Otettiin tänään mun entisen työkaverin, Janen, kanssa pieni päivänmittainen pikaloma Peurungan kuntokylpylään. Peurunka on siis jotakuinkin parikymmentä kilometriä Jyväskylästä pohjoiseen, joten ihan simppelin matkan päässä. Aktiviteettia siellä löytyy jos jonkinmoista, meille riitti ulkoilu, kuntosali, kylpylä ja tietty syöminen.
Noin puolenpäivän aikaan startattiin meidän lenkki tarkoituksena kiertää reilu kahdeksan kilometrin mittainen Isopeuran lenkki. En käsitä miten mun suunnistustaidot ja suuntavaisto voi olla niin kertakaikkisen paska, että tuokin reitti meni vähän sitten niin ja näin. Tää on kyllä juttu mihin vois ihan oikeasti ruveta paneutumaan, taikka en enää kehtaa kehuskella ja suositella metsässä liikkumista yhtään kellekään. Jokatapauksessa, kelit suosi ja jokusen satametriä vajaa kymppi tuli täyteen patikointia Keski-Suomalaisissa maastoissa.
Oikeastaan ainoa metsä missä mä liikun on nuo Laajavuoren maastot, joten aika pallo hukassa olin, täytyy myöntää. Ei sillä, ettäkö meillä mitään maastokarttaa olisi edes ollut, jota olisin olevinani voinut olla lukemassakaan. Mistähän mun kannattais tää metsänkävijäntaitojen kehittäminen aloittaa? Vinkkejä saa antaa! Ja homman nimi kun on se, että tosiaan nautin siellä metsässä menemisestä, että jos nää taidot ei tästä kehity edes puolia samaa vauhtia kuin innostus, niin tuun olemaan se tyyppi jota armeijan lentoneet etsii!
Keli oli tosiaan niin hieno, että välillä sai heittää ihan hihattomaan vaikka ei juurikaan lenkillä edetty juosten. Paras päivä tänä keväänä ja ihan parasta myös viettää sitä näin. Lenkin päälle tultiin Peurunkaan ja kylläpä maistui järjettömän kallis välipala sekä kahvi. Olisin toivonut, että tarjolla olisi ollut jotain rahkaa taikka sellaista, mutta valinta oli tehtävä muutaman leivänkäntyn välillä. Sellainen huono puoli oli siellä. Toki jos oltais oltu fiksuja, niin oltais tehty eväät ja syöty ne ulkosalla.
Seuraavaksi oli ohjelmassa kuntosalia, joita Peurungasta löytyy kolme kappaletta. Yksi sellainen perussali painopakkalaitteineen, yksi terapiasali (vai mitä ne nyt on) ja kolmatta salia kuulin kutsuttavan vanhaksi voimailusaliksi. Treeni jakautui fifty-fifty ensimmäiseksi ja viimeiseksi mainitun välillä. Mulle omintahan on kyllä olla niissä vanhoissa ja vähän rähjäsissäkin ympyröissä.
Vanhan voimailusalin nurkasta kaapin taakse piilotettuna oli myös pahvinen Kekkonen sekä Kekkosen aikaiset käsipainot. Vedettiin Kekkonen vähän näkösälle sieltä, ihan vaan vahtimaan meidän vatsalihastreenien kulkua ja kukapa se ei Kekkosta sen verran kunnioita, että hoitaa hommansa kunnolla kotiin. En ymmärrä miksi se oli puolittain työnnetty sinne kaapin taakse, sillä jokaisella kuntosalilla kuuluisi olla pahvinen Kekkonen, jota katsomalla muistaa vielä kotonakin, että jokainen syy joka estä kuntoilun, on tekosyy. Sinne se jäi, Kekkonen, pitämään huolta seuraavista kuntoilijoista, kun me jatkettiin matkaa kylpylään.
Kylpylässä otettiinkin sitten jo iisimmin. Rentouduttiin poreissa sekä saunassa ja uiskenneltiin. Oltiin kumpikin myös niin hurjia, että käytiin kylmäaltaassa pariinkin kertaan. Teki muuten hyvää lihaksille. Kylmä ja poreet. hurjinta kaikista oli 14 metrin korkeudesta lähtevä 130 metriä pitkä vesiliukumäki. Aika pelottavaa, mutta kävin. ja pelottavaa siinä ei oo vesi eikä korkeus, vaan se kun mennään sellaseen putkuun. Huhuh. onneksi en tiennyt, että siellä on välillä myös pimeetä. Jännitän nimittäin vähän ahtaita paikkoja.
Päivän huipennus oli tietty päivällinen seisovasta pöydästä. Ruoka oli hyvää (joskin kontrastina Jara oli saanut tänään päivällä koskelta kirjolohen, joka oli just uunissa kun kotiuduin. se oli vähän parempaa lohta, mutta ikäväkseni en sitä jaksanut syödä vaikka hirveesti olisinkin halunnut!) ja sitä oli todellakin riittävästi. päivä oli muutenkin kaikinpuolin mukava! Pitäis harrastaa tollasta enempi. Pikalomailua.
.jpg)
.jpg)
