee todennäköisesti mieluummin Mustan Kynnyksen, kun Jyväsjärven rantaraitin. Jos kuitenkin kyseinen kaveri satutaan tulevan vuoden aikana näkemään useammin rantaraitilla, kuin kylänraitilla, on hän todellinen uhka ja voittajasuosikki. Mutta mihinkä koira karvoistaan pääsee, vai mitä kaverit?

Sam: Futistaustan omaavana jonkinlaisen peruskunnon omaa hänkin. Vastoin edellisen kaverin tämänhetkistä kuntoa, hänellä siihen siis löytyy jonkinlainen selityskin. Ehkei kuitenkaan ihan pitkänmatkanjuoksija -tyyppiä, mutta empä ole minäkään ja silti olen juossut. Lisäksi kohtalaisen vamma-altis kaveri, kuten itsekin. Kovempi uhoamaan kuin treenaamaan. Tosin nyt on mitä ilmeisimmin panosta kehissä pääsykokeita silmälläpitäen. Jos nyt kuitenkin tulevan vuoden aikana kyseinen kaveri oppii puhumaan vähemmän ja tekemään enemmän, saattaa hän jättää koko porukan nuolemaan näppejään.

Jää nähtäväksi miten kavereiden käy. Tässä vuoden aikana tulee varmaan tänne blogiinkin katsauksia missä mennään treeneissä. Mainittakoon vielä, että seitsemästä sisaruksesta neljä jätti haasteen ottamatta vastaan heti alkumetreillä, joten kolmikon viimeiselläkin on sananen sanottavana juoksukuninkuudesta yhteisillä perhepäivällisillä. Että niin. Jos nyt joku olisi kuitenkin halukas tulemaan mukaan, voi hän allekirjoittaneeseen ottaa yhteyttä mahdollisimman pian. Myös mahdollisen sponsorin yhteydenotot on erittäin tervetulleita, wink wink. Luvataan kuunnella pari biisiä Juha Tapioo juhlistaessa voittajaa, wink wink!

Valon kaupunki, vihdoin.

Kahtena viimeisenä vuonna näihin samoihin aikoihin olen kitissyt (vuosi 2013, klik!) ja marmattanut (vuosi 2014, klik!) Jyväskylästä. Siitä kuinka valon kaupunki -tapahtumaa hypetetään ja tätä rakasta kotikaupunkiamme vielä kutsutaan valon kaupungiksi. Samaan aikaa kuitenkin vajaan kolmen kilometrin päässä keskustasta ollaan lenkkeilty suosituimmilla ulkoilualueilla

a) joko oman otsalampun valossa (kuten vuonna 2013) tai

b) pimeässä (kuten vuonna 2014).

Aiheeseen on taas valon kaupungin jälkeisenä viikonloppuna aika palata..... Ja tattatararaaaa... Vuonna 2015... Hyvät ystävät ja toverit... (rumpujen pärinää)...

Eli kyllä, jotkut asiat muuttuvat!

Valitettavasti en itse päässyt, tai tottapuhuen jaksanut, lähteä katselemaan valon kaupungin tapahtumia keskustaan. Tää viikko on ollut kerta kaikkiaan täynnä kaikenlaista huolta ja häslinkiä, mitä ei välttämättä olisi tarvittu tai kaivattu. Viikonloppu, lenkkeily metsässä ja luonnonvalossa sekä illat kotona Jarpan kanssa on tullut tarpeeseen.

Viikon liikunnat:

ma: sali 1h20min.
ti: ---
ke: sali 55min.
to: metsäsauvailu 1h10min.+ core 30min.
pe: sali1h10min.
la: metsäsauvailu 1h20min.
su: juoksu 25min + kahvakuulailu 30min.
yht: 7h20min.

Ostin perjantaina Budgetin budjettipäiviltä kymppikiloisen kahvakuulan. Jostain luin, että naiset yleensä aliarvioi voimansa. No mä en aliarvioinut. Hukassa on joko tekniikka tai voimat. Eka kotikutoinen kahvakuulailu meni lähinnä liikkeiden hakemiseen. Kieltämättä mielessä kävi myös se, että kumpihan on kalliimpi, taulutelkkari vai lattiakajarit ja kumpi edellämainituista on Jarpalle tärkeämpi. Pohdin myös, että jos tää kuula lähtee käsistä, niin meneeköhän se tuon ison olohuoneen ikkunan läpi ja riittääköhän kantokyky vielä parvekelaseista läpi. Vaikka hiki tuli vain jo pelkästään noita pohtiessa, niin oli sillä kuulailukin hauskaa! Toivottavasti en edellämainittuihin saa koskaan vastausta, vaan voin kirjoitella teille joku päivä tuosta kotikutoisesta kahvakuulatreenistä, joka on nyt hyvässä hahmotteluvaiheessa.

Lopuksi vielä lauantaisella lenkillä pahennnusta herättänyt näky. Että joo, kyllä se ulkoilualueiden valaistus on varmaan monessakin mielessä ihan jees.

Että terveisiä vaan hiihtomaasta. Ei oo kaikki inkkarit ollut kanootissa näillä, ketkä tässä asialla onkaan ollut.

Liikuntaa, sydäntauteja ja kalaruokaa...

Nämä pari viikkoa on kyllä mennyt kuin siivillä. Teen nyt viimeistä harkkaa, tarkalleen ottaen aikalailla viimeisiä päiviä jo, ennen valmistumista.  Oppari täytyy toki vielä saattaa loppuun. Harjoitteluajat alkaa kuitenkin olla takanapäin. Just kun olin oppinut mihin kaikkeen voi työharjoitteluaikaa hyödyntää. Toista se on sitten työelämässä: on omat potilaat ja vastuu. Ei enää niin vaan liueta sinne sun tänne katsomaan erilaisia toimenpiteitä ja oppimaan uutta. Se alkaa erilainen oppiminen sitten, sillä ikuista oppimistahan tämä ala on.

Täytyy sanoa, että viimeinen harkka sydäntaudeilla on ollut kyllä niin nappivalinta. Olen kyllä pärjännyt hyvin joka paikassa ja tykännyt ollakin, mutta tästä jää kaikin puolin jotenkin erityinen fiilis. Sellainen, että näiden asioiden parissa haluan vielä tulevaisuudessa työskennellä. Sitä kohti siis!

Parin viime viikon liikunnat ensin eletystä alkaen:

ma: sali 1h10min.
ti: ---
ke: juoksu 20min. + core 30min.
to: sali 1h
pe: maastosauvailu 1h50min. + core 15min.
la: sali 55min.
su: pyöräily 1h
yht: 7h

ma: juoksu 30min.
ti: sali 1h + vesijuoksu 30min.
ke: sali 1h
to: maastosauvailu 1h + core 15min.
pe: sali 1h 10min.
la: juoksu 20min. + core 25min.
su: maastosauvailu 1h40min.
yht: 8h

Oikeastaan on jo aika kova halukin työelämään. Johonkin ihan erilaiseen työelämään. On myös fiilis, ettei opiskeluakaan tekisi mieli lopettaa. Mitä sitten, kun ei ole enää mitään deadlineja mistään? En tiedä olenko hullu, mutta oon vähän tuumaillut avoimen yliopiston opintoja. Tarkalleen ottaen mitä, en vielä tiedä. Monenlaisia vaihtoehtoja oon miettinyt. Niistä en kyllä stressiä jaksa ottaa ja saattaahan olla, että työ vie mukanaan. Sitä ennen aion kuitenkin rauhassa värkkäillä sen opparin ja mulla onkin siihen hyvin haettuna opintovapaata. Valmistuminen menee jokataupauksessa sinne jouluun, mahdollisesti ansi vuoden alkuun.

Oon mä muutakin syönyt, kun leivitettyä kalaa :D. Mutta aika hyviä nämä, sairaalaruuaksi! Pinaattilätty on anopin värkkäämä. Itellä ei ihan letun paistoon oo riittänyt motivaatioo.