lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulurauhaa!

Mulla oli tässä aika reilusti töitä ja tämä meneillään oleva työputki päättyy tähän jouluaattoiltaan töiden merkeissä. Tapanin jälkeen palaan sitten tekemään näillä näkymin "viimeisen puristuksen" työn syrjässä. Olin varautunut olemaan töissä koko joulun, koska monta joulua olen opintovapaiden myötä viettänyt vapailla ja vapailla tulee menemään ainakin yksi tulevakin joulu. Kohdallleni osui nyt kuitenkin tällaiset vuorot ja hyvä niinkin.

Aattoilta työssä ei harmita yhtään. Aiemmat työjoulut ovat menneet hoitaessa pitkäaikaissairaita jo laitoshoidossa tai vaihtoehtoisesti tuetussa asumisessa olevia potilaita. Tämä nykyinen potilaskanta on enemmän ja vähemmän akuutti. Yhtä kaikki, työjouluissa on juhlan tuntua ja ne jäävät yhtä lailla ikimuistettavien joulujen joukkoon, kuin täydelliset kotijoulutkin. Siitä joulusta työssä haluaa tehdä mahdollisimman miellyttävän kollegoilleen ja itselleen sekä etenkin potilaille. Niinkuin tietysti jokaisesta päivästä, mutta joulusta jollain tapaa erityisen. Eikä se ole vain sanahelinää, vaan sydämenasia. Niinkuin sen kuuluu tässä työssä ollakin.

Blogi saattaa olla nyt joulunajan välipäivineen hieman hiljainen. On tosiaan melko paljon töitä ja olen myös ollut aika uupunut. Kolmivuorotyö ja raskauskombinaatio alkaa tuntua. Äitiysloma alkaa tammikuun lopuilla, mutta näillä näkymin jään työstä pois jo vuodenvaihteessa. Saattaa olla, että sitten on asiaa, heh. Ainakin päässä sata ja yksi hyvää postaus ideaa, mutta toteutukseen ei sitten olekaan ollut joko aikaa tai energiaa.

Tämän kirjoituksen myötä toivotan teille lukijat oikein rauhaisaa joulua!



2 kommenttia:

  1. Ihanaa joulunaikaa teille, vaikka se alkaakin olla jo ohitse :) Menee nämä päivät niin nopeasti ihan ilman mitään. Ja tsempit vikoihin työpäiviin!

    VastaaPoista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3