tiistai 23. helmikuuta 2016

Liikuntariippuvuudesta

Katselin tässä yksi päivä Yle Areenasta tanskalaisesn dokkaripätkän kuntoiluriippuvaisista, pätkän pääsee katsomaan täältä! Sinänsä aihetta ja dokkarin henkilöitä vain pintapuolisesti käsittelevä pätkä, mutta joi asiansa ja haastoi jälleen kerran ajattelemaan omaa suhdettaan liikuntaan ja sen harrastamiseen.

Kuten ehkä moni tietää, mulla on taustalla joitain vuosia kestänyt "lihavuusrepsahdus". Aina noin 14-vuotiaaksi urheilin enemmän tai vähemmän kilpaa ja teini vuosina liikunta jäi täysin. Oikeastaan koskaan ruoka tai ravinto ei ollut elämässä minkäänlaisessa keskiössä ja ehkä ymmärtämättömyys yhdistettynä mahdollisimman inaktiiviseen elämäntyyliin, hormonitoiminnan muutoksiin ja seurustelusuhteeseen paljon herkuttelevan ja vähän liikkuvan poikaystävän kanssa teki inaktiivisesta nuoresta kohtuu isokokoisen nuoren aikuisen. No aika nopeasti se nuori aikuinen kuitenkin heräsi, löysi liikunnan takaisin elämään ja pudotti painoaan yhden vuoden aikana takaisin normaalilukemiin ja totta puhuen myös vähän sen alle. Omalla kohdalla ensimmäinen ajatus oli vain löytää taas liikunta ja tämä oli toki edullista painokehitykselle. Vasta sekundääriajatus oli, että hei, minähän hoikistun ja jos kiinnitän huomiota myös syömiseen, hoikistun varmasti! Kerrottakoon, että painoni tippui tuolloin 30kg yhden vuoden aikana keinona tarkat annoskoot, jämpti ruokarytmi, herkuista kieltäytyminen ja kohtalaisen alhainen rasvan saanti. Jälkimmäisen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin, sillä se oli aikaa, kun rasvat oli s****nasta.

Painon putoaminen loppui sinne piirun verran alle normaalin painoindeksin ja se oli ehkä käännekohta, jolloin suhtautuminen liikuntaan oli monin mittarein kyseenalaista. Runsas ja intensiivinen liikunnan harrastaminen yhdistettynä miinuskaloreihin ajoi tilanteeseen, jossa liikunta ei tuntunut enää hyvältä (vaan lähinnä pakolta), yöunet meni, mieli oli todella maassa, toivottua kehitystä ei tapahtunut ja kroppa todella pahasti ylikierroksilla. Lisäksi kyseenalaista oli myös syömiskäyttäytyminen, vaikka sinänsä en ruoan kanssa kovin epäterveesti pelannutkaan. Aivot olivat edelleen vahvasti "painonpudottajamoodissa", vaikka kroppa oli jo piirun verran alle ihanneindeksin.

Oma käännekohta ja jonkinlainen pelastukseni oli olkapääleikkaus, joka ajoi fyysiseen lepoon. Vaikka olin aivan varma, että lihoan yhden yön aikana ties kuinka paljon, kunto katoaa taivaan tuuliin enkä muutenkaan pysty olla. Vaikka kuinka hyppäsin puntarissa ja maalailin mielessäni kauhukuvia jostain, mitä en itsekään ymmärtänyt, ei mitään tapahtunut ja niin loppuviimein oli aletteva puntaroimaan omia tekemisiä ja valintoja. Se ei tapahtunut hetkessä ja tämän jälkeen olikin vielä yksi vaihe, jolloin selkeästi mentiin yli kaiken, lähinnä liikunnan suhteen. Tuohon vaiheeseen liittyi olennaisesti henkilökohtaisen elämän kriisi, jota purin vahvasti urheiluun. Hälytyskellot alkoivat kuitenkin soida ja pikkuhiljaa suhtautuminen liikuntaan alkoi muuttua terveemmäksi. Lopputuloksena paino hilautui vähän ylöspäin lukemiin, jossa on niin sanotusti hyvä olla ja myöskin helppo pysyä. Omalla kohdalla tämä vaihe oli kohtalaisen lyhyt ja myöskin opettavainen. Ymmärrän täysin, että ajatuksista on vaikeaa irrottautua ja varmasti sitä vaikeampaa, mitä pidempään liikuntariippuvuuden ja-/tai häiriintyneen syömiskäyttäytymisen kanssa on taistellut. Uskon myös, että vastaavia kokemuksia on yllättävänkin monella.

Kuva Freepik.com

Edellä kerrotusta on aikaa jo vuosia ja uskoisin löytäneeni jonkinlaisen balanssin asioihin jo aikapäiviä sitten. Kuitenkin kuntoiluriippuvaisuuden elementtejä on edelleenkin tunnistettavissa, kuten varmasti lähes kaikkien paljon liikuntaa harrastavien kohdalla on. Varmasti ihminen, joka harrastaa jotain intohimoisesti, myös ajattelee sitä paljon. Luulen, että moni ihminen, joka harrastaa liikuntaa, jättää esimerkiksi myöhään venyviä illanistujaisia väliin liikunnan tähden. Minä ainakin. Omalla kohdallani treenaaminen ei tällä hetkellä ole niin jäsenneltyä, kuin oli silloin, kun pystyin juoksemaan. Etenkin tuolloin suunnitellun lenkin väliin jättäminen oli huomattavasti haastavampi prosessin, kuin lenkille lähtö. "Juoksemattomuudesta" huolimatta suunnittelen treenejäni tulevaisuuteen (joskin paljon lyhyemmäksi ajaksi, kuin juoksutreenejä) ja suunnitelman muuttumiseen tulee olla hyvä syy. Siitä sitten voi olla montaa mieltä, onko syy riittävä, eikä se aina ole mikään yksiselitteinen asia taikka edes helppoa. Edelleenkin tarvitsen huomattavasti enemmän kannustusta urheilemaan lähtemättä jättämiseen, kuin lähtemiseen. Myönnän myös, että pakolliset tauot liikunnan harrastamisesta koettelee mieltä ja ottaa aivoon. Joskus paljonkin. Varmasti tuttu tunne useimmille.

Toisaalta taas tänä päivänä osaan huomattan paljon paremmin kuunnella kroppaani. Vaikka virhearvioita varmasti tapahtuu, osaan pääosin erottaa fyysisen tai henkisen väsymyksen ja myös tehdä ratkaisuja tuntemusten pohjalta. Tiedän myös paljon paremmin jaksamisen rajani kokonaisvaltaisesti. Elämässä kun on paljon muutakin kuin urheilu, mitä pitää ottaa suunnittelussa huomioon. Pakollisten taukojen tullessa en ahdistu. Olen joustavampi ja kykenen priorisoimaan myös sosiaalisia tilanteita liikunnan edelle. Jos teen päätöksen treenin väliin jättämisestä, en jää siihen vellomaan. Mielestäni siis kohtalaisen hyvin osaan erottaa sen, mikä juuri kyseisellä hetkellä taikka aikana on itselle fyysisesti, psyykkisesti tai sosiaalisesti parhain vaihtoehto. Mikä tekee itselle eniten hyvää. Yksittäisiä virhearviointeja tapahtuu, tottakai, mutta nyt jo vuosia kestäneen kokemuksen mukaan myös tunnistan ne virhearviot. Luulen myös, että jos näitä virhearvioita jostain syystä sattuisikin tulemaan liian usein tai liian pitkään, kuulisin ne hälytyskellot, jotka joskus on jääneet kuulematta. Tiedostan myös, että tilanteelle on todella helppo sokeutua. Erityisen helposti tuo sokeutuminen tapahtuu silloin, kun mieli on mistä tahansa syystä järkkynyt. Toisaalta, myös täysin tasapainosessa tilassa se on varsin mahdollista. Erikoinen on nimittäin ihmismieli, eikä se oma mieli siitä mitenkään poikkea. Niimpä on tärkeää osata kriittisesti punnita omaa suhdettaan liikkunan harrastamiseen ja sama pätee tietysti myös syömiskäyttäytymisen arviointia. Tätä ajattelua ja tutkiskelua, kriittistäkin sellaista, olisi musta hyvä harrastaa säännöllisin väliajoin silloinkin, kun nopealla ajattelulla kaikki tuntuisi olevan enemmän kuin balanssissa.

Millaisia ajatuksia teksti sussa herättää? Punnitsetko ikinä syvällisemmin ja kriittisesti suhdettasi liikuntaan tai syömiseen? Musta tää on aihe, jota oikeasti olisi tärkeä käsitellä enemmänkin. Terveydelle haitallinen liikunta kun ei ole lähimainkaan niin yksiselitteinen asia, kun terveydelle hyödyllinen liikunta.

8 kommenttia:

  1. Tuo oli ihan hyvä dokkari muuten, katsoin itsekin.
    Nykyinen treenauskulttuuri kyllä herkästi vie etenkin nuoria tuohon pakkoliikkumiseen ja kyllä itselläkin on hieman kyseenalaisia ajatuksia etenkin syöminen vs. liikuntaosastolla. Päivien kulkua suunnitellaan paljon liikkumisen mukaan yms. yms. Milloin se on tervettä ns. harrastusaikataulun suunnittelua ja milloin pakonomaista...? Aika ohut on tuo raja tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja kun se raja ei kaikille ole (lähimainkaan) sama. Mikä sopii toiselle, on taas toiselle ihan nounou jne. Niin moni asia vaikuttaa, että aina vaikea itsekään pysyä perässä :D.

      Poista
  2. Pitääpä katsoa ko dokkari, ja hep, tunnistan myös itseäni. Jooga on muuttanut PALJON mun suhtautumista liikuntaan. Nykyään mulla on "vain" yoogaia ja oma kunto/spinupyörä kotona. Lisäksi lenkkeilen ahkerasti. Sopii tällä hetkellä hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo tuota jooga vielä löytänyt, vaikka aina satunnaisesti olenkin käynyt yrittämässä. Liikunnasta mulle on ehkä polkujuoksu ollut sellainen opettavainen ja "hyvää tekevä" juttu. Emmä kyllä aio sen joogan kanssa vielä luovuttaakaan :D. Vaikka vaan siksi, että "joogailijat" on niin ryhdikkäitä ja hyvännäköisiä :).

      Poista
  3. No hep. Kuten tiedät, on itselle melkoisen ajankohtainen aihe. Ollut jo pitkään. Musta on ihanaa, että niin monet kuitenkin ovat suht balanssissa tämän asian kanssa ja ainakin tajuavat asian ennen kuin ovat kaulaa myöten suossa. Eräät eivät opi, vaikka tilaisuuksia tarjottaisiin kuinka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä säkin vielä opit ja oot myös jo paaaaljon myös edistynyt :).

      Poista
  4. No joo, ei tule minusta ehketi liikuntariippuvaista. Taistelen enemmän sitä laiskuutta ja mukavuudenhaluisuutta vastaan ja laskeskelen, mikä on se vähin mitä tarvitsee tehdä. Eikä tule turhan laihaakaan, kun suklaa nyt vaan on niin hyvää että sitä täytyy saada. Tai mistäpä sitä tietää, mutta toistaiseksi purjehditaan turvallisilla vesillä. Oli kuitenkin kiva lukea sinun tarinasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mäkin oon ollut turvallisilla vesillä jo hyvän tovin :). Puhuisin ehkä sellaisesta positiivisesta riippuvuudesta nytten :D.

      Poista

-Kiitos, että kävit.
-Kiitos, että kommentoit.
<3